keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kirjeistä, rippikirjoista, vaimosta ja rakkaudesta lapseen

Kirsi Keravuori puolustaa ensi lauantaina väitöskirjaansa "Rakkaat poikaiset!". Simon ja Wilhelmina Janssonin perhekirjeet egodokumentteina (1858-1887). Minulla oli maanantaina tilaisuus kuulla hänen esityksensä tuloksistaan. Mitä kouluttamattomat vanhemmat kirjoittivat yliopistoa käyville pojilleen? Enimmäkseen käytännön asioita ja kotipitäjän kuulumisia.

Sukututkijalle terveellinen sivuhuomio Keravuorelta oli se, että pelkästään rippikirjoja katsomalla näytti siltä kuin pojat olisivat asuneet edelleen lapsuudenkodissaan. He olivat sen seurakunnan kirjoissa ja kävivät ehtoollisella muutaman kerran vuodessa. Siis edes täysi setti ehtoollisia ei tarkoita asumista kyseisessä paikassa kyseisenä vuotena.

Olin kuullut Keravuoren tutkimuksesta sen alkuvaiheessa ja se oli pysynyt mielessäni. Mutta en ollut yhdistänyt laivuriperhettä kirjailija Evald Ferdinand Jahnssoniin. Heti kun näin nimen Keravuoren esityksessä mieleen pulpahti nimetön vaimonsa. Ja tosiaankin olin kolme vuotta sitten ihmetellyt Jahnssonin perherakennetta.

Nyt, toisin kuin tuolloin, Wikipedia kertoo, että "ensimäinen puolisonsa vuodesta 1869 oli Kristiina Österman". Asiallisen näköisellä kirjallisuusviitteellä varustettuna. Syy ylioppilasmatrikkelin N.N:ään paljastuu Keravuoren väitöskirjasta
Evald Jahnsson kiinnittyi kustavilaiseen talollisten ja laivanvarustajien ryhmään ensimmäisessä avioliitossaan Istron rusthollin tyttären ja perijän Kristina Östermanin kanssa. Avioeron jälkeen hän solmi toisen avioliiton Irene Kurténin kanssa.
Sillä avioeroistahan on tavattu vaieta. Ei enää ja Keravuori kertoo myös, että pariskunnan ainoa lapsi oli sylivauvasta asti isovanhempiensa hoidossa. Tunteiden näkyminen kirjeissä tulee mainiosti esiin Keravuoren lainaamasta virkkeistä.
Simon Janssonille pienen lapsen läsnäolo kotona on selvästi ollut suuri ilon aihe, ja kirjeissään hän näyttäytyy nyt lapsirakkaana ja ylpeänä isoisänä, joka kertoo mielellään Ainin tekemisistä. [P]iku aini keskä Sanoa paljon terväyksiä. se on kovassti viisas lappsi, hän kirjoittaa runsaan vuoden ikäisestä pojantyttärestään.
Bauer, John: Trettio bilder i mezzotypi till ett urval sagor i Bland tomtar och troll åren 1907-1915. 1918

Ei kommentteja: