lauantai 15. tammikuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 79

Astalan torpparin Juho Peltokorven 29.5.1887 syntynyt poika sai etunimet Väinö Nikolai. Hän tuli 31.5.1913 Liverpoolista New Yorkin satamaan Cedric-laivalla. Vaimo Hanna oli jäänyt Porin Pihlavaan. Seitsemän vuotta myöhemmin Väinö asui Massachusettsin Quincyssä vuokralaisena. Hän oli puuseppänä telakalla ja ilmoitti olevansa naimaton. Väestönlaskennassa vuonna 1930 hän ilmoittaa olevansa leki, asuu Carverin taajamassa Plymothin kauntissa ja elättää itsensä karpaloiden kasvatuksella.


Vuoden 1936 lopulla Väinö sai Yhdysvaltojen kansallisuuden ja kirjoitti yllänäkyvän allekirjoituksen. Joskus vuoden 1936 jälkeen ja ennen vuoden 1942 kutsuntakortin kirjoittamista hän meni naimisisiin Suomesta lähteneen Fanny Renvallin kanssa.

Väinö kuoli vuonna 1955 ja leskensä Fanny vuonna 1983.

Lähteet
Kokemäen kastetut
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 [Year: 1913; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2091; Line: 1; Page Number: 78.]
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census [Year: 1920;Census Place: Quincy Ward 3, Norfolk, Massachusetts; Roll T625_724; Page: 2B; Enumeration District: 238; Image: 106.]
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census [Year: 1930; Census Place: Carver, Plymouth, Massachusetts; Roll 939; Page: 13B; Enumeration District: 54; Image: 1025.0.]
Ancestry.com. U.S. Naturalization Records Indexes, 1794-1995 [database on-line]
Ancestry.com. U.S. World War II Draft Registration Cards, 1942 [database on-line] [Roll WWII_2251718; Local board: Plymouth , Massachusetts.]
CEMETERIES IN THE TOWN OF CARVER, PLYMOUTH COUNTY,MASS.Combined Master Alphabetical Index of Names From Grave Stones in all The Five Cemeteries. Transcribed by John A. Skaw December 1998
Tiedustelu 15.11.2003 (Erkki59, The Finnish American Reporter, 2003)

"Läpileivät ja härkäviikot"

Nyt on alkanut niin sanotut "Härkäviikot", joita kestää Laskiaisen pitkiin pyhiin saakka, ja alkoivatkin aika pakkasella. (Waasan Lehti 17.01.1881)

Joulut ovat menneet ja härkäviikot sijaan tulleet, nyt ehkä jo silakka ja leipä on paras ystävämme, lujin päämme pystyssä pysyttäjä. (Waasan Lehti 25.01.1883)

Joulu juhlineen on nyt mennyt menojaan. Talvisydämmen suloisimmat päivät ovat ohitse, koska jo eilen meni juhlain viimeinenkin päivä "Knuutti", ja nyt siis ovat varsinaisesti alkaneet kuten sanotaan "rengin päivät" eli "reikäleivät, kalikka-re'et ja härkäviikot". Joulu on nyt tosin vielä jotenkin likellä, mutta vähän väärällä puolella ja mitään viikkojuhlaa ei nyt siis ole tiettävissä ennen, kun laskiaisen "pitkät pyhät" tulevat. No tuo laskiaisjuhla ei tosin ole niin erittäin pitkä, vaikka sitä puolella pilalla siksikin sanotaan. (Waasan Lehti 14.01.1885)

Joulu on mennyt, herraspäivät ovat lopussa. Nyt ovat käsissämme taas n. k. "härkäviikot ja läpileivät, karikkareki ja karvakengät". (Pohjalainen 19.01.1892)

Nyt taasen on ollut juhlia koko joukko vietettävinä, vaan nyt ne on jo vallan menokengässä. Siis taasen alkaa, niinkuin täällä sanotaan "härkäviikot, reikäleivät ja presutupakit". Niin, nyt alkaa siis "härkäviikot", jolloin (kun juhlaksi tehdyt kakut on jo tulleet syödyiksi) taasen "reikäleivät" saavat etusijan. Ehkä myöskin köyhimmille haikuja rakastaville täytyy nyt "härkäviikkoina" kelvata "presutupakit" poltettavaksi, sillä mistä ne hyvät tupakit tulisi niin joka aikaisiksi. Vaan juhlina kuitenkin köyhimpikin koettaa parempia suita pitää!(Turun Lehti 11.01.1894)

Iloiset joulun-pyhät ovat nyt jo kuluneet ja ikävät "härkäviikot" ovat alkaneet. (Turun Lehti 25.01.1894)

Juhla-ajat ovat olleet ja menneet ja edessämme taas n.s. "härkäviikot". Jokapäiväinen työ ja touhu on jälleen alkanut uudella vauhdilla. (Uusimaa 22.01.1895)

Joulujuhlat ovat menneet, uudenvuoden pyhät samoin, niin myöskin loppiainen. "Härkäviikot ja reikäleipä" ovat nyt edessä kunnes saapuu makianleivän juhla pääsiäinen. (Sanomia Porista 11.01.1896)

Nyt alkoivat oikein härkäviikot. Niin alkoi myöskin vilkas työnliike. Sorvareille tuli kova kiire; kun juhlat loppuivat, niin loppuivat rahatkin taskuista ja niin täytyi kiireesti ruveta töihin, että saa taas rahaa kukkaroonsa, millä taas saa itselleen ja perheelleensä elatusta! (Turun Lehti 26.01.1897)

Loppiainen lopettaa juhlat, ja härkäviikot alkavat. Tukkitöihin rientää torppari ja moni talollinenkin kokoilemaan rahoja ruistynnörin ostoon. Varakkaammat ajelevat kaikkellaista puutavaraa, niink. halkoja, haapoja, lautoja, y.m. Poriin, aina välissä tehden kotiaskareet. Tähän aikaan kuuluu järviltä iloista laulun loilotusta; heinä- ja puukuormia kulkee siellä ristiin rastiin. Metsissä kaatua romahtelee puita tavan takaa, ja puhtaiksi kuorittuja pölkkyjä ilmestyy vesistöjen rannoille. (Satakunta 29.12.1897)

Niin, juhlat ovat jo kaikki taasen loppuun kuluneet ja taas alkaa ne niin kutsutut "härkäviikot": kullekin alkaa taas tosi-toimi! Jokainen rupee taas hankkimaan rahoja itselleen, kun tulee veron maksot y.m.(Turun Lehti 13.01.1898)

Juhlat ovat nyt taas menneet, lepohetket päättyneet, ja tuo rauhallinen juhlatunnelma haihtunut pois pitkiksi ajoiksi. Oikeat härkäviikot ovat nyt taas edessä, jolloin jokainen ryhtyy hartiovoimallaan arkitouhuisinsa. (Raahen Lehti 08.01.1903)

perjantai 14. tammikuuta 2011

Pari hetkeä Tieteiden yössä

Ryysäsin bussilta suhteellisen suoraan Suomen pankille, paikan päällä ehkä 20 vaille 5. Avoimien ovien jonoa oli kortteli Snellmaninkadulla ja puoli korttelia Kirkkokadulla. Jäin toivorikkaasti odottamaan, mutta kun järkkärit tulivat 5 yli 5 sanomaan, että sisään pääsee 10 hengen ryhmä kerrallaan, luovutin. Kipitin Topelian lehtisaliin lukemaan HTF:ää (Engmanilta hieno juttu tiedekirja-arvostelusta) ja Hiidenkiveä.

Luennon jälkeen kuulin Akateemisen alen kutsun, mutta muistaen postista tällä viikolla kannetun Amazon-paketin, suuntasin askeleeni Kansallisarkistoon. Sielläkin olisi ollut mahdollisuus ostaa kirjoja, esillä oli iso pöytä kirjaston kaksoiskappaleita ja kokoelmaan sopimattomia opuksia. Ohitin mahdollisimman kaukaa.

Hausenin pasaasin arkistoaineisnäyttelyä katsoin tuskin edes kursorisesti. Saatuani koordinaatit, nousin seitsemänteen kerrokseen, jossa oli teemana aineistojen karsinta. Seinillä olisi ollut luettavaa vaikka millä mitalla, olisi saanut useammallakin ständillä kokeilla arkistojen seulontaa. Maltoin seisahtaa vain yksityisarkistojen järjestämistä esittelevässä huoneessa, jossa oli esillä tavaraa, joka ei päädy arkistoon.


Tapojeni orjana menin sitten kiusaamaan päivystäjää. Vasta udeltuani Astian aikatauluista, minulle selvisi, että olisin voinut olla vanhassa tutkijasalissa kuuntelemassa siitä esitystä. Ehdin loppuun, josta irtosi, että Astia ei ihan lähiminuuteilla ole käyttökunnossa. Yleisökysymyksistä selvisi, että asiakkaita kiinnosti eniten sukututkimusselvitysten hinnat.

Uudessa tutkijasalissa pyöri luentokokonaisuus arjen historiasta. Olisin heti tullessani voinut menä kuuntelemaan Jukka Kortin esitystä, mutta sen otsikko kuullosti niin eksoottiselta, että jätin väliin. Ilmeisesti virhe, sillä lopusta näkemäni esimerkit mainosten käytöstä historian lähteenä vaikuttivat mielenkiintoisilta.

Istuin saliin kuuntelemaan Kai Häggmanin osuutta. Hän puhui vanhuuden muutoksesta sadan viimeisen vuoden aikana. Ehdottomasti mielenkiintoisin kertomansa asia oli Kansaneläkelaitoksen hallussa oleva vanhusten kulutus- ja onnellisuushaastatteluaineisto vuodelta 1952. Häggman viittasi siihen vanhuuden tutkimusaineistona, mutta koska hän sattui ottamaan esimerkikseen naisen, joka asui samassa kaupunginosassa kuin minä, mieleeni juolahti myös paikallishistoriallinen hyödyntäminen. Puhumattakaan henkilöhistoriasta, jos aineistossa on nimet.

Tai voisi tehdä onnellisuustutkimusta. Neljäsosa haastateltavista eli ilman sähköä, suuri osa oli "hyvin tyytyväisiä" oloonsa ja yli puolet olivat sitä mieltä etteivät tarvitse mitään lisää.

Sulhanen kotoisin Puolasta

Ulkomaalaisten miehet ovat olleet suomalaisten naisten perään - jo 1700-luvulla. Tammelan alaisessa Perttelin kappelissa asuva Brita Johansdotter oli langennut pioneerijoukoissa palvelevaan mieheen Michael Dragonoff. Pappi ei aamenta suostunut kuitenkaan sanomaan ennenkuin miehestä saataisiin parempi tieto. Dragonoff väitti olevansa Puolasta, mutta kukaties oli jättänyt vaimon jälkeensä joka pysäyksellä sieltä Suomeen. Asiasta jotain tietävillä tai avioliittoa vastustavilla oli mahdollisuus reagoida ylläolevaan ilmoitukseen, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 30.4.1793.

Hiskin kasteista löytyy Ypäjältä 10.8.1839 isänä Matts Mich:son Dragonoff ja Jokioisista 10.5.1815 Tobias Mick.s. Dragonoff sekä 13.11.1821 Mickel Mickelss. Sekä Jokioinen että Ypäjä lähellä Tammelaa, olisivatkohan puolalaisen poikia kaikki?

Ypäjän rippikirjat ovat Arkistolaitoksen digitaaliarkistossa. Vuosien 1833-1840 rippikirja on saanut ensimmäiselle sivulleen sanan Berttula, ei pitäisi lähteä sekoilemaan vieraisiin seurakuntiin selvittämättä perusasioita, mutta jatketaan kumminkin. Klik, klik, klik... Dragunoffin torpassa päämiehenä Michel Dragunoff s. 1772, mikä selittää vuosiluvun Googleen osuneessa SSS:n sukututkijaluettelossa. Ja koska suvulla on jo tutkija ja kukaties valmis tutkimuskin, jätän lisätutkimukset puolalaisen jälkeläisistä heistä enemmän kiinnostuneille.

torstai 13. tammikuuta 2011

Lupaava alku aatehistorian opiskelulle

HY AY Ideat ja aatevirrat

Eilen alkoi siis uusi luentokurssi. Silmämääräisesti arvioiden porukka oli hieman harventunut, mutta kierrätetyssä listassa edelleen lähemmäs sata nimeä.

Luennoitsija yllätti positiivisesti. Täytti kaikki perusvaatimukseni ja vähän ylikin: puhui seisaaltaan ja kuuluvasti, selosti kurssin rakenteen ja suorittamisen selkeästi, käytti visuaalista tukimateriaalia järkevällä tavalla ja täysin ilman teknistä hösäystä sekä lupasi kurssissa olevan keskustelua ja harjoituksia. Tieteiden yön hauskuudet jäävät tänään väliin, tämän mimmin luennolle mennään, jollei tule ylitsepääsemätöntä estettä.

Itse aihe eli aatehistoria ei kylläkään kiinnosta yh-tään. Opimme eilen, että aatehistorian tarkoitus on tutkia kielellistä toimintaa. Analysoida tekstejä lähteinä, sijoittaen ne sekä intellektuaaliseen että historialliseen kontekstiin. Tekstit voivat olla kirjeitä, muistelmia, kaunokirjallisuutta, pamfletteja... Voi vaikuttaa siltä, että ollaan irti väestön enemmistön elämästä, mutta ajatukset vaikuttivat siihen(kin) tärkeällä tavalla, vaikkakin viiveellä.

Aikaisemmin tällä viikolla pinnallisesti oppimani (kiitokset Turkuun) perusteella kysyin luennoitsijalta, miten aatehistoria ja käsitehistoria suhtautuvat toisiinsa. Teki mieli myös kysyä kulttuurihistorian ja aatehistorian suhteesta, mutta arvelin vastauksen sekoittavan pääni liian pitkäksi aikaa.

Vastaus - "suunnilleen sama asia" - ei tullut täysin vakuuttavasti, joten haetaanpas vähän lisätietoa internetistä. ... Lyhyt surffaus suomenkielisillä sivuilla paljastaa, että aatehistoriallakin on vähän erilaisia määrittelyjä liikenteessä. Päänsärkyä välttääkseni taidan rajoittua luennoitsijan oppiin, vaikka toimintatapa ei parasta oppimiskokemusta takaakaan.

(Käsitehistorian käsitteestä kiinnostuneille Jouni-Matti Kuukkasen artikkeli Minkä historiaa käsitehistoria on? (Ennen & Nyt 1/2006) tarjonnee sopivan alkupalan.)

Lyhyt suositus, loistava kirja

Lauri Vahtren Absurdin suurvalta. Elämää neuvostojärjestelmässä (2010) osoittautui erinomaiseksi esitykseksi Neuvostoliiton elämästä. Vahtre käsitteli kommunismin alkuperäiset absurdit piirteet ja niiden muuntumisen Neuvostoliiton johdon käsissä. Kirjan esimerkit ovat Viro-keskeisiä, mikä ei suomalaista lukijaa haittaa, vaan tekee kirjan lukemisen vieläkin mielekkäämmäksi. Suosittelen lämpimästi.

Sivustolta Wolfheart's Homecave löytyi melkein yhtä lyhyt arvio, jonka loppukaneetti kuului: "Hieno aihe ja hyvä kirja, mutta jotenkin sitä siltikin toivoo että se olisi sisältänyt vieläkin enemmän noita käytännön esimerkkejä; nyt touhu menee paikoitellen liian etäiseksi analysoinniksi."

Mette Söderman oli lähempänä omia ajatuksiani, hän lopetti: "Terävästi kirjoitettu, ehdottoman luettava kirja."

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Perusopinnot jatkuvat, osittaisella kertauksella

TU AY Historiantutkimuksen perusteet

Tällä viikolla (tänä iltana) alkaa uusi luentokurssi Helsingin yliopiston puolella ja Turusta verkon kautta Historiantutkimuksen perusteet. Jälkimmäisen luulisi olevan osittaista kertausta syksyisestä Hesan johdantokurssista, mutta ottaen huomioon kuinka vähän siitä jäi käteen (tai siis paremminkin päähän, tai siis luentomonisteetkin on jo hävitetty) avainasioiden kertaus ei ole huono juttu.

Materiaalin puolesta Turun kurssi vaikuttaa lupaavalta. En edelleenkään ymmärrä, miksi luettava materiaali pitää upottaa useammaksi dokumentiksi verkkoon. Hyperlinkkejä on niin vähän, että kopsattuna word-dokumentiksi on sama informaatio käytettävissä paljon helpommassa muodossa. Eli kyseisellä askartelulla maanantaina aloitin ja muodostin samalla positiivisen kuvan sisällöstä.

Suorittamisen megapositiivinen puoli on, ettei kurssissa ole tenttiä. Jee! Isoimpaan harjoitustehtävään en vielä perehtynyt, mutta muu vaikuttaa vaivattomalta. Opintopäiväkirjaakin pääsee kokeilemaan ja kunhan saan ekan viikon tehtävät tehtyä, yksi sopii sisällöksi tännekin.

Verkkokeskusteluosuus ei kylläkään alkanut kovin lupaavasti. Syksyisessä verkkokurssissa koin ongelmaksi liian selvät kysymykset, joihin porukat vastasivat kuin tenttikysymyksiin, eikä mitään keskustelunomaista esiintynyt. Tällä kertaa keskustelutehtävä oli muotoiltu avoimesti - niin avoimesti, että pystyin tulkitsemaan sen ainakin kolmella eri tavalla. Ymmärrys muiden (oikeasta) tulkinnasta muodostuu kovin hitaasti, keskiviikkoaamuun mennessä vain pari ihmistä oli osallistunut keskusteluun. Tämä on hyvin ymmärrettävää, kun pohjalle piti lukea parinkymmenen sivun artikkeli. Mutta seurauksena on, että keskustelunomaiseen ajatuksenvaihtoon jää tosi vähän aikaa. Olematon aika, jos suurin osa puristaa tekstinsä näkyville esim. sunnuntai-iltapäivällä.

Tanssiva sukupuu

Viime syksyltä jäi Kokonaisvaltainen kirjoittaminen -blogista muistiin juttu väitöskirjan esittämisestä tanssimalla. Ei tullut tuolloin mieleen, että joku saisi päähänsä tanssia sukututkimuksen tulokset. Mikä osoittaa ajatusteni rajoittuneisuuden. Voiman numerossa 10/2010 nimittäin kerrottiin Tampereen konservatorion kansantanssilinjan opiskelijoiden päättötyöstä, joka perustui sukututkimukseen. Lainauksena tuosta Sinikka Tiernan jutusta (josta otin jo otsikonkin):

”Annoin opiskelijoille kesällä tehtäväksi tutkia omaa sukuaan nälkävuosista lähtien. Niistä tarinoista valitsin teatterille käyttökelpoisimmat.”

Parikymppisellä opiskelijalla on yleensä mielessä lähinnä tämä hetki – ja tuntematon tulevaisuus.

Numminen halusi pistää nuoret miettimään menneisyyttä, jotta he voivat sijoittaa itsensä tähän päivään. Hänestä juurien tutkiminen tekee hyvää kaikille suomalaisille.

Tarinoista löytyi Stalinin vainoja, punakaartin komentaja, evakkomatkoja, siirtolaisuutta ja monia pieniä inhimillisiä kohtaloita.

”Kun purimme sukututkimusta ja nuoret kertoivat omin sanoin vaikka mummonsa tarinan, tuli tunnekuohuja. Todella tajuaa, miten joku on kuollut sodassa 20-vuotiaana tai jäänyt orvoksi 16-vuotiaana.”

Esitys olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mutta ovat menneen talven lumia. Siis kuvainnollisesti, ilmeisesti Tampereellakin joulukuun lumet edelleen maassa.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Kulttuurisidonnaista estetiikkaa

Tukholmassa kutsui viime sunnuntaina Kiinan terrakottasotilaat kavereineen (yllä hautakompleksiin tehtyjä kotieläimiä). Veivät luolaan, mutta eivät antaneet suurempaa elämystä. Mutta kylläkin tien sellaiseen. Poislähtiessä silmäni nimittäin kiinnittyivät Medelhavsmuseetin näyttelymainokseen ja loppupäivän ohjelma laitettiin uusiksi.

Tammikuun loppuun asti auki oleva erikoisnäyttely Vita lögner esitteli tutkimustietoa ja rekonstruktioyrityksiä antiikin patsaiden värityksestä. Siis niiden vitivalkoisten marmorimöhkäläiden, joiden jumalallista kauneutta on Euroopassa ihailtu Rooman ajasta ja renesanssista alkaen. Mikään ei ole niin hienoa kuin värien vähyys ja hillitty yhteen sointuvuus. Kirkkaat perusvärit sopivat lapsille sekä kehittymättömille ihmisille ja kansakunnille. Eivät vitivalkoisissa kaavuissaan kulkeville kreikkalaisille.

Kehittynyt esteettisyys ei todellakaan tullut mieleen museon näyttelystä. Lasten värityskirjat kylläkin. Hyvin kirjoitetut infotaulut pakottivat ajattelemaan sitä kuinka suuri osa tästä näkemyksestä on peräisin omasta taustasta. Eikä estetiikka (kai) objektiivisesti ole arvioitavissa?

Subjektiivisesti esteettinen oli päivän lopuksi historialliselta vaikuttaneessa ympäristössä (Grand Hotel) nautittu historiallisen henkilön mukaan nimetty herkku (Pavlova), joka yhdisti marjojen vahvoja värejä sitruunatäytteen pastelliin.

Sulkeutuvista (?) kirkonkirjoista

Ennen joulua tuttavani lähetti minulle kopion korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä. On kiva kun on kivoja kavereita.

En tuntenut juttua etukäteen, joten vaati pari lukukertaa tolkun saamiseen. Pointti: sukututkija sai tietoja tuoreista kirkonkirjoista, mutta ei saanut itse kirjoja katsoa. Eli päätös heikentää tutkimuksen laatua, nostaa hintaa, hidastaa (mahdollisesti pysähtymispisteeseen asti), mutta ei varsinaisesti estä sukututkimusta. Ei herättänyt tunteitani suuntaan eikä toiseen, sillä olen pitänyt näppini erossa 1900-luvun tutkimuksesta ja turvautunut tarvittaessa maksullisiin sukuselvityksiin miettimättä suuremmin laatua, hintaa tai niiden suhdetta.

Jätin siis kommentoimatta täällä. Sitten juttu tuli esiin SSS:n vuoden ensimmäisen hallituksen kokouksen tiedotuksessa. Tämän tiedotteen luin "no, voi voi" -mentaliteetilla.

Kunnes iski päähäni ajatus, että ellen pääse selaamaan läpi Kokemäen seurakunnan 1900-luvun ensimmäisen neljänneksen rippikirjoja, en saa viimeisteltyä siirtolaistutkimustani (joka ei ole sukututkimusta eli en edes tiedä mitä pykäliä siihen sovelletaan) sille laatutasolle, että sen toimittamisessa kirjaksi olisi mieltä.

Jee.

(Kommentointia aiheesta löytyy SukuForumilta ja Petteri Järvisen blogista.)

maanantai 10. tammikuuta 2011

Ääniä Atlantin takaa

Kari Kujansuu vinkkasi joulun ajan tekstin kommenttiin Ancestry.com:n kokoelmasta "New York City, Ellis Island Oral Histories, 1892-1976". Sieltä löytyi tavallisen oloisia Suomesta lähteneitä (lista tämän viestin lopussa), mutta silmäni osui juutalaisen oloisiin nimiin, joihin liittyi sodan aikainen saapuminen New Yorkiin. Mikä heidän tarinansa oli?

Selvisi (tietenkin) kuuntelemalla. Perhe Siedler (alkup. Sedler) oli muuttanut vuoden 1928 paikkeilla Puolasta Helsinkiin. Vanhin poika Leo oli syntynyt vielä Puolassa, mutta nuoremmat sisarukset Ariela ja Moses Helsingissä. Ryhmähaastattelun perusteella heidän elämänsä oli ollut varsin mukavaa. Isä ja äiti tosin niin pukutehtaassaan kiinni, etteivät ehtineet lapsia kasvattaa. (Pukutehtaasta löytyisi todennäköisesti lisää tietoa Laura Ekholmin tutkimuksesta Liikemiehiä ja narinkka-kauppiaita : Helsingin juutalaisten yrittäjien verkostot maailmansotien välisenä aikana, josta on valitettavasti vain tiivistelmä verkossa.)

Lapset kävivät juutalaista koulua, kotona puhuttiin jiddishiä ja suomea. Suomessa oli hyvä olla, suomalaisten kanssa ei oltu paljoa tekemisissä, mutta ei koettu myöskään syrjintää. Tänne olisi jääty ellei sodan pommitukset olisi saaneet perheen äitiä päättämään, että Amerikka on parempi paikka.

Helsingistä perhe lähti Nummelaan, jossa pakolaisia majoitettiin voimistelusalin lattialle. Oli kuultu, että Hankoon oli päässyt laiva, jolla olisi voinut päästä Tukholmaan. Mutta sitä oli tullessaan pommitettu ja perheen äidin vaatimuksesta lähdettiin junalla kiertämään Tornion kautta. Matkalla oli vielä ilmahälytyksiä, joiden aikana juna pysähtyi ja matkustajat menivät hankeen valkoisten vaatteiden suojaan.

Tukholmasta matka jatkui Norjaan, jonka Bergenistä laiva lähti matkaan 25.2. ja saapui New Yorkiin 8.3.1940. (Samalla laivalla tuli New Yorkiin myös kaksi muuta Helsingistä lähtenyttä juutalaisperhettä.) Siedlerin perheellä oli luvat Haitiin eikä Yhdysvaltoihin, mutta muutaman viikon Ellis Island -oleskelun jälkeen he pääsivät maihin. Sinne he myös jäivät, vaikka paon oli ajateltu olevan väliaikainen.

En väitä, että sisarusten muistot Helsingin juutalaisyhteiskunnasta olisivat olleet kovin erikoisia, mutta onpahan taas esimerkki tallennetun muistitiedon hakemisen haasteista. "Mistähän löytyisi tietoa juutalaisten lasten kokemuksista 1930-luvun lopulta?" "No, tietenkin Ellis Islandin siirtolaishaastatteluista." Ei ihan.

***
Muut haastatellut Suomesta lähteneet
Ingrid Ahlfors s. 7.2.1905 Pori, saapuessaan 9-vuotias
Aili Flint s. 29.3.1938 Helsinki, saapuessaan 22-vuotias
Ruth Haggblom s. 11.10.1900 Turku, saapuessaan -vuotias
Einar Heino s. 18.5.1909 Tammela, saapuessaan 13-vuotias
Oscar W Hill s. 3.1.1909, saapuessaan 4-vuotias
Aili Howard s. 19.4.1900 Oulu, saapuessaan 16-vuotias
Helmi Heino Ranta Masalin s. 23.9.1914 Forssa, saapuessaan 8-vuotias
Julia Palo s. 8.4.1909 Saltvik , saapuessaan 20 -vuotias
Aimo Sulin s. 19.10.1917 Turkka, saapuessaan 3-vuotias
Dagmar Irene Forsell Niland Swenson s. 4.4.1895 Terjarv, saapuessaan 21-vuotias
Erik Karlman s. 19.3.1917 , saapuessaan 25-vuotias
Elsie Pouttu s. 7.8.1905, saapuessaan 10-vuotias

Oliko Michael Ståhlman elossa? Kuoliko suutari Johan Ekström Hangossa?

Uudenkirkon kompanian reserviläinen Michael Ståhlman jäi venäläisten vangiksi kesäkuussa 1790 ja tämän jälkeen hänestä ei oltu kuultu. Vaimonsa Walborg Mattsdotter kyllästyi odottamaan vuonna 1797 ja näin julkaistiin ylläoleva kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 27.9.1797. Kolme kuukautta aikaa antaa elonmerkki tai vaimo olisi vapaa uuteen avioliittoon.

Hiskin Laitilan vihityistä löytyy päiväyksellä 21.1.1798 avioliitto morsiamella "sold: äa: Walb. Mattsdr: Ståhlman" ja sulhasella "s: Eric Michelss: " Koveron Uusikartanosta. Kolmen kuukauden jälkeen ei siis jääty aikailemaan ja Michaelin kuolemasta joko saatiin tieto tai hänet vain katsottiin kuolleeksi.

Naantalilainen suutari Johan Ekström meni Kustaan sodan aikaan palvelukseen Sandelsin tai Ehrenmalmin vapaajoukkoihin. Kuulemma kuoli Hangon linnotuksella, mutta varmuuden saamiseksi julkaistiin yllä oleva kuulutus sanomalehdessä Posttidningar 24.8.1795. Tietenkin siksi, että vaimonsa Maria Lang halusi uusiin naimisiin.

Hiski tarjoaa Naantalista vain kastetut, joista löytyy 2.2.1782 Räikässä syntynyt Joh: Fridric, jonka vanhemmat "Skoflick: Joh: Ekström" ja "Maria Matts:dr". Tätä kirjoittaessa Naantalin kirkonkirjat eivät ole verkossa eikä minulla intoa juosta tätä varten arkistoon, joten enempää ei ole sanottavissa.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Poimittua

A Finnish stowaway at Ellis Is... Digital ID: 212118. New York Public Library Ellis Islandilla poimittiin vuonna 1926 talteen suomalainen salamatkustaja. Kuva vasemmalla New York Public Libraryn kokoelmista.

Perniön yhteiskoulussa toteutettiin koko syyslukukauden mittainen tutkivan oppimisen maisema-projekti. Sen blogista pääsee lukemaan millaisilla keinoilla otetaan otetta maisemaan ennen sekä työpajoista.

Reijo Valta pohti linnoituksia ja esitteli Tervon Vallikangasta.

Tillman kirjoitti kirjoittamisesta, isänsä.

Ritva Rajander-Juusti on aloittanut laadukkaasti sukututkimusblogin.

Jaana Kouri hukkasi muistitikkunsa ja mietti muistia.

Åsa M. Larsson kirjoitti på svenska historiallisen fiktion lukemisesta.

Torsten Kälvemark tiivisti vuoden 1911 på svenska naisten hattuihin.

Ruusupensaan takana oli luettu Anna Kortelaisen Eri kivaa, eli Onerva- kaupungin naiset 1910:
Helsinki on minulle ennen muuta Aino Kallaksen kaupunki. Kun menen sinne junalla, ajattelen heti asemalla, että täällä hän on joskus kulkenut, näissä tiloissa, mennyt tämän aukion poikki Kansallisteatteriin, kävellyt siitä Vuorikatu seitsemään hotelli Hospiziin ja siellä tapaillut Leinoa, muun muassa siellä. Kortelaisen kirja selittää senkin, miksi ravintola Gradin oli Ainon ja hänen parhaan nuoruudenystävänsä Ilona Jalavan kantapaikka: siksi, että se oli lähes ainoa ravintola johon naiset saattoivat mennä ilman miestä!
Viimeviikkoiseen guru-postaukseeni tuli eräänlaisena vastauksena Kemikaalikimaran Anja Nysténin arvio Tommi Uschanovin kirjasta Suuri kaalihuijaus.
Asiantuntijoilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka tuntevat kyseessä olevan aihepiirin. Se ei siis ole sidoksissa esimerkiksi koulutukseen, oppiarvoon tai työpaikkaan. Uschanovin mukaan sana "asiantuntija" tarkoittaa ihmistä, joka tuntee asian, täsmälleen samoin kuin postinkantaja tarkoittaa ihmistä, joka kantaa postia.
"Jos ministeriön kamreeri tai haihatteleva dosentti ovat väärässä, hei eivät silloin ole "väärässä olevia asiantuntijoita" vaan "asiantuntijoina esiintyviä ei-asiantuntijoita."