tiistai 1. syyskuuta 2015

Museoita Suomenlinnassa

Sunnuntaiaamuna paistoi aurinko ja museokortti oli levännyt muuttotouhun aikana turhan kauan aikaa. Perusteet lähteä Suomenlinnaan.

Aloitin Suomenlinnan lelumuseosta, jossa en ollut aiemmin käynyt. Museo on alkanut yksityisen keräilijän kokoelmasta ja keskittyy 1950-lukua edeltävään aikaan, jos tarkkaavaisuuteni ei täysin pettänyt.
Jokaista esinettä en todellakaan nimittäin tutkinut. Vitriinit olivat niin täynnä, että yksittäinen hylly oli minimuseo. Käsiohjelmassa kuvattiin kustakin vain avainesineet, mikä oli ainoa järkevä ratkaisu, mutta jätti minut miettimään m.m. isänmaallisen korttipelin ajoitusta.
Ehdottomasti pitää mennä uudestaan.

"Ehdottomasti pitää mennä uudestaan" ei ollut fiilikseni kun kurkkasin ensimmäistä kertaa Maneesimuseoon, mutta Museokortin ansiosta annoin tälle Sotamuseon osalle uuden mahdollisuuden. Tuntui siltä, että jokin oli freesaantunut, mutta kassapoika ei pystynyt kertomaan milloin perusnäyttelyä oli viimeksi muutettu.

Hän ei myöskään osannut sanoa oliko korsu oikea sana hirsirakenteelle, jossa ei ollut majoitusosaa. Sellainen oli salin perällä näyttelyn elämyksellisempänä osana. Konkreettisena tekemisenä kehoitettiin kokeilemaan sängynpetausta armeijan tapaan, mutta ilman ohjeita ja mallisuoritusta. Tarkoitettu armeijan käyneille? Kävijöillä oli myös mahdollisuus pukeutua sotilastakkeihin ja peilailla itseään. Kerrankin aikuisten koossa vaatteita, mutta en halunnut identifioitua sotilaisiin.

Suomenlinnan museossa olin ollut ihan kunnolla sisällä muutama vuosi sitten. Ennen syksyä 2013, jolloin yläkerta oli omistettu näyttelylle linnoituksen kunnostuksesta ja uudesta käytöstä. Alakertaa oli siis viime näkemästä tiivistetty, mutta se tuntui hyvin tutulta.

Sitten taas jotain aivan uutta eli tullimuseo. Se on ilmainen kaikille kävijöille ja ihan asiallinen katsaus tullin toimintaan Ruotsin vallan ajasta nykyaikaan. Toi esiin ahkeria naiskirjanpitäjiä, jotka olivat rahallisessa vastuussa mahdollisista virheistään, ja tullin labratoimintaa.

Lopuksi poikkesin Ehrensvärd-museoon, jossa olin viimeksi syksyn kauhukerroksella taskulampun valossa. Olin Suomenlinna-museossa kiinnittänyt huomiota "naurislamppuun", joka oli ruotsiksi rovoljalampa. Termi tuli täälläkin vastaan ja ystävällinen kassa/opas osoitti minulle kaksi esimerkkiesinettä. Hänkin ihmetteli, miten nauriista saataisiin öljyä.

Onneksi on internetin hakukone. Maatalousmuseo Sarka valistaa, että
Varhaisimpia valaisimia on ollut esimerkiksi niin sanottu naurislamppu, jossa koverrettu nauris täytettiin hamppuöljyllä ja sydämenä toimi pellavainen punos. Nauriin sijasta tehtävään on soveltunut oikeastaan mikä tahansa kupponen ja rannikolla polttoaineena on käytetty myös kalanrasvaa.
Tästä Suomenlinnan komeissa lasiseinäisissä lyhdyissä, joissa oli metallinen kannu, ei ollut kyse. Ilmeisesti näissä oli poltettu naurisöljyä, jota ei todellakaan puristettu nauriista vaan sen siemenistä. Varmuuden vakuudeksi vielä leike Oulun Wiikko-Sanomista 9.7.1853.

Ei kommentteja: