torstai 23. heinäkuuta 2015

Erittäin (!) antoisa lukukokemus

Katri Lehdon Kytäjän mamsellin muistelmat luettu. Suosittelen lämpimästi, erityisesti niille, jotka ovat pitäneet Enni Mustosen tuoreista Syrjästäkatsojan tarinoista. Kirjan hyvyys ei ollut kuitenkaan se syy, miksi lukukokemus muodostui niin antoisaksi, että katsoin tarpeelliseksi raportoida kolmasti tiistai-iltana Hyvinkään historiaa kirjoittavalle Anu Lahtiselle havainnoistani.

Ensiksi: "Työsi innoitti minut tarttumaan Kytäjän mamsellin muistelmiin. Pääsin sivulle 18 ja muistin, että mainitut Gustaf Wulfcrona ja Karl Armfelt omistivat myös sen Kokemäen Forsbyn, josta sukunimeni. Kyllä sitä yhteyksiä löytyy kun alkaa hakemaan..."

Lehto viittaa käräjiin, joissa omistussiirtoja käsiteltiin, joten todennäköisesti niistä saisin lisävahvistusta Forsby-kirjani tekstiin, joka nojasi kirjallisuuteen.

Toiseksi: "Sivulla 26 alkaa tarina Viipurissa 1710 vangitusta karoliinista! Argh!"

Erik Johan Armfelt (1694-1766) ei ole tuoreimman kirjani vankiluettelossa, vaikka hän olisi sinne kuulunut. No, onneksi selostin hartaudella käyttämäni lähteet ja jätin auki mahdollisuuden puutteisiin. Mutta silti.

Kolmanneksi: "Eikä tässä vielä kaikki, kuten markkinakauppiaat tapaavat sanoa. Takakannen sukutaulun perusteella kirjassa (olen vasta sivulla 105) merkittävässä roolissa oleva Erik Lorentz Armfelt (s. 1748) on se heppu joka sulkeutui Kokemäen Pukkalassa palvelleen Hedvig-esitätini kanssa oven taakse, mutta tämän synnytettyä Erik-pojan ei myöntänyt oikeudessa mitään.
(Taitaa olla parasta säästää kirjasta loput huomiseksi.)"

Tosiaan jätin kirjan loppuun luennan seuraavaan iltaan, jonka alkuvaiheessa pääsin sivulle 114. Siellä mainittiin Erik Lorentzilla olleen oma palvelija, "pikentti Saren". Ja Hedvigin sukunimihän oli Saren! Lehto tuskin keksinyt juuri tätä nimeä ilmasta?

Maltoin lukea kirjan loppuun ennen kuin avasin tietokoneen ja Nurmijärven kirkonkirjat. Rippikirjan 1783-1787 nimien joukossa Kytäjän kartanossa "Bet. Eric Sareen" !!! Ei syntymävuotta, mutta alkaa näyttää siltä, että Kokemäeltä hävinnyt Eric on löytynyt. (Tietenkin häntä olisi pitänyt jo tätä ennen hakea väitetyn isänsä läheisyydestä, mutta eipä ole tullut tehtyä.)


Kytäjältä Eric Armfeltin perhe muutti Numlahteen. Sen rippikirjan sivulla Ericille on merkitty syntymäaika 13.4.1766, joka heittää kolmella päivällä Kokemäen kastettujen luettelosta, mutta vahvistaa mielestäni, että kyse on siellä syntyneestä Hedvig Sarenin pojasta. Hän on Numlahdessa myös vuonna 1788 aloitetussa rippikirjassa, mutta kohdallaan ei ole yhtään ehtoollismerkintää.

Lehdon kuvauksen mukaan (s. 176) Erik Lorentz menetti Numlahden velkojalleen ja perhe muutti Siuntioon Myransin tilalle. Hiskin kastettujen perusteella vuoden 1794 jälkeen. Siuntion rippikirjassa 1794-99 Armfeltit ovat Myransissa, mutta Ericiä ei näy. Mutta erinomaisen hienoa, että löysin hänet kertaalleen ja ehkä joku muu sattuma (tai täydentyvä HisKi?) johdattaa myöhemmin taas jäljilleen.

Kuva kirjasta Bill Nye's History of the United States. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Jossain lähteissä mainitaan, että Eric Lorenz olisi myös Marcus Tallgrenin (s. 24.5.1768 Kokemäki) isä ja koulutti hänet papiksi. Oletko tällaiseen törmännyt?

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

En ole. Mutta kylläkin miettinyt Tallgrenin isää. En kyllä äitinsäkään taustaa vielä saanut selville, on työlistalla.

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen yrittänyt löytää Marcus Tallgreni isää ja törmännyt tällaiseen textiin....
Kokemäki - Kumo - kastetut
Äidin etunimi: HELENA => Helena
Äidin patronyymi: THOMAS => Thomas
Lapsen etunimi: MARKUS => Marcus
Syntynyt Kastettu Kylä Talo Isä Äiti Lapsi
*24.5.1768 24.5.1768 Helena Thomasdr Marcus
alkup - HUOMAUTUS: oä Fadr som sades en obecant borgare Gik Lorunz Armfjt
Olisikohan sama mies...? Terv vili ihv@kolumbus.fi ps ilmoitatko jos olet löytänyt Marcukselle isän