keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kortinpeluusta 1600-luvulla

Länsi-Suomen Tuomiokirjakortiston kortit luokassa Tanssi ja leikit > Seuraleikki (39.6.) käsittelevät enimmäkseen kortinpeluuta.

Kokemäen Vitikkalassa pelattiin korttia keskellä syksyistä yötä vuonna 1646. Säkylän kirkonkylässsä keskellä yötä vuonna 1657 korttia pelasivat Säkylän kirkkoherra, pari ylioppilasta ja talonpoika Lukas Mårtensson. Pelaamiseen liittyi uhkapeli ja panoksena oli olut, jota Lukas oli hävinnyt kolme tuoppia.

Vuonna 1681 korttia pelattiin kesällä tienposkessa. Tällä kertaa keskellä päivää ja kuivin suin? Juominen ja kortin peluu yhdistyvät jälleen oikeusjutuissa vuodelta 1688 ja vuodelta 1692. Jälkimmäisessä todetaan, että kortit on ostettu Turusta. Vuonna 1693 korttia pelataan rahasta ja olutta juoden. Ryyppääminen sopi kortin peluuseen jopa silloin kuin se tapahtui kirkonmenojen aikaan vuonna 1700.

Kortin peluu toimii ajantappamiseen laivamatkalla Tukholmaan - niin vuonna 1694 kuin nykyäänkin.

Pohjois-Pohjanmaan kortittaja on ollut muistiinpanoissaan niukkasanaisempi, mutta siellä oli ainakin kerran vuonna 1692 pelattu korttia läpi yön. Itä-Suomessa kortinpeluu on joko jäänyt kirjaamatta pöytäkirjoihin, poimimatta kortistoon tai päätynyt eri luokkaan.

Kuva kortinpeluusta norjalaisesta 1800-luvun joulukortista. Nasjonalbiblioteket, Flickr Commons

1 kommentti:

Ametsapuro kirjoitti...

Mitähän korttipeliä silloin mahdettiin pelata? Onkohan nyt vielä käytössä silloin jo pelattuja pelejä? Korteissa ei näkynyt tietoa.
-Anne