lauantai 3. lokakuuta 2015

Johan Henriksson, myöh Gevaldier, myöhmyöh Sillström

Argumentointini Lisa Sillströmin osalta nojasi vahvasti hänen lapsuusperheeseensä, joten katsaus siihenkin. Perhe näkyy kokonaisena viimeistä kertaa rippikirjassa 1737-43: Porvari Johan Gevaldier, vaimo Anna Sigfridsdotter, tytär Lisa Johansdotter, tytär Kerstin Johansdotter ja poika Gabriel Sillström. Tosin viimeksi mainitulla suhdemäärite epäselvin ja hänet on lisätty vasta Johanin kälyn Brita Sigfridsdotterin jälkeen.

Henkikirjat eivät asiaa selvennä. Vuonna 1739 Johanin kanssa henkikirjoitettiin Kerstin-tytär ja Nils, jonka attribuutti myös jää epäselväksi. Seuraavana vuonna Johan on vapautettu henkiverosta ja Annalle merkitty Nils-poika. Tätä ei näy vuoden 1741 henkikirjoituksessa.

Nilsiä ei myöskään näy rippikirjoissa eikä Alex Paltschikin Sillström-kokoonpanoissa. Hän on toistuvasti merkinnyt Gabrielin Johanin ja Annan pojaksi näkemättä ongelmaa siinä ettei tätä näy muissa rippikirjoissa. Tai siinä, että Gabrielin syntymäpäivä on 14.8.1709 ja Johan Henrikssonin avioliitto Anna Sigfridsdotterin kanssa solmittiin vasta 19.5.1714. Onko hän tuijottanut Porin triviaalikoulun matrikkelin patronyymiä liian tiukasti?

Paltschikin työ henkikirjojen ja Porin karttojen kanssa on luotettavampaa. Hänen tulkintansa mukaan Johanin tontti jaettiin kahden vävyn välillä. Se oli vuoden 1734 kartassa merkitty numerolla 31 ja kuului Paltschikin tutkimuksen perusteella tätä ennen isälleen. Joka Paltschikin mukaan on kivalteri Henrik Hansson.

Henrik Hanssonin kohdalla Paltschikin kokoonpanossa mainitaan tontti 167, jonka hänen leskensä Lisa Mattson oli omistanut lähtiessään pakoon isoavihaa (Porin raastuvanoikeus 7.5.1739). Ilman lisätietoa tuntuu vaikealta hyväksyä, että kyseessä on sama tontti. Annetun lähdeviitteen tarkistus todennäköisesti auttaisi. Ei tätä kirjoittaessa onnistu ilman arkistokäyntiä.

Toinen Johania mahdollisesti koskeva viite Porin raastuvanoikeuden pöytäkirjaan 15.8.1724 kertoo, että pursimies Marcus Henriksson Sillström syytti veljeään Johania jostain.

Lähteet, Johan:
Lähteet, Gabriel:
Lähteet, Kerstin:

perjantai 2. lokakuuta 2015

Matti Kurikka monelta puolelta

Eilen Työväenliikkeen kirjastossa järjestetty seminaari Matti Kurikka - profeetta omalla ja vieraalla maalla oli hieno. Kuusi tutkijaa onnistui risteyttämään oman varsinaisen tutkimusaiheensa Kurikkaan ja tämä kaikki esitettiin kronologisessa järjestyksessä niin että tunsin itseni huomattavasti oppineeksi päästyäni ulos vesisateeseen.

Kirsti Salmi-Nikander aloitti kertomalla Kurikan opiskeluvuosista, joihin liittyi osakunnan käsinkirjoitettu lehti - hänen tutkimusalueensa. Perustiedot olivat minulle uutta ja ihmeellistä tietoa. Se, että Kurikka ja A. B. Mäkelä opiskelivat Helsingin yliopistossa, hämmästytti minua suuresti, mikä kertoo lähinnä omista oletuksistani työväenliikkeen alkuajasta Suomessa.

Mikko-Olavi Seppälä kertoi Matti Kurikasta näytelmäkirjailijana ja herätti monen kiinnostuksen näytelmään Baabelin torni (1897). Vapaata rakkautta ja hashista?! Vaikka Kurikan sukset menivät 1900-luvun alussa vakavasti ristiin työväenliikkeen kanssa, erityisesti näytelmäänsä Viimeinen ponnistus (1884) esitettiin työväennäyttämöillä ahkerasti 1920-luvun alkuun asti. Seppälä oli hakenut esitystietoja ainakin Ilona-tietokannasta, jossa "ovat Suomen ammattiteattereiden esitykset 1800-luvulta tähän päivään."

Sami Suodenjoki visualisoi kevään 1899 merkitystä Kurikan elämänkulussa sanomalehtimainintojen määrillä.

Minulle Kurikan esittämä Suuren adressin kritisointi ja tästä herännyt hänen arvostelunsa ja maanpetturiksi leimaamisensa oli taas ihan uutta juttua. Mielenkiintoisen lisävärin antoi se, että Kurikkaa inkerinmaalaisena alettiin nyt pitää venäläisenä ja hänen mielipiteitään esitettiin venäläisessä lehdistössä alkuperäisestä merkityksestä poikkeavalla tavalla. Minua historian paremmin hallitsevat taas ymmärtävät, että episodi johti työväenliikkeen radikalisoitumiseen, itsenäistymiseen ja jakautumiseen.

Anne Heimo tutkii Australian suomalaisten historiatietoutta (tms.) ja kertoi Kurikan sinne viemästä siirtolaisryhmästä. Hän myös kierrätti J. Ivanovan pienen sarjakuvavihon Utopisti eli Matti Kurikan elämä ja teot (2014), joka näytti ansaitsevan paperia paksummat kannet.

Agitaattoreita tutkiva Anna Rajavuori kertoi siitä, miten Kurikan jouduttua taas/entistä huonompaan huutoon suurlakon 1905 aikana, "kurikkalaisuus" alkoi tarkoittaa kaikkea epätoivottavaa, epäluotettavaa ja hajoittavaa työväenliikkeen piirissä. Suurlakko aktivoi entistä suuremman joukon ihmisiä, eikä näiden puheet aina pysyneet johtajien suunnittelemassa linjassa. Hmmm... irtoaisiko tästä joku analogia nykypäivään?

Mikko Pollarin väitöstutkimuksen aiheesta ehdin kirjoittaa sanat teosofia ja työväenliike. Teosofia liittyy Kurikkaan, mutta Pollari tarkasteli Kurikan viimeisten Suomen vuosien poliittista aktiviteettia. Mielenkiintoisesti tämä oli ohitettu Kurikan elämäkerrassa ja siinä myös väitettiin Kurikan lähteneen Amerikkaan puoli vuotta aikaisemmin kuin todistettavasti on tapahtunut. Uuden totuuden jäljille auttoivat Historiallisen sanomalehtikirjaston haut.

Lopuksi Kirsti Salmi-Nikander kertoi lyhyesti Kurikan viimeisistä vuosista Amerikassa. Häntä kiehtoi tarinaperinne, jossa on kaksi erilaista näkemystä ja ajoitusta Kurikan kuolemasta: puistonpenkillä New Yorkissa vai sydänkohtaus puuta kaataessa kotitilalla Rhode Islandilla. Ratkaisu (tai kolmas totuus) voisi löytyä kuolintodistuksesta. Salmi-Nikanderin mainitsema hautakivi  on Brooklynissa.

Yleisössä ollut Kurikan lapsenlapsenlapsi mainitsi löytäneensä Kurikan perheineen Brooklynista vuoden 1910 väestönlaskennassa. Hän kuitenkin tietää, että talouteen merkitty tytär ei koskaan ollut Amerikassa. Toivottavasti jollain on aikaa ja energiaa käydä Amerikan peruslähteet kunnolla läpi, jos mainittu kirjaprojekti etenee. Kuten soisin.

Itselläni ei ole Ancestryn tiliä voimassa, mutta harjoituksen vuoksi hain pari dokumenttia FamilySearchista:
- saapuminen Liverpoolista New Yorkiin 5.7.1907
- saapuminen Southamptonista New Yorkiin 23.6.1909. Mukana 22-vuotias vaimo Hanna, 2 1/2 -vuotias tytär Auli ja alle vuoden ikäinen tytär Maire.
- väestönlaskenta 1910, jossa ei ole Maire-tytärtä, mutta Kurikan ensimmäisen avioliiton tytär, joka edellä mainitun tiedon mukaan ei koskaan matkustanut Amerikkaan.
- saapuminen Washingtonin osavaltioon Kanadasta heinäkuussa 1912
- saapuminen Kanadasta Vermontiin 1912 , sama (?) kuvanakin

Sivulöytönä Matti Kurikan hyvin todennäköisen sukulaisen hautaus Tuuterissa Inkerinmaalla.

torstai 1. lokakuuta 2015

Sisarussarja hukassa

Sauvossa kuoli (ilmeisesti) vuonna 1804 korpraali Erik Palmroth, joka oli 4.4.1794 kirjoittamallaan testamentilla jättänyt omaisuutensa vaimolleen Catharina Elisabeth Möller. Jotta tämä saisi testamentin lainvoimaiseksi, oli tarpeen tavoittaa kaikki kuolinpesän osakkaat. Tätä varten julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar ilmoitus 24.8.1805.

Siitä käy ilmi, että Möllerillä oli varsin hämärä käsitys aviomiehensä aiemmasta (ensimmäisestä?) avioliitosta syntyneiden lasten elämästä. Avioliittonsa solmittiin 8.12.1774, jolloin monet lapsista, elleivät kaikki, jo pois muuttaneita.

Christina Holm (s. 1713) on Hiskin perusteella synnyttänyt Erik Palmrothille (s. 1721) lapset Anna Cath. 1.1.1745, Hedvig 31.3.1749 ja Arfvidus 4.4.1752. Rippikirjoissa 1748-63 ja 1758 perheessä on myös vuonna 1747 syntynyt Otto ja vuonna 1738 syntynyt Erikintytär, Greta? Göteborgista kotoisin oleva Christina oli mennyt Erikin kanssa naimisiin Sauvossa 20.11.1744.

Äitipuoli Möller tiesi, että Arvid oli perämies kauppalaivalla, Anna Kaisa naitu kankaankutoja Blomille ja Hedvig jäänyt leskeksi oltuaan naimisissa ruukinseppä Jäwertin kanssa. Otosta hän ei joko tiennyt mitään tai oli varma tämän kuolemasta?

Kumpaakaan mainittua avioliittoa ei HisKin perusteella solmittu Sauvossa enkä löydä niitä muualtakaan Suomesta. Myös haut kasteissa tuottavat vesiperän. Kaikki lähtivät Ruotsin puolelle? Anna Kaisa, Otto ja Hedvig on vedetty yli rippikirjasta 1759-64 ilman selityksiä. Jäljellä olleet perheenjäsenet on vedetty yli seuraavassa rippikirjassa, varmaankin Erikin sotilaspestin päättyessä.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Tilastoista ja panttilainaamoista

Muutamissa (aikoja sitten) kuuntelemissani Stadin salaisuudet -pätkissä kirjastolaisten vastaukset perustuivat Helsingin tilastollisiin vuosikirjoihin sekä Suomen tilastollisiin vuosikirjoihin. Jälkimmäiset ovat tuttuja ja digitoituja, mutta Helsingin omat olivat kaupunginkirjastossa vain Pasilan käsikirjastossa, jonne ei tullut tehtyä retkeä. Onneksi huomasin sarjan myös Kansallisarkiston kirjastossa.

Kirjastolaiset löysivät tilastoista vastauksen syysperunan hintaan 1920-luvulla ja tupakan hintaan vuonna 1921. (Taustatietoa Kirsti Ahlqvistin väitöskirjassa Kulutus, tieto, hallinta : Kulutuksen tilastoinnin muutokset 1900-luvun Suomessa.)

Mitä muuta kuin elintarvikkeiden histoja tilastoitiin? Vaikka mitä, ainakin vuonna 1915, jonka kirjan selasin läpi. (Ilmeisesti ensimmäisenä, sillä osa aukeamista oli aukileikkaamattomai.) Tulipalot, Helsingistä lähteneet ja tulleet rautatiematkustajat per suunta. Pika-ajurit, kuorma-ajurit, venemiehet, velosipedit ja autot. Sähkösanomien vaihto, kuolinpesien arvo. Käynnit kaupunginkirjastossa, Helsingin yliopistossa ja Valtioarkistossa. Viimeksi mainitun tutkijasali oli alkaneen sodan vuoksi suljettuna elokuusta 1914 syyskuuhun 1915.

Kaupungin väestöä oli analysoitu taulukkokaupalla. Samoin rakennuksia ja saatavilla on myös kustannukset kaupungin istutuksista per puisto. Itselleni aivan uutta tietoa oli se, että Helsingissä 1900-luvun alussa oli tyypillisesti puoli tusinaa kunnallisvaalia per vuosi ja joskus kymmenenkin. Ei suurempi yllätys, että äänestysprosentti oli usein alle prosentin ja monissa vaaleissa 0,1%.

Monet tilastot oli annettu alueittain. Esimerkiksi puolueiden kannatus per alue kertoo asukkaista jotain. Hauska oli myös katsoa lukuja per kuukausi. Valtioarkiston kohdalla en huomannut vuosissa samankaltaisuutta, mutta järkeenkäyvästi poliisin huostaan otettuja juopuneita oli eniten heinä- ja elokuussa, jolloin alkoholin vaikutuksen alaisena on tapana liikkua ulkoilmassa. Samoina kuukausina puhelujen määrä per puhelin ja päivä oli alimmillaan, oletettavasti liiketoiminnan hiljaisemman kauden ja säätyläisten maalle lähdön vuoksi.

Panttilainakonttoreista oli monta taulukkoa. Panttilainoista 44% annettiin vaatteita vastaan. Velikullan 18/1903 kuvassa jono on syntynyt niistä, jotka halusivat rahaa Aino Ackten konserttilippuja varten.

Panttilaina tunnettiin yksityisenä järjestelynä tuomiokirjojen perusteella jo 1600-luvulla ja lähes varmasti vuosisatoja sitä ennen. Mutta laitoksena se oli Pohjoismaissa 1800-luvun tulokas. Tähti kertoi 19.2.1867 Tukholman yhteisestä painttilainalaitoksesta, Turun kaupungin panttilainalaitos mainitaan Suomalaisessa Wirallisessa lehdessä 7.10.1869. Tampereen Sanomat raportoi 10.10.1876 yksityisestä yrittäjästä ja Suomalainen Wirallinen Lehti kertoi 1.11.1879, että Helsingissä yksityisenä panttilainaajana aloitti neiti E. Strömberg. Uusi Suometar valittelee 29.12.1879, ettei ole syntynyt muita työmiehelle luottoa antavia laitoksia.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Tietokannallisia ajatuksia

Olin aiemmin tänä iltana kirjahistoriallisen seuran Digishowssa. Ohjelman aloitti Minna Ahokas otsikolla Digitaaliset aineistot ja aineistonhallinta kirjahistorian tutkimuksessa. Hän käytti esimerkkinä eurooppalaista tietokantahanketta valistusajan kirjallisuuden leviämisestä. Kun selvisi, että Sveitsistä oli toimitettu kirjoja Tukholmaankin, niin minäkin kiinnostuin. Mutta Ahokas muistutti aiheellisesti, että tietokannan oikea tulkinta vaatii ymmärrystä sen lähdeaineistoista.

Varsinainen "show" oli kolmessa pisteessä esitellyt tietokannat, joita Tuija Laine ensin taustoitti. Henrik-tietokanta (jolla olen viimeksi leikkinyt ) on saanut sisäänsä kaupungit - paitsi Pohjanmaalta. Ennen vuotta 1850 painettuja kirjoja on kartoitettu lomakkeilla kolmisenkymmentä vuotta sitten ja jossain välissä syötetty tietokantaan, jolle on avautumassa käyttöliittymä. Alkutekijöissään oli hanke tietokannasta, johon tutkijat voisivat syöttää erilaisissa (teksti?)lähteissä kuvattuja lukukokemuksia. (Kuva lukukokemuksesta kirjasta
Dotty Dimple at School)
Kaikelle yhdistävä tekijä kirjat, mutta mikään ei tällä hetkellä mahdollista helppoa hyppäämistä Henrik-tietokannasta toisen tietokannan tallella oleviin kirjoihin ja/tai Fennicaan.

Katsastettuani esittelypisteet keskustelin Jessica Parland-von Essenin kanssa. Aihe karkasi kirjahistoriasta hänen kokemuksiinsa pohjoismaisessa tapaamisessa ja tästä takaisin linkityksiin palvelujen välillä. Jessica ymmärsi kaivata linkkiä henkilöille Edelfeltin kirjejulkaisuissa ja Topelius-julkaisussa. Molemmat SLS:n tuotantoa eli esteet minimaaliset. Editan julkaisemien Snellmanin teosten kanssa olisi sitten jo vähän enemmän haastetta. Mutta jos haluttaisiin palvella (henkilö)historiallista tutkimusta, niin eikö olisi kiva saada jossain (ja mielellään jokaisessa palvelussa) esiin muutkin yhteydet? Vai onko se joltain pois?

Rehellisesti sanottuna esimerkin löytäminen vaati hieman askartelua, mutta täällä blogissa aiemminkin mainittu taiteilija Robert Vilhelm Ekman esiintyy kaikissa kolmessa verkkojulkaisussa: Snellman, Topelius ja Edelfelt. Lisäksi hänet voisi poimia monesta historiallisen sanomalehtikirjaston sanomalehtileikkeestä...

Ai niin, Edelfeltin kirjeitä on nyt palvelussa aiempaa enemmän, kuten Arkistot nousuun -semmassa luvattiinkin.

Tiedeuutisia Suomesta 1837-1847

Jatkona viime viikon koosteelle sanalla Helsingfors löytyneitä tiedeuutisia englantilaisista sanomalehdistä.

Leicestershire Mercury lainaa 29.7.1837 Allgemeine Zeitungia ja kertoo Helsingin yliopiston astronomian professorin M. Argelander esittäneen kymmenen vuoden työnsä Pietarin akatemialle. Kun en astronomiaa suuremmin ymmärrä ei tutkimuksen tulos lyhyestä tekstistä oikein erotu. Liittyy jotenkin auringon ja aurinkokunnan liikkeeseen avaruudessa.  Wikipediasta luntaten Argelander määritti "ensimmäisenä Auringon apeksiliikkeen suunnan luotettavasti" ja muutti tämän jälkeen Saksaan. Lisätietoa aiheesta julkaisussa Tähtitieteen vaiheita Helsingin yliopistossa - Observatorio 150 vuotta

Turve yhdistää Suomea ja Brittein saaria, joten ymmärettävästi tähän liittyvä kehitys uutisoitiin useassa sanomalehdessä. Leikkeeni Leeds Times 22.9.1838.
Herra Orguesson, joka omisti suuria maa-alueita Helsingin ympäristössä oli keksinyt laitteen, jolla turve puristettiin hiilen veroiseksi. Keksinnöllä olisi ollut huomattavat markkinat ja merkitys, mutta en ole moisesta kuullutkaan, joten lienee puppua. Onko sitä myös nimi Orguesson? En edes keksi mitkä kirjaimet vaihtamalla siitä saisi ruotsalaisemman nimen.

Windsor and Eton Express väittää 22.2.1845, että Helsingin yliopiston observatorio on tuhoutunut tulipalossa. Edellä linkitetty julkaisu observatorion historiasta ei minusta mainitse moisesta mitään. Luinko huolimattomasti?

Hereford Journal raportoi 16.6.1847 Helsingin tiedeakatemian kokouksesta 21.5. Siellä oli M. Nordenskiöld (eli Nils Gustaf? ) esitellyt venäläiseltä kullanhuuhdontapaikalta löytämänsä kiven, joka muistutti timanttia. Nordenskiöld oli antanut kivelle nimen, joka englanniksi diamondtoid. 
Englanninkielinen Wikipedia tuntee uralilaisen korukiven demantoid, mutta väittää sen löytyneen vasta 1868. Diamondoid puolestaan on molekyylirakenne. Kotimaiset sanomalehdet eivät tartu hakuihini. Sattuisiko joku lukijani olemaan kivien tuntija?

maanantai 28. syyskuuta 2015

Pumpernikkelistä murunen

Vasta kuunnellessani Slaten podcastia minulle selvisi, että Suomen ulkopuolella 'pumpernickel' on saksalaisperäistä täysjyväruisleipää eikä sokerikuorrutteinen piparkakku. Saksankielisessä Wikipediassa on hyvin lyhyesti makea variantti, mutta sen historiasta tai levinnäisyydestä ei löydy tietoa.

Lastenlehdessä Pääskynen 2/1876 on varhaisin löytämäni suomenkielinen pumpernikkeli, joka on satunäytelmässä lapsen kädessä omenan kumppanina. Tilhi : kuvallinen sanomalehti lapsille ja nuorisolle no 8/1884 luettelee herkkuja: "Landrini- ja Montpensier- ja chokolaadi-konvehtia Parisista, kaikenmoisia karamellia, onttosisuksia sokerisydämmiä, knekkoja, piparikakkuja ja pumpernikkelejä". Kummassakaan ei taida olla kyse ruisleivästä.

Alkukeväästä 1892 Karl Fazerin konditoria mainostaa Uudessa Suomettaressa "englantilaisia pumpernikkeleitä" jotka ovat varmasti makeaa tyyppiä. Parissa sanomalehdessä julkaistiin vuonna 1906 jatkokertomusta, jossa marssittiin "pieneen tehtaan puotiin, missä sai simaa, limonaadia ja pumpernikkeliä". Hämettäressä 26.5.1910 raportoitiin kansakoulun päättäjäisistä, joihin eläinsuojeluseura oli lähettänyt oppilaille jaettavaksi "pumpernikkelileivoksia".

Ruotsinkielisellä puolella Helsingfors Dagbladet julkaisi 30.4.1864 osan todellisuutta jotenkin kuvaavasta jatkokertomuksesta En landtmans upptäcktsresor i Helsingfors. Siinä ollaan Forsströmin konditoriassa ja kahvin kanssa nautitaan pumpernickel ja toinen, joiden vikana on etteivät olleet "tillräckligt stadiga och starka". Kyse ei liene ruisleivästä. Kuin ei myöskään maininnassa joulunvieton yhteydessä Helsingfors Tidningarissa 19.12.1864.

Saksalaisten kasvissyöjien kokousuutisessa (Wiborgs Tidning 22.7.1879) sana pumpernickel on selitetty suluissa "groft bröd af oskrädt rågmjöl", mikä viittaa siihen, että tämä ei ollut Viipurissa ensisijaisena tunnettu merkitys. Ja kun (Åbo Underrättelser 23.12.1883) ahvenanmaalaisen koulun joulukuusessa roikkui pumpernickel, kyse tuskin oli ruisleivästä? Junamatka (Tammerfors Aftonblad 4.12.1885), jonka varrella ostettiin aamukahvi Toijalassa, aamiainen Riihimäellä ja pumpernickel Hyvinkäällä, jättää hieman tulkinnan varaa, mutta piparkakku tuntuu todennäköisemmältä vaihtoehdolta.

Tammerfors Aftonblad 12.10.1886 kertoi ulkomaiden elävien kasvissyönnistä ja tekstissä on rinnakkain graham-leipä ja pumpernikkeli. Lienee käännetty suoraan vieraskielisestä tekstistä huolehtimatta kohdeyleisön ymmärryksestä.

Folkwännen raportoi 7.12.1886 pumpernikkelistä löytyneestä porsliininpalasesta. Tuotevirheestä johtuen sanan bakelse (leivonnainen) on lainausmerkeissä, mutta tuskin kyse on ruisleivästä. Kuin ei myöskään lasten lahjapussien pumpernikkeleissä, joiden seurana oli karamellejä, pullaa, omenoita ja pähkinöitä (Hufvudstadsbladet 14.01.1898).

Eli viimeistään 1800-luvun puolivälistä alkaen Suomessa sekä ruotsinkiliset että suomenkieliset ovat mieltäneet pumpernikkein leivonnaiseksi eikä leiväksi. Samaa ilmiötä ei ole Ruotsissa, joten hypoteesini on, että leivonnaisen ja sanan on tuonut Suomeen joku saksalainen kondiittori/leipuri Suomen sodan jälkeen.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Vaasassa elokuun 3. päivä 1852 (Roos 6/7)

Kuva Vaasasta kaksi kesää ennen alla kuvattuja tapahtumia. J. F. Campbellin kirjasta Frost and fire : natural engines, tool-marks and chips : with sketches taken at home and abroad by a traveller (1864)

Johan Peter Roos palasi Suomeen heinäkuussa 1852. Hän oli saanut maaherralta luvan esittää näytelmiä Vaasassa. Siellä ei ollut teatteria, joten Roos korjautti omalla kustannuksellaan terveyskaivon käytössä olleen talon eli kaivohuoneen seurueensa käyttöön. Lautoja, lankkuja ja nauloja kului, kun työtä tehtiin yötä päivää.

Heinäkuun lopussa pidettiin ensimmäiset esitykset ja neljäs piti pitää 3.8.1852. Aamupäivällä aloitettiin teatterilla harjoitukset iltaa varten, mutta tuskin ehditään aloittaa kun puoli yksitoista paikalle juoksee pieni poika (myöhemmin näyttelijä Thorell) ja huutaa, että tuli on irti.

Roos lähtee kohti kaupunkia ja näkee jokaisen kauppapuodin ja asuintalon edessä ajoneuvoja, joihin kiireellä lastataan tavaraa. Panimotalon katolla kävelee mies pienen vesiruiskun kanssa ja yrittää estää tulen pääsyä katon läpi. Roos kysyy ihmeissään vastaantulijalta, eikö paloa yritetä sammuttaa. Kaivot ovat tyhjiä, ei ole vettä, kuuluu vastaus.

Roos ei luovuta, vaan kysyy hetkeä myöhemmin näkemältään maaherralta, että eikö pitäisi laittaa sammutusketju käyntiin. Roos yrittää (omien muistelmiensa Gömdt är icke glömdt! Några och tretioåriga teater-anteckningar (1871) mukaan) auttaa monin tavoin, mutta ympärillä olevat ihmiset ovat neuvottomia tai tavaran kantamiseen keskittyneitä. Upseeri ja kahdeksan venäläistä sotilasta olivat saaneet käskyn vahtia, ettei varkauksia tapahdu, eivätkä katsoneet asialliseksi osallistua sammutustyöhön.

Vasta kun Roos näki näiden sotilaiden kantavan ruokatavaraa, jonka todennäköisesti varastivat itselleen, hän ymmärsi, että kaupungin kohtalo oli selvä. Hän toi omat tavaransa kaivohuoneelle ja sinne kerääntyi myös kaupunkilaisia, jotka uskoivat syrjäisen sijainnin ja kaivopuiston puiden suojaavan tulelta. Näin ei kuitenkaan käynyt ja Roos seurueineen joutui jättämään juuri valmistuneen teatterinsa kulisseineen ja tarpeistoineen.
Eldhafvet framvältrade der den gamla goda staden för endast några timmar sedan hade stått. På andra sidan om parken, der societetshuset, en gul, mycket hög träbyggning, stod, såg jag restauratören med en handspruta försöka att släcka elden, som redan antändt taklisten på societetshuset. 
Kaupungista poisvievällä tiellä Roosia vastaan tuli mies täyttä vauhtia kärryineen. Kysymykseen paljonko rahaa tämä ottaisi kuljetuksesta, mies vastasi, ettei ollut tullut rahastamaan vaan auttamaan. Roos antoi kyytiinsä teatterilta pelastetun vietäväksi kauemmaksi.

Viideltä illalla Vaasasta oli jäljellä enää savupiiput. Roosilla oli rahaa ja valmis suunnitelma seuraavaksi esiintyä ryhmänsä kanssa Kristiinankaupungissa, joten hän ei aikaillut Vaasasta lähdön kanssa. Kaupunkiin tuli maalta väkeä kärryineen, joita Roos rekrytoi tavaroidensa kuljetukseen. Nämä osasivat rahastaa tavallista kyytirahaa enemmän, mutta eivät kuitenkaan vaatineet kiskurihintoja.

Yhdeltätoista illalla seurue oli jo niin kaukana Vaasasta, ettei savupilvi enää näkynyt.