keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Unkarilainen Suomen matkaaja

Kun Aika-lehden selailussa numerosta 13-14/1909 löysin Antal Regulyn kirjeitä kesältä 1840, kirjoitin blogin idealistaan
KESÄSARJAN AINEKSIA - HEINÄKUU Miehestä oli juttua aiemmassa vuosikerrassa? Tee tekstihakua muutenkin. Myös verkosta. Hyvää kuvausta itärajalta
Verkkohaku kertoi, että mies oli saanut Wikipedia-sivun (josta oheinen kuva). Lisäksi selvisi, että SKS oli vuonna 2006 julkaissut Viljo Tervomman ja Liisa Rumohr-Norion toimittamina kokoelman Matkalla tutkijaksi. Unkarilaisen Antal Regulyn kirjeitä vuosilta 1839-1840. Ei siis kaipaa blogisarjaa esiinnostokseen.

Pari lainausta lukuinnon herättämiseksi. Tammikuussa 1840 Reguly kuvaa Helsingin sivistyneistön seuraelämää, jota
ei juuri voi nykyisestään enentää. Yksityistanssiaisia saattaa olla kahdet tai kolmetkin yhtenä päivänä. Näin on koko btalven, kun taas kesällä kaikki tapahtuu maalla. Kaikki alkaa seitsemän, kahdeksan maissa ja kestää yhteen, kahteen asti yöllä. Tavallisesti aloitetaan valssilla, sitten seuraa muutama franseesi, sitten ruotsalainen ja venäläinen katrilli, sitten masurkkapotpouri ja lopuksi taas valssi.
 Huhtikuussa 1840 oli asettunut Lammasahon tilalle Laukaan pitäjässä. Siellä oli
leivinuuni, vähintäänkin kaksi syltä joka suuntaan, joten ei ensin tajua, mikä ihmeen kone se on: ainoa kivirakennus koko Suomessa! Se ei kuitenkaan ylety huoneen kattoon asti sillä savupiippua ei ole, on vain pieni aukko katossa, joka avataan, jos savua kertyy liikaa.
Savu ei kuitenkaan ole niin kovin haitallista, koska huoneet ovay hyvin korkeat, kolme syltä, ja ne yltävät kattoon asti, sillä ullakkoa ei täällä tunneta. Näitten huoneiden lämpö on uskomatonta. En koskaan kykene olemaan sisällä kymmentä minuuttia kauempaa.
Kirjekokoelman esipuheessa mainitaan Regulyn vaellusmatkan päiväkirja, jota ei ole julkaistu suomeksi eikä ilmeisesti unkariksikaan, vaikka esipuhe hankkeseen viittaa.

Ei kommentteja: