sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kevään 1. kotiseuturetki

Tällä viikolla matkalla Museoviraston kirjastoon piti tehdä jyrkkä käännös, sillä rutinoituneet jalkani olivat lähteneet kohti keskustaa. Merkki siitä, että on aika yrittää uusia uria, joten lauantaiaamuna otin pitkästä aikaa suunnaksi lännen.

Reittisuunnittelu ei tuottanut vaikeuksia, sillä kohde oli kotikatuni toisessa päässä. Inspiksen retkeen sain Ainur Elmgrenin jakamista kuvista ja taustoja selvittäessäni tajusin, että ne liittyvät Museoviraston Valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi ympäristöksi määrittelemään kohteeseen. Kaksi syytä lähteä matkaan, joka ei montaa minuuttia kestänyt. Mutta tarjosi ylimääräisenä kohteena Suojeluskuntatalon muistomerkin.

Tätä kirjoittaessani Wikipediassa lukee yhä, että Taivallahden kasarmien kunto keväällä 2015 lähenteli purkukelpoista. Korjauksia on sittemmin tehty ja funkkislinjat olivat paikan päällä komeammat kuin vastavaloon ottamassani kuvassa.

Kuvasta tuskin edes erottuu K-kaupan mainosviirit, jotka olivat paikan päällä silmiinpistäviä. Ja niiden takia olin retkelle lähtenyt, sillä jo mainitut Elmgrenin kuvat esittivät kaupan sisustusta, jossa on "hyödynnetty" rakennuksen historiaa. Tai tuotu esiin, jos asian ilmaisee kiltimmin.





Jos kuviin olisi kahvijuontia enemmän saatu yhteyksiä nyky-ympäristöön olisin voinut ihastuakin. Mutta ainakin karkkipussit on helpompi ohittaa, kun niiden yltä lukee sanat "Aseta päämäärä korkealle".

Ei kommentteja: