keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Hyvät tavat vuonna 1758

Yllä olevassa kuvassa tiivistyy kaikenlainen 1700-luvulla tarpeelliseksi nähty oppi. Etualalla maantiede ja matematiikka, hyllyllä laskutaito, historia, laki ja raamattu. Kuva on vuonna 1758 julkaistusta aapisesta En ny A-B-C-Bok inrättad efter et riktigt stafnings- ok skrif-sätt samt efter nu brukelig svenska (1758). Päätellen otsikon kirjoitusasusta en lähtisi tästä opiskelemaan oikeinkirjoitusta. Painopaikkakin on kirjoitettu muotoon Stokkholm.

Mutta kirjasessa on muutakin mielenkiintoista. Aapisille tavanomaisen uskonnollisen aineiston sijaan on tähän sisällytetty sivukaupalla käyttäytymisohjeita lapsukaisille.

Ohjeistus alkaa aamusta. Heti kun on herätetty pitää nousta sängystä ja pedata se. Mieluiten pitäisi oppia heräämään oikeaan aikaan ilman apua. Pukeutuessa vauhdikkaasti, kunnolla ja kauniisti ei saa jutella sisarusten kanssa turhia vaan ajatella rakentavia ajatuksia.

Ilmeisesti pukeutuminen tapahtuu ennen peseytymistä. Kasvoja pestessä vettä ei saa roiskuttaa ympäri kamaria. Joka aamu suu on huuhdeltava puhtaalla vedellä ja hampaat harjattava joko sormella tai harjalla.

Aamiaisen saattoi syödä kotona tai vasta koululla, mutta ei kadulla. Kadulla syöminen kielletään erikseen myöhemmin, mistä voitaneen päätellä, että se oli tähän aikaan pahana tapana.

Ruokailuun pöydän ääressä on kymmeniä ohjeita (tarkemmin sanottuna 31). Käsivarsia ei saa laittaa pöydälle ja suu pitää syödessä pitää kiinni. Pitää syödä enemmän leipää kuin lihaa tai voita. Jos annoksesta sattuu löytymään hius, se piti huomaamattomasti siirtää lautasen reunalle. Tarjoiluvadille ei saa palauttaa sellaista, joka on jo ollut omalla lautasella.

Erilliset osiot on vielä käytökseen koulussa, kadulla, kirkossa ja yleisesti, niin että ohjeita kaikkiaan on sata. Lopussa toetaan, että kyseessä on käännös saksankielisestä Dr. Rambachin lastenkirjasta (Barnabok), mutta eiköhän vastaa ihanteita myös Ruotsin valtakunnassa. Kyseinen Johann Jakob Rambach oli saksalainen teologi ja professori, joka kuoli 1735, eli kehoitetut tavat olivat 1700-luvun alkupuolelta tai jopa 1600-luvun lopusta.

tiistai 19. syyskuuta 2017

On vääriä paikkoja hakea

Historian gradujen seuraamiseksi teen satunnaisen säännöllisesti katsaukset suomalaisten yliopistojen julkaisuarkistoihin. Ainoastaan Jyväskylässä rss-syöte yksittäisiin aineisiin (siis esim. Suomen historia) on ollut niin framilla, että olen sen liittänyt rss-lukijaani ja pysyn näin helpommin ajan tasalla.

Mutta rss-lukijani kännykässäni on niin surkea, että käytännössä joudun myöhemmin etsimään gradun linkin hakemalla julkaisutietokannasta gradun nimellä. Näin olen havainnut toistuvasti, että oikein kirjoitetuillakaan sanoilla työ ei löydy tai on yllättävän pohjalla tuloksissa.


Lähetin vihdoin palautetta viime viikolla ja sain kirjaston informaatikolta vastauksen.
Hei! Enpä tiedä mitä hakuindeksointia tarkoitat, mutta jos puhut JYX-julkaisuarkiston omasta asiasanahausta niin ei, se ei ole kunnossa.
Kyllä, olin tarkoittanut JYX:n omaa hakua.
Julkaisuarkistossa käytetty alustan (DSpace) hakuominaisuudet ovat erittäin heikot, eivätkä siitä edes tulevan version vaihdon yhteydessä juuri tule paranemaan. JYXin tarkoitus on varmistaa aineistojen pitkäaikaissäilytys ja löytyvyys muilla välineillä. Senpä vuoksi ketään ei ohjeistetakaan menemään JYXiin tekemään minkäänlaista vähänkään laajempaa hakua vaan sen voi tehdä kirjastojärjestelmässämme JYKDOKissa, jossa tämä gradu nousee varsin korkealle hakutuloksissa, jos hakee sanalla rabies. Samoin hakukoneet löytävät tämän työn erinomaisesti työn otsikolla hakiessa. Ja jos tätä gradua luetaan oikein paljon, ties vaikka Googlekin sen tulevaisuudessa nostaisi näkyvämmin hakutuloslistalla esiin pelkällä rabies-termillä hakiessa, vielä sen status ei ole aivan niin korkealla.
Jasso. Onko muistettu, että verkossa liikkuu ihmisiä, joita ei ole koskaan ohjeistettu yhtään mihinkään? Jos olisin JYX:n etusivulta (tai ohjeista) saanut käyttövuosieni aikana lukea, että siellä tarjottu hakuominaisuus on hyvin puutteellinen, olisin suhtautunut saamiini tuloksiin toisin. Olenhan tästä tehnyt myös hutkimuksiini liittyviä hakuja.

Onko Jykdok (=Finna) sitten parempi ratkaisu? On, jos hakee oikealla nimellä tai tarkalla hakusanalla tai tiivistelmän sanalla (jos tiivistelmä kannassa). Mutta julkaisun kokotekstihaku onnistuu (*) vain JYX:ssä. Eli minä seikkailen siellä edelleen, mutta tietäen nyt, että tulokset voivat olla puutteellisia.

Mutta, kun nyt useimmat (?) yliopistokirjastot ovat Finnassa, osaisiko joku rakentaa (jatkuvasti/pysyvästi toimivan) kyselyn, jolla haetaan kaikki historianalojen gradut tuoreusjärjestyksessä?

(*) Testinä laivan nimi Carmania, joka esiintyy gradun tekstissä, mutta ei nimekkeessä, tiivistelmässä eikä asiasanoissa.

Kuva : San Diego Air and Space Museum Archive, Flickr Commons

maanantai 18. syyskuuta 2017

Erottaja 1917-18

© Mitro Härkönen
Kuulin - tai poikemminkin luin - Teatteri Avoimien Ovien ohjelmiston esityksestä Erottaja 1917-18 Anneli Kannon blogista joskus alkuvuodesta. Teatterin ohi olen kulkenut usein, joten yhdistin näytelmän nimen Helsingin Erottajaan. Mutta sen voi ymmärtää myös sinä erottajana, jota nuo vuodet olivat kansallemme.

Päähenkilö on todella elänyt piika Ida Redsven, jonka kuulustelupäiväkirjoja on käytetty lähteenä. Sympatia on hänen puolellaan loppuun asti, mutta punaisten ottaessa vallan Helsingissä, on valkoinenkin puoli ymmärrettävissä. Ja mieleen tulee ajatuksia nykypäivän kahtiajaosta, uskosta oikeassa olemiseen ja vihasta.

Käsikirjoitus kommentoi yhteiskuntaluokkien lisäksi naisen asemaa. Sekä näyttää, miten historian pyörteisiin voi hukkua. Esitys on totinen, mutta ei tosikkomainen.

Suosittelen.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Virtuaalisesti Raumalle

Keväällä 2015 kävin läpi Seinättömiä museoita (Virtuaalisesti Seinäjoella, Virtuaalisesti Mäntässä ja lelumuseossa, Virtuaalisesti Frithjof Tikanojan mukana, Alvar Aaltoa virtuaalisessa maastossa ja sarjakuvana). Vuonna 2016 ei ilmeisesti silmiini osunut uutuuksia, mutta nyt nitä on muistiinpanoissa taas niin paljon, että on syytä lähteä virtuaalisesti liikkeelle.

Aloitan Raumasta, jossa kävin oikeasti viime kesänä (Raumalla kaivausesittelyssä, Arkistonäyttelyssä Raumalla ja Merimuseossa Raumalla) ja ehdin pyrähtää tänäkin vuonna, mutta museon näyttelystä ei irronnut kirjoitettavaa. Mobiilioppaassansa voi lupauksien mukaan
valita kartalta kiinnostavan kohteen ja kuulla siitä rauman giälellä Tapio Koivukarin selostamana. Ulkopaikkakuntalaisten tueksi opastukset ovat myös tekstinä Suomen kielellä ja kuvitettuna museoiden kauniilla arkistokuvilla. Lisäksi oppaassa voi kokeilla Rauma-tietämystään Puuta, rautaa, rakkautta -tietovisassa.

Aloitin tietovisalla ja sain tuloksen 5/5. Hämmätyksekseni. Ehkä kierros kuitenkin löytää ja täytttää jotain tietoaukkoja...

Kartalla on 14 kohdetta, joille ei ole suositeltua kiertojärjestystä. Kullekin kohteelle on esittely, jossa Koivukari lupauksen mukaisesti puhuu, kuvat vaihtuvat ja alta voi lukea lyhennelmän normisuomella. Kohdekuvauksien välillä voi liikkua helposti nuolin, mutta silloin menettää maantieteellisen kuvan.

Vaikka Lönnströmin (edesmenneessä) taidemuseossa ja kotimuseossa on tullut käytyä ei muistiin ollut tarttunut, että rahat niihin oli ansaittu sotateollisuudella. En myöskään ollut tiennyt, että sotakelpoisia miehiä jäi tähän kriittiseen teollisuuteen töihin sodankin ajaksi.

Terveyslähteiden fanina oli ikävä kuulla, että Rauman lähteen paikka jäi nimenomaan tuon sotatarviketehtaan alle.

Blogissani pari kertaa vilahtaneen Eva Ljungbergin (Faktasta historiallisen fiktion materiaalina, Lahjoituksia Turun historialliseen museoon, osa V, Kun hyväntekeväisyyttä arvostellaan) Emmi-sisaren kirjallinen ura kuului äänioppaan yllätyksiin. Missähän määrin identtisillä nimikirjaimilla esiintyneiden sisarusten työt ovat sekoittuneet toisiinsa? Wikipedian mukaan Rauma : käsikirja matkustajille (1895) on Emmin työtä, julkaisuarkisto Doriassa Evan ja Kansalliskirjaston luettelossa molempien.

Kokonaisuus oli ihan mukava näin virtuaalisestikin koettuna. Valitettavasti Tarinasoitin ei tue virtuaalinäyttelyjensä linkitystä toisiinsa, vaikka vasemman yläkulman logo sopisi linkittämään saman organisaation kierrokset toisiinsa. Näin vasta myöhemmin huomasin, että tarjolla on myös Kierros Lönnströmin tehdasalueen (eli Kaivopuiston) jäljellä oleviin rakennuksiin sekä työntekijöiden asuintaloihin ja -alueisiin ja lapsille suunniteltu Kurkistus kotimuseoon sekä kotimuseon esittely aikuisille.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Arkistoista ja digitaalisesta tutkimuksesta

1) Kansallisarkiston paikallishistorian digitointihankkeessa on julkaistu Suodenniemen topoteekki ja luvattiin kesäkuussa, että "lähiaikoina avautuvat myös Ikaalisten, Mikkelin, Kaarinan Piikkiön ja Mäntsälän topoteekit. Lisäksi syksyllä on tarkoitus käynnistää Saamenmaan alueen topoteekki."

2) Kun Suomessa käytettiin jo digitoituja sanomalehtiä Scandiassa julkaistiin 2011 Christian Widholmin artikkeli Från massmedium till mikrosurrogat. Några reflektioner kring den mikrofilmade dagstidningen som källa. Tänä kesänä Matts Lindström puolusti väitöskirjaansa Drömmar om det minsta: Mikrofilm, överflöd och brist, 1900–1970.

3) Artikkelia Menneisyys taipuu biteiksi hitaasti kehuttiin.

4) Opinnäytteitä, jotka mielestäni liittyivät otsikkooni

perjantai 15. syyskuuta 2017

Tuliaislehdistä luettua

Sorruin taas Tukholmassa ostamaan lehtiä, mutta tällä kertaa sentään luin niitä jo paluumatkalla.

Släkthistoria 6/2017 oli "pakko" ostaa nähdäkseni miten sukututkimusta Suomessa on siinä ohjeistettu. Herregud, mikä sekasotku! SAY:n väitetään syntyneen 1500-luvulta alkaen ja henkikirjoja olevan digitoituina vain 1800-luvulta. HisKi selitetään reittinä Kansalliskirjaston digitoimiin kirkonkirjoihin. Eikä mainita ollenkaan sen alkuperäistä hakutoimintoa!

Ainoa artikkeleista kiinnostanut oli katsaus entisajan rangaistuksiin. Se osoittautui ajanjaksoja sekoittavaksi ja osin muuhun lukemaani nojautuen virheelliseksikin.

Eli tämä ensi vuonna kerran kuukaudessa ilmestyväksi muuttuva lehti ei vakuuttanut. Ainoa hyödyllinen osuus oli Tukholman suomalaisesta seurakunnasta asiantuntijavastaus, jossa oli jotain minulle uutta.

Populär historia 9/2017 puolestaan tarjosi Ihan Oikean Historiantutkijan Annika Sandénin kirjoittaman pitrkähkön katsauksen lapsuuden historiaan keskiajalla ja 1600-luvulla. Lähteenään viime vuonna ilmestynyt Eva Österbergin kirja De små då - perspektiv på barn i historien ja omat tuomiokirjapoimintansa. Jaksaisipa joku tehdä vastaavia 1700- ja 1800-luvun oikeuspöytäkirjoista!

Toinen läpilukemani juttu käsitteli isorokkoa ja rokotusta lähes nykyaikaan asti. Mainitsematta ollenkaan 1700-luvun rokonistutuksia Euroopassa ja Ruotsin valtakunnassa! (Kaipaatko lisätietoa? Rokonistutuksesta)

torstai 14. syyskuuta 2017

Lelu- ja sarjakuvamuseossa

Vuoden alussa ostettujen Tukholman tarjousristeilyiden viimeinen tuotti päänvaivaa. Ahkerallakaan selailulla en löytänyt uutta näyttelyä tai muuta ennen näkemätöntä ja ongelma ratkesi vasta kun aloin hytin ajanvietteeksi ladata Vetenskapsradio historian jaksoja. Tuoreimmassa vierailtiin juuri avautuneessa museossa! Siis sinne tiistaina.

Matkalla satamasta osui silmiin ulkomainos, joka olisi myös voinut johdattaa kohteeseen.
Menomatkalla kuuntelemastani radiojutusta selvisi, että esillä on 40000 esinettä. Niitä tuli museossa heti vastaan (vaikeasti kuvattavassa asetelmassa) pari tusinaa. Ilman kylttejä. Pleksiaidoissa käden mentäviä reikiä - oliko tarkoitus lääppiä?

Prologin isokokoisten lelujen jälkeen kullakin teeman/aiheen vitriinillä oli kosketusnäyttö. Kivana ratkaisuna pidin sitä, että esittely oli kirjoitettu kolmesti: superlyhyenä, pikkasen pidempänä aktivaatiokysymyksin varustettuna ja asiallisen pitkänä.
Näytön esine-esittelyyn ei tietenkään voitu ahtaa kaikkia leluja, mutta nostot olivat minusta turhan vähäisiä ja esinetekstit useimmiten minimaalisia.

Saksalainen liesi 1930-luvulta keskellä kuvaa (ehkä 10-15 cm korkea) toimi oikeasti sähköllä!
Myös näillä samankokoisilla on saanut kattilat kuumaksi. Valurautaisessa  (noin vuodelta 1900) voi ilmeisesti polttaa mitä haluaa ja oikeanpuoleinen (ei ajoitusta) lämpenee alkoholia polttamalla.
Oikeassa reunassa oleva nukke 1840-luvulta esittää Jenny Lindiä - julkkiskulttuuria!
Radio-ohjelmassa oli esillä edistyksellinen rata, jossa piti kulkeman kuninkaanlinnasta joskus löytynyt kumipallo. Radan näin, mutta palloa en. Yhdessä kohtaa (jos kuvasta kalliota vasten erotatte) pallon olisi ilmeisesti pitänyt räjähteen voimalla singahtaa ylöspäin.

Muuta modernia tahi innovatiivista en havainnoinut ja itse tekeminen loisti poissa olollaan. Viron kansallismuseon tapaan oli pyöreitä rakennelmia, joihin olisi voinut ryömiä keskelle katsomaan 360 asteen näkymää. Lattianrajassa oleva alle neliömetrin aukko ei houkutellut kokoistani aikuista.

Radiojutun perusteella lelumuseoille ominaiseen tapaan oletetaan kävijöiden tulevan nostalgisoimaan nuoremman sukupolven kanssa ja siksi on OK, että tietoa on vähän ja visuaalisia ärsykkeitä yllin kyllin. (Tiistaisin tarjotaan ilmainen sisäänkäynti, jos mukana on kolme sukupolvea.) Mutta lukemieni esinekuvausten ja oman arvioni perusteella kokoelman esineet olivat pääasiassa 1800-luvun lopusta 1950-luvulle. Eivätkö nykyisovanhemmat ole eläneet nuoruutensa 1960-luvulla? Ellei nyt niin muutaman vuoden kuluttua ainakin.

Museon sarjakuvapuolta oli vaikea hahmottaa. Esillä oli strippiä ja lehden kansia sekä Ruotsista että Yhdysvalloista. Aikajana alkoi 1800-luvun lopulta ja taisi jatkua ihan nykyaikaan. Oli kronologiaa, teemaa, Disneytä ja Tintiniä. En saanut itse mitään irti.

Museo on hinnakas, mutta jos on kiinnostunut esineistä ja 1900-luvun alkupuolen historiasta, niin käynti voi kannattaa.