torstai 17. elokuuta 2017

Skansenilla ajateltua

Tiistai Tukholmassa ja käytin melkein koko ajan Skansenin kiertämiseen. Olen toki kiertänyt ennenkin (2012 ainakin), mutta aina tulee uutta mieleen ja vanhat unohtuvat. Yleisajatus: kohteiden kylteissä saisi olla kartta alkuperäisestä paikasta. Ruotsin maakuntien lokaatiot kun eivät ole aivan kirkkaina päässäni ja tuskin olen ainoa.
Håsjöstapeln - kopio tapulista 1770-luvulta. Sama tekijä rakensi 7 puukirkkoa eli kivikirkkomääräysten kiertäminen ei ollut vain suomalainen juttu, vaikka se sellaisena toisinaan esitetään.

Stenstuga - lähestyin tätä ajatellen "tämän minä tunnen, iso maakellari". Ehei, köyhälistön asumus. Josta unohdin ottaa kuvan.

Delsbogården - kesän tullessa karja vietiin ulkoniityille ja osa porukasta muutti (komeasti koristellusta) pirtistä navettaan!

Moragården - Aitta 1320-luvulta oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Pyhän Henrinkin saarnahuone Kokemäellä.

Finngården - Värmlannin metsäsuomalaisten tila oli saamelaisten ohella ainoa, joka ei ollut tiukka umpipiha. Kyltin mukaan rakennuksista puuttui sauna, talli ja navetta. Yksi neljästä on siis asuinrakennus. Tunnistatko?



Oktorpsgården - Hallantilaistilalla oli juhlakoristelu, jonka kuvaaminen ahtaassa tilassa oli hankalaa. Opas kertoi, että paikalliset puut ovat kieroja ja muualta tuotu rakennuspuusta tehtiin pientä ja matalaa. Minä mietin jälleen kerran koristelujen puutetta Suomen puolella.
Folkets hus - eli työväentalo. Onko yhtään museoitu Suomessa. Polkupyörät hauska säväys.
Skånegården - tilan (oma, ei alueellinen) erikoisuus oli viileä säilytystila, josta puuttui kellariin kuuluva katto. Mistä tuli mielen, etten muista kellareita ulkomuseoista. Milloin ne tulivat talonpoikaistiloilla käyttöön Suomessa?
Hällestadsstapeln - 1730-luvun vau-arkkitehtuuria
Hornborgastugan - uuninpeltiä helpompi ratkaisu?
Seglora kyrkan - Puukirkko vuodelta 1730 rikkaasti koristeltu sisältä, kuten ilmeisesti monet/useimmat puukirkot 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella. Käsitys värittömistä reformaation jälkeisistä kirkoista pahasti vääristynyt.
Älvrosgården - aitta 1470-luvulta. Huomattavasti nuorempi kuin (mukamas) Pyhän Henrikin saarnahuone ja paremmassa kunnossa.
Järnhandlarens hus - Ihan oikea jääkaappi 1930-luvulta!

P. S. Se metsäsuomalaisten asuinrakennus oli ensimmäisessä kuvassa, jossa heinäseipäät nojasivat seinään.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Satunnainen sitaatti kirkonkirjan virheestä

Matilda Roslin-Kalliola omaelämänkerrallisesti kirjassaan Viestejä menneiltä sukupolvilta:
Sunnuntai-iltana toukokuun 28. päivänä 1837 näkivät silmäni ensi kerran päivän valon. Olen siis sunnuntailapsi. Mutta sitäkin suosionosoitusta on minun kaikin voimin täytynyt itse puolustaa niinkuin kohta saamme kuulla. Seuraavana sunnuntaina, kesäkuun 4. päivänä tulivat papit iltapäivällä kastekutsuihin. Arkipäivinä ei siihen aikaan tällaisiin hommiin ehditty. Rovasti Gust. Joh. Ingelius suoritti kastetoimituksen ja hänen apulaisensa Otto Reinhold Halen oli kummina. Neiti Anna-Charlotta Bergelin, kirkkoherra Bergelin vainajan tytär, kantoi minut pyhälle kasteelle, jossa sain nimen Matilda Fredriikka. Kummeja oli muuten kahdeksan kappaletta. Vieraat olivat, katsokaas, kaikki "virkaväkeä". 
Isäni oli jo toukokuun keskivaiheilla tehnyt "Porin reisun" ja tuonut hyvää ainetta suunavaukseksi. Täällä kotipitäjässä, Merikarvialla, ei silloin ollut vielä ainoatakaan puotia, kaikki täytyi tuoda Porista. Vieraat olivat kaikki hyvällä tuulella, kun lähtivät, papit eivät suinkaan vähimmin. Isäni itse oli aivan raitis, mikä silloin kotipolton aikoina oli harvinaista, mutta vieraille piti olla tarjottavaa. 
Ristiäisten jälkeisellä viikolla kysyi neiti Karin Bergelin, kummitätini vanhempi sisar, tavatessaan "maisterin" eli apulaispastorin: Muistitkos kirjoittaa lapsen kastekirjaan ja merkitä syntymäpäivän oikein? 
— Ai, en tosiaan muistanutkaan, olin niin väsynyt, kun pääsin kotiin, että menin heti levolle ja nukuin. Mutta kyllä sen nyt teen, kun menen pappilaan. Kiitos, että huomautit!
— Älä nyt vain enää unohda. Ja muistatkos asian niin, ettei tule virhettä?
— Kyllä sen vielä muistan ja teen sen nyt heti, kun menen kansliaan. — 
Muistikos hän nyt? Ei! Hän kyllä kirjoitti nimen oikein ja kaikki kummienkin nimet ovat kastekirjaan merkityt, mutta syntymäpäiväksi on merkitty toukokuun 31 p., joka on ollut keskiviikko. Isäni oli kumminkin piirtänyt Uuden Testamenttinsa kanteen tyttärensä nimikirjaimet ja syntymäpäiväyksen: M. F. 28.V.1837. Ja tämä päiväys on oikea, sillä sen mukaan lapsi on syntynyt sunnuntaina ja kastettaessa ollut kahdeksannella vuorokaudella, niinkuin vanhemmat sanoivat olleenkin. 
Kun myöhemmin eräs kirkkoherroistamme huomautti minulle syntymäpäiväkesteissäni, että kirkonkirjojen mukaan olen kolmea päivää nuorempi, esitin hänelle nämä mainitsemani vastatodistukset huomauttaen lisäksi, että apulaispastori Halen on voinut erehtyä päiväyksessä, koska hänet myöhemmin erotettiin papin virastakin juopumuksen tähden. Saadakseni varmuuden syntymäpäivästäni tiedustelin kerran äidiltäni yksityiskohtia siitä sunnuntai-illasta, jolloin synnyin. Äitini kertoi, että kylän nuoria kalastajia oli iltapäivällä tullut isäni luokse vieraisille. Isäni oli näet hyvin iloluontoinen ja seurahaluinen mies ja siitä syystä suosittu tuttavapiirissään. Nuoret eivät huomanneet ajan kulumista. Kun äitini iltamyöhällä näytti väsyneeltä, sanoivat vieraat: — Mene sinä vaan levolle, se ei meidän juttuamme häiritse. Vihdoin nousi vanhin joukosta, Rönnqvist nimeltään, kehottaen toisiakin lähtemään. Silloin viittasi äitini isää luokseen ja käski hänen mennä vieraitten mukana hakemaan "Jumpin mummoa" luoksemme. Kun mummo tuli klo 10 aikaan, oli lapsi jo syntynyt.

tiistai 15. elokuuta 2017

Porvariksi oton lähteistä Tukholmassa

Sund-tutkimuksen puitteissa ja Tukholman kaupunginarkistossa käydessä minulla oli syytä ja mahdollisuus tutustua kahteen porvariksiottoon Tukholmassa 1700-luvulla. Molemmissa oli kyse Suomessa syntyneestä miehestä, joten ajattelin, että aihe voisi kiinnostaa muitakin.

Ensinnäkin porvariksioton jäljille on melko vaivatonta päästä, jos on ArkivDigital-tilaus tai voi kaupunginarkistossa selata hakemistoa Register öfver borgare i Stockholm 1689-1750. Osin tämän kanssa päällekkäinen on Bevarade burskapshandlingar före 1765, joka on avoimesti verkossa.

Ensiksi mainitusta löysin Petter Sundin poikapuolen, joka otettiin porvariksi isovihan aikana 1719. Jo hakemistosta näin päivämäärän ja varsinainen asiakirja lisäsi tähän vain ilmoitetun syntymäpaikan ja porvaritakaajat.

Paljon parempi tilanne on, jos mies löytyy jälkimmäisestä kortistosta eli porvariksihaun paperit ovat tallella. Niistä (ainakin omassa tapauksessani) löytyy hakijan nimikirjoitus.
Nimimuoto etunimi-sukunimi-patronyymi on aika outo, mutta tässä tapauksessa auttoi vahvistamaan yhdistämistä Helsingistä kadonneeseen mieheen.

Vaiheistaan sain varsin yksityiskohtaista tietoa hakemuksen liitteinä olleista kolmen kauppiaan todistuksista. Keskimmäisenä on helsinkiläisen Gustaf Bockin sukulaispojalle antama paperi. Tukholman arkistosta löytyisi varmaan muidenkin suomalaiskauppiaiden käsialanäytteitä.


maanantai 14. elokuuta 2017

CSI Häme


Hämäläinen 8.4.1859:
Muutamia vuosia sitte oltiin maantien korjauksessa eräänä syyspäivänä ja soraa otettiin niinkuin tavallisesti kuopasta lähellä maantietä. Työväki löysi tässä kääryn, joka aivan tarkasti oli kiini sidottu ja kokoon pantu. Paha mätänemisen löyhkä herätti heissä epäluuloja ja kääry näytettiin paikkakunnan nimismiehelle, joka vierasten miesten läsnä ollessa avasi kääryn, jonka sisällä nähtiin liinaan sievästi kätketty pieni kuollut ruumis. 
Tämä tutkittiin tarkoin saadaksi valistusta suuren rikoksen ilmi tuottamiseksi, jonka tehtyä ruumis pantiin pitäjän ruumishuoneesen ja nimismies lähetti kohta ilmoituksen läänin hallitukselle Hämeenlinnaan lapsen murhasta, pyytäin läänin lääkäriä ruumista tutkimaan ja tavallisen todistuksensa antamaan. Sitä arvattavasti ei taidettu kieltää, mutta lääkärin annettu todistus sisälti ainoasti että, "kuin kysymyksessä oleva kuollut ruumis ei ollut muuta kuin vähäinen kissa, mitään lausetta ei vaadittane josko sikiö oli täysiaikainen ja josko se murhan kautta taikka luonnollisesti oli loppunsa saanut."
(Kuvan ainekset tarjosi RAÄ)

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Taas päivä keskiajassa

Aurinko paistoi eilen, joten lähdin Töölön keskiaikaisesta kylästä sen käytössä olleelle kirkolle, jossa vietettiin Helsingan keskiaikapäivää. (Olen muuten sitä mieltä, että joku keskiaikatapahtuma mahtuisi tuohon Hesperian puistoonkin, ettei tarvisi aina kauemmas lähteä.)

Aloitin kuuntelemalla Tapio Salmisen hallinto- ja veropainotteisen katsauksen Helsingin pitäjän keskiaikaan. Vastuun virhetulkinnasta, että Helsingin nimi juontuisi Helsinglandista tulleista siirtolaisista, Salminen vieritti Burelle, joka yritti kiillottaa omaa sukuhistoriaansa 1600-luvulla. Sitä se teettää, kun sukututkijat yrittävät historiankirjoitusta.

Mielenkiintoni heräsi myös kun puheessa vilahti Munkkiniemeen kuulunut Kuusisaari (sillä Petter Sund) ja Paavali Juustenin kanssa samaan työporukkaan päätynyt kirkkoherra. Kyseisen kirkkoherran Salminen määritteli "kiivaaksi reformaation kannattajaksi" yhden sanankäänteen ja pyhimyskalenterin välttelyn vuoksi. Tällaiseen johtopäätösten tekoon minusta ei edelleenkään ole.

Seuraavaksi lähti opastuskierrokset aikuisille ja lapsille. Ensiksimainittuun tuli iso ryhmä ja lasten opastus jäi taannoisella iltaretkellä kuulematta, joten lähdin seuraamaan nimismiehen rouva Sigridiä. Yritin asennoitua, mutta silti raateli sydäntä kuulla kerrottavan "ettei keskiajalla ollut kouluja". Eikö "vain tosi-tosi harvat pääsivät kouluun ja kouluja oli vain muutama koko maassa" menisi yhtä hyvin jakeluun? Kokonaisuutena kierros oli hyvin rakennettu ja viehättävän konkreettinen Salmisen kuivan asiallisuuden jälkeen. (Aivan loppua en kokenut, kun aloin juoruamaan tuttujen kanssa.)

Sitten kuuntelin hetken musiikkia, joka kaipasi näköjään perusteellisen vahvistuksen.

Verkkoon vilaistuani aloin pelätä ukkosta ja vedenpaisumusta, joten viimeiseksi ohjelmanumeroksi jäi Tuuli Heinosen esitelmä. Sen alkua odottaessa kuulin pariskunnan vieressäni sipisevän Mirkka Lappalaisen tulevasta esiintymisestä, jonka aiheena on Kustaa II Aadolfin vierailu ja kaivostoiminta Hyvinkäällä. Rouva näki tässä ristiriidan ilmeisesti juuri kuulemaansa opastukseen, jossa oli (varmaankin) todettu, että Kuninkaantie ei ole saanut nimeään kuninkaiden sillä ramppaamisesta. Tuskin oli (eikä ainakaan olisi pitänyt) sanottu, ettei kuninkaita tiellä ole koskaan kulkenut. Käyttihän sitä Kustaa IV Aadolfikin kesällä 1802. (Eikä Kuninkaantie kulje Hyvinkäällä.)

Heinosen esitelmä Mårtensby Lillaksen Bonde-suvusta kuullosti enimmäkseen tutulta, ehkä muistoina Andreas Koiviston esityksistä. Vai olenko kuullut Heinostakin aiemmin? Tutkimusaiheestaan innostuneena Heinonen korosti Tallinnan kauppaa tehneiden isäntien erityisyyttä. Mutta esityksestä kävi myös hyvin ilmi, kuinka lähteiden armoilla menneisyyden ymmärtämisessä ollaan.

Kaupanteosta tiedetään säilyneen tilikirjan takia. On hyvin voinut olla muita merkittävää kauppaa käyneitä, joiden Tallinnan kumppanin tilikirja laitettiin paperinkierrätykseen liiketoiminnan päättyessä. Ja voi olla (vaikka en pidä sitä todennäköisenä), että jokaisella Helsingin pitäjän talolla oli astiasto Saksasta, mutta vain pieni osa tonteista on säilyttänyt sirpaleet ja vielä pienempi osa tutkittu.

lauantai 12. elokuuta 2017

Lapista tutkimusta ja muuta


1) Kuva on kirjasta The world described in easy verse (1822). Lapin asukkaita kuvaava runo alkaa nykysilmin hieman epäkorrektisti
Of stature small is this ill-favour'd race,
Simple in manners, and uncouth in face.
So honest, that no bolt secures their door,
Brave, though averse to war, and kind though poor.
2) Saamelaisten sukututkimuksen haasteista sain tuntua Gudrun Norstedtin esitelmästä Lappskattelanden och deras innehavare

3) Tiedeverkkolehdessä Politiikasta Rauna Kuokkanen vastasi kysymykseen "Miksi Saami ei ole maa vaikka Suomi on?"

4) Antroblogissa julkaistiin Petra Rautiaisen kirjoitus Köyhät, kurjat ja eksoottiset. Imagen blogeissa Kukka Rannan kirjoitus Miksi suomalaiset leimaavat saamelaisia?

5) Tutkimusjulkaisuja, graduja ja väitöskirjoja:

perjantai 11. elokuuta 2017

Kerran kuulutetut 1779-1786

Lisää suomalaisten peräänkuulutuksia (ja muita mainintoja) Dagligt Allehandasta.

9.8.1779: Taivassalosta kotoisin olevaa Anna Catharina Hermolinia pyydettiin ilmoittautumaan saadakseen uutisen sukulaisistaan. Taivassalon pitäjänapulaisen tytär?

4.8.1779: Eva Christina Barkman Vaasasta oli kuulutuksen kohteena, sillä läheinen sukulainen halusi tavata ennen poislähtöään.

7.10.1779: Vihittyjen palstalla kerrottiin Uudenkaupungin kauppiaan Mattias Östmanin menneen Tukholmassa naimisiin Christina Norströmin kanssa.

14.7.1780: Oman etunsa tähden pyydettiin Maria Lucretia Hedbergiä Turusta ilmoittautumaan Tukholman Södermalmilla. Erikoisten etunimiensä ansiosta on helppo todeta hänen syntyneen Turussa 10.7.1752 damastinkutojan tyttäreksi.

16.7.1781: Helsingistä vuonna 1743 paossa olleita konstaapeli Zacharias Göckertiä, merimies Adam Göckertiä ja neiti Greta Göckertiä kuuluttaa sisarensa, joka ei tiedä yhdenkään elossa olosta. Ainakin Zacharias palasi pikkuvihan jälkeen Suomeen ja sai Hämeenlinnassa tyttären 24.3.1749.

6.11.1782: Osittain anonymisoitu ote Tukholman (?) raastuvanoikeudelle osoitetusta kirjeestä. Mukana Suomesta Tukholmaan tullut Ulrika Hertman, joka on perinyt Tunisiassa kuolleen veljensä.

12.8.1783: Sebastian Roll kuuluttaa vaimoaan Greta Ekbomia. Pariskunta oli avioitunut Tukholmassa 14.11.1770 ja vaimo jäi kaupunkiin, kun mies muutti Suomeen syksyllä 1772. Nyt Sebastian Roll asui Sipoossa Massbyn tilalla. Vaimo löytyi melko nopeasti, sillä Massbystä vietiin kasteelle pariskunnan 10.10.1784 syntynyt tytär!

5.7.1784: Oman etunsa vuoksi pyydetään raumalaista mermiestä Gustaf Sourander ilmoittautumaan.

4.4.1785: Vänrikki Nils Stålhane oli kuninkaalta saanut rälssivapauden rusthollilleen Tuusulan Vanhassakylässä ansioistaan, jotka haluttiin nyt tuoda julkisuuteen. Stålhane oli ottanut tilan viljelykseen huonoikuntoisena 1741. Vielä 1744 tila elätti vain 26 henkeä. Nyt peltoa on moninkertaisesti, torppia 20 ja väkeä 167, joista 89 maksaa henkirahaa.

Aateliwikin perusteella tila oli isän perintöä.

4.2.1786: Suomesta kotoisin olevaa tyttöä Maria Elisabeth Bergman kuulutetaan.

28.7.1786: Lohjalla Kittfallin tilalla syntynyt Anders Lindström oli karannut Tukholmassa räätälin opista. Epäiltiin lähteneen takaisin Uudellemaalle. Tuntomerkit: "wid afwikandet warit klädd uti grå Walmars-Tröja, gula Skinnbyxor, hwita strumpor, Skor med Tennspännen uti samt Hatt på hufwudet, skall wara ungefärligen 16 års ålder, liten til wäxten, fetlagd fråknig i ansigtet, ljusa hår och ögonbryn". Jos pojasta oli tietoja, ne piti ilmoittaa poliisikamarille, sillä Anders oli ennen lähtöään myynyt luvatta vaatekerran.

torstai 10. elokuuta 2017

Niin on maailman meno, vanhat vaipuu unhotukseen

Ote Johan Reinhold Bergstadin matkakirjeestä Pietarista 7.3.1845 (Suometar 1.2.1850)
Porvoosta läksimme 2:na, Haminassa vähän viivähdimme 3:na ja Viipuriin tulimme 4:nä p:nä Maaliskuuta. Hvvin ilonen ilta täällä oli meillä Herra Lehtor Ståhlbergin luona. Siella oli koottuna kaikki Viipurin tietoniekat ja olletikkin Suomen kielen harrasteliat, joita, niinkuin tiedät, siinä kaupungissa on iso joukko. Enimmiten sentään minua ilahutti nähdä Tohtor Juteinin. Nyt hän on vanha ja nouseva nuoriso melkein ei enään tiedäkkään, mitä se mies on aikanansa ollut. Mutta viis, kuustoista vuotta sitten hän kyllä oli tuttu yli koko Suomen maan. Hyvinhän sinäkin muistanet, kuinka meidän paikoillamme Juteinin lauluja joka kylässä laulettiin. Minäkin sain hela-vartisia veitsiä, puuhevosia ja muita poikalapsellen mieleisiä kaluja, kun näitä kylän pojille kirjottelin; sain vielä Pekonkin nimen, kun olin ahkera Pekko poikaa laulamaan. Tämä kaikki juohtui nyt minun mieleeni, ja sen sivussa tuntu surulliselta, että kansa taitaa niin pian unhottaa mitä kerran on sydämmellisesti rakastanut. Onko saatu jotakin parempaa Juteinin laulujen siaan? Ei suinkaan. Mutta niin on maailman meno, vanhat vaipuu unhotukseen.
Ei nykyäänkään muisteta yli kymmenen vuotta vanhaa kirjallisuutta, mutta olisin luullut asian olleen (aivan) toisin, kun suomenkielistä kirjallisuutta oli hyvin rajatusti tarjolla.

Toinen mielenkiintoinen kohta lainauksessa on tuo korvausta vastaan kopiointi. Vaikka tunnettaisiin kirjan myyntimäärä ei olisi tietoa todellisesta levikistä.

Pätkässä mainittu runo Pekko tarkoittanee runoa Isän ja pojan laulu. Bergstad oli vain vuoden vanha isänsä kuollessa, mikä on voinut vuorolaulua yksin laulaessa tulla joskus mieleen.


keskiviikko 9. elokuuta 2017

"oi, murheita muistaa ken vois laulajan?"

Sarjassa kuvia naisista, joista en mitään tiedä. Fyrenistä 17/1906 Suoma Konkola
Perusverkkohaku kertoo, että Antti Favén on maalannut naisesta taulun Rypäleitä syövä tyttö. Panu Rajala on kirjassaan Tulisoihtu pimeään - Olavi Paavolaisen elämä todennut, että "Hänen vuokraemäntänsä Suoma Rentola ymmärsi taiteita, tämän veli oli oopperalaulaja Severus Konkola ja tyttärestä tuli näyttelijä Rauha Rentola." Taiteiden ymmärrys ei siis kummunut omasta laulajan urasta vaan perheenjäsenistä?

Suoman veljellä, isällä ja isänisällä on Wikipedia-sivut. Suomaa ei niillä ole (tätä kirjoittaessani) mainittu. Tädillään on profiiliteksti Naisten ääni -sivustolla. Sekä Rajalan tekstissä esiintynyt tyttärensä Rauha että poikansa Antti ovat Kuka kukin on teoksessa 1978.

Suoman laulu-urasta verkossa taitavat kertoa vain sanomalehtien vuoden 1902 paikkeilla alkavat konsertti-ilmoitukset, jotka pian päättyvät kun joulukuussa 1908 julkaistaan kihlaus Jämsän v.t. kirkkoherra Antti Rentolan kanssa. Pari vihittiin 14.7.1909.

Myös Antti Rentolalla on Wikipedia-sivu. Siinä Suoman nimi sentään on mukana.

tiistai 8. elokuuta 2017

Mihin lapset pystyvät?


Dagligt Allehandassa 7.12.1772 julkaistu kirje päätyi vanhuuden, raajattomuuden ja kuurouden jälkeen lapsiin. Koko jutun teemana siis oli se, että kaikki pystyvät työntekoon. Varsinainen hyödyn aikakauden juttu.
Jag har sedt 3, 4 och 5 ärs Flick- och Gåsse-Barn läras och wänjas, at spinna Blån- Lin- och Ull-Garn, med mera: at samla och sp[?]ita allehanda slags Fjäder: at samla Sten ifrån åker, Ångar och Betes-hagar, i Korgar, Bårar eller Skotte-Kärror, antingen til Taktäcknin på Näfwer, at nyttjas i stället för den wanliga Torfwen eller Färgstockar, eller til Gatuläggning i stora Byalag: äfwen at samla 2 a 3 sorter Kalk-Sten til Kalk-Bränning i murade Tegel-Ugnar: at samla Spillning och Gödsel efter allehanda slags Kreatur, jämte rutit Trä, Qwistar och Stubbar, Winter och Sommar, i små Korgar, Kälkar eller Skott-Kärror, och likafullt morgon och afton samt därimellan hållas til Gudaktighets-Öfningar. Jämwäl wänjas Barnen til arbetsamhet och slit därmedelst, at de tillhållas, at med små Hand-Yxar å Stubbar eller Hugg-Stockar, så wäl Sommar som Winter, hugga Gran- Tall- Al och Björk- med felere slags Löfträds-Qwistar sönder i Ladugården til Strö, så wäl at gå på, som under Boskap, Hästar, Får och Getter, med mera alt til Gödselns ökande; ty en en förståndig Bonde, Jord-Brukare och Landtman, låter straxt med andra Hästen eller Ox-paret hemhämta alla Toppar, Grenar och Qwistar, de gröfre till Bränsle och de smärre till strö på Golf eller i Ladugården, enär han själf hemför det ena Lasset med Träd, som han kunnat nedfälla till Ankost, Slögde eller annat Behof.
Til icke förtigande af åtskilliga andra angelägna, nyttiga och nödiga Syslor och Giöromål, som Barn ifrån spädaste Åren kunna tilwänjas at förrätta, såsom Humlas och Humle-Blads plåckning af Rernorne till särskildta behof: Met- och Dagg-Maskars sökande til metande: Kryddgårds-Sängars rensan- och rengörande från Ogräs: Råg- Hwete och Korn-Ax upplåckande med håndren, eller hopsamlande med små Räffor, efter Skörds-Männen på åkren, med mera.
Kirjoittaja, joka siis asui Hollolassa, sanoo nähneensä 3-5 -vuotiaita tyttöjä ja poikia kehräämässä pellava- ja villalankaa sekä keräämässä ja käsittelemässä(?) höyheniä. Lapset keräsivät kiviä pelloilta niityiltä ja haoista koreihin, paareille tai kottikärryihin. (Kivet käytettiin tuohikattoihin painoiksi tai katukiveykseksi.)

Lapset myös keräsivät kalkkikiviä, eläinten jätöksiä, mätääntynyttä puuta ja oksia. Lapset saivat pienillä kirveillään hakata oksia eläinten alusiksi (tälle on sana, joka ei juuri nyt tule mieleen). Lapset pystyivät poimimaan humalan lehtiä, kitkemään kasvimaata, keräämään sadonkorjuun rippeet pellolta ja paljon muuta.

(Kuvakollaasin palat Rijksmuseumin kokoelmista. Tästä, tästä, tästä ja tästä.)

maanantai 7. elokuuta 2017

Luin kaksi lastenkirjaa

Aloitetaan alta. Tartuin kirjaan Suomen keskiaika lapsille epäillen, sillä en ihastunut tekijäparin Carlos da Cruz ja Janne Haikari aiempaan kirjaan Kuninkaantiestä. Sittemmin näin siitä useita lausuntoja lasten ihastuksesta eli aikuissilmäni haritti väärään suuntaan. Entäs nyt?

Ihastuin ensi aukeamalta (eli näyttää huonolta lapsiyleisön kannalta). Ensinnäkin kirja on kronologinen eikä tiivistä vuosisatojen keskiaikaa yhdeksi mössöksi. Lisäksi kronologiaa ei kuluneesti aloitettu ristiretkistä vaan Rurikin noususta Novgorodin hallitsijaksi. Puolet aloitusaukeamasta on Valamon luostaria eli Suomea ei rajoiteta pysyvästi asutettuun eteläiseen rantakaistaleeseen. Tätä vahvistaa pieni kulmapala saamelaisista.

Toki mukana on myöhemmin ristiretket, Olaus Magnus -hyödyntämiset, linnat, Naantalin luostari  y.m. Sekä tuoreina arkeologisina löytöinä Ristimäen kirkko ja Janakkalan miekkamies! Mitään ilmeistä aukkoa en sisällöstä keksinyt. Tarkempi ja osaavampi lukija saattaa lyhyistä lauseista löytää jotain nipotettavaa, mutta minä en.

Laila Kohosen Miehuuskoe 1917 ei myöskään ollut suuren innostuksen kohde ennen kannen avaamista. Muistaakseni olen joistakin Kohosen kirjoista tykännyt ja joitain jättänyt kesken. Kirja on isotekstinen ja kuvaton. Päähenkilönsä iästä päätellen suunnattu noin kymmenvuotiaille.

Mutta miellytti 45-vuotiasta. Kohosen isän muistelmiin perustuva tarina Savonlinnasta tuo sopivin mutkin esiin loppuvuoden 1917 sekavuuden. Omatkaan pohjatietoni eivät ole aukottomat, mutta auttoivat tietenkin ymmärtämisessä. Kertomuksen lasten maailma voi tuntua kirjan varsinaiselle kohdeyleisölle hyvin oudolta.

Se, mikä pikkasen tökki, oli kertomuksen lapsien kielipoliittisuus, vaikka tälläkin on todellisuus takanaan. Päähenkilö oli tietenkin hyvis ja Vilho-nimeään myöten suomalainen. Venäläisperäinen Petja oli kiva, mutta petti ratkaisevalla hetkellä. Kartanonomistajan pojanpoika Birger ei tarjonnut omenoitaan eikä pitänyt koirastaan ja teki muutenkin ikäviä. Ruotsinkieliseksi häntä ei mielestäni mainittu, mutta kovasti oli Suomea Ruotsiin liittämässä, jos Venäjästä päästäisiin eroon.

Kirja päättyy joulukuuhun, mutta Kohonen on upottanut sisällissodan ainekset tekstiinsä. Punakaartin ja suojeluskunnan perustamisen ohella luetaan eri lehtiä ja mukana on irtisanottu torppari. Tämän perustalle olisi helposti rakennettavissa oppitunti tai useampi.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Viime hetken kesäretki Sastamalaan

Kokemäeltä käsin lähdin torstaina Sastamalaa m.m. katsastamaan näyttelyitä, jotka päättyvät tänään sunnuntaina. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Matkalla tein pienen ylimääräisen kierroksen ja otin auton ikkunasta tämän kuvan.
Myöhemmin ihmettelin otosta kännykän ruudulta ja piti suurentaa ennenkuin muisti palasi.
Vitikkalan kesäkahvilaan en ehtinyt, sillä se oli vasta avautumassa.

Sastamalassa eka kohde oli Sastamalan seudun museo, jossa esiteltin Tyrvään Mantan uraa. Hänellä on kosketus sukuhistoriaani, sillä isomummuni mainitsee äänitallenteessa siskolleen haetun apua Mantalta ja taisi samassa yhteydessä mainita muun avun vähäisen tarjonnan. Tämä tuotiin esiin  näyttelyn ekassa huoneessa, jossa myös oli ryhmiteltynä eri kansanparannuksen muodot. Taulaaminen eli polttohaavalla parannus oli minulle uutta.
Taaemmassa huoneessa kerrottiin Mantan elämä aikajanalla. Oppia hän oli saanut isältään ja parannustoimi kannatti niin, että Manta (esityksen mukaan) vaurastui. Huoneessa oli esillä myös Mantan saamia kirjeitä (enimmäkseen läntisestä Suomesta), joita on tallella museon kokoelmissa noin 700.
Näyttelyn kolmannessa huoneessa sai eläytyä parantajaksi ja parannettavaksi sekä sekoittaa itselleen rohdon. Yksinään edellinen ei onnistunut ja jälkimmäinen ei innostanut.

Jaatsissa ja Galleria Akselissa tutustuin Emil Danielssonin taiteeseen, joka yhtä maalausta lukuunottamatta ei ihastuttanut. Nimien samankaltaisuuden takia olin kuvitellut Danielssonilla olevan yhteys Elin Danielsson-Gambogiin, mutta henkilökunnan kanssa keskustellessa selvisi ettei olekaan.
Erityishoukutus reissuun lähtöön oli Juha Hurmeen Sanamyrsky, joka näyteltiin puolessa tunnissa Pukstaavin pihamaalla neljän näyttelijän toimesta.
Päähenkilö oli Algot Untola Porissa noin 1907-1909. En tiedä hänestä juuri mitään, joten nyt koko kuvani miehestä rakentuu tälle pätkälle, jossa persoonansa esittäminen vaati kaksi miestä. Yksi pointti oli ainakin, että sileä ja yhtenäinen elämän kuvaus ei voi olla totuudenmukainen. Muistettavaa, jos saan aikaiseksi palata Petter Sundin pariin. 

lauantai 5. elokuuta 2017

Heinäkuuta

10.7.
  • Lämpimään ja aurinkoiseen päivään ripaus kansanviisautta.
11.7.
  • Tänään @vapriikki . Toistaiseksi mielentila zen. #museot #museokortti #museokierros 
  • "Urho, Tursian isäntä" selvittelee naapurivälejä miekalla. Ei kirveellä käynyt? #birckala1017
  • "Täällä on tällainen viikinkimaja" sanoo kävijä lapselle. #birckala1017 @vapriikki 
  • Tiina Pyykkisen teosten tekotekniikasta eivät salivahdit Tampereen taidemuseossa osanneet kertoa. #museokortti #museokierros #museot 
  • Museomaratoonikunto ei ollut kohdallaan. Twiittailu loppui alkumetreillä ja jalat teki lakon kuudennella tunnilla. #tampere #museot [Päivästä blogitekstit Birckala 1017, Nukkeja, sotilaita, pelejä ja merkkejä ja Taidemuseo, jossa ei saa valokuvata]
13.7.
  • Opinnäytteiden pdf-nimet jäävät usein siivoamatta ja kertovat enemmän kuin on ollut tarkoitus.
  • "Pysyvä osoite" sanoi @NatLibFi / @HULib muistiinpanoa tehdessäni. Eipä ole enää.
14.7.
  • Suomen kuvalehdessä reportaasi Pähkinäsaaren rajasta. En löydä mainintaa Samu Sarviahon väikkäristä [Siis tarkoitin, että maininta olisi tuonut hieman ajantasaisuutta juttuun.]
19.7.
  • Testauksessa kesäkahvila ja kykyni saada auto pois maastoparkista. #kokemäki
  • Hieno tunnelma Kesäkahvila Kanelissa. #Kokemäki
23.7.
  • Jos yksi pysyvä tunniste on hyvä, niin viisi on monta kertaa parempi?
24.7.
25.7.
  • Kuuro nainen viikon Hämeen linnan vankina. Ei pystynyt kertomaan nimeään? 
  • Tässä olisi se legendaarinen sukututkimuksen lopetuksen paikka... (Turun linnan tutkintovangit 1837) [Huom! vaikka mies on Kokemäeltä, hän ei tietääkseni ole sukulaiseni.]
26.7.
  • Hyvää luettavaa, mutta Helsingin ainoa (?) kappale @NatLibFi , sillä @helsinkiuni kirjasto ei lehteä enää tilaa.
  • Näin ekaa kertaa @NatMuseum_FI Museoseikkailijan some-päivityksen. Ilmoitti olevan viimeisensä. Huomasitteko te aiemmat? [Kukaan ei vastannut. Eli Museoseikkailijan hausta syntyi enemmän näkyvyttä kuin kesätyöntekijän tuotoksista.]
28.7.
29.7.
  • Kyselytauti iski. Mitä eroa on Digitoidulla julkaisulla ja Linkillä digitoituun julkaisuun? Molemmat URNeja

perjantai 4. elokuuta 2017

Autonomian ajasta tutkimusta

Tuulispää 52/1913
1) Artikkelikokoelma "The Enormous Failure of Nature" Famine and Society in the Nineteenth Century tuo Suomen nälkävuodet osaksi eurooppalaista historiaa. Kokoelman toimittajan nälkävuosien muistomerkkien etsinnästä oli juttu suomeksi Helsingin yliopiston tiedotteissa.

2) "Biografiakeskus on aloittanut Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisun. ... Aluksi on julkaistu tiedot niistä papeista, joiden sukunimet alkavat kirjaimilla F–K. Julkaisua täydennetään kirjain kerrallaan."

3) Имперский период – Keisariaika-verkosto kokoaa tutkijat, jotka ovat kiinnostuneita Suomesta osana Venäjän imperiumia. Erityisenä painopisteenä ovat venäjänkieliset aineistot.

4) Suunnilleen kronologisessa järjestyksessä enimmäkseen graduja

torstai 3. elokuuta 2017

Linnanvanki Jaakko Lind SOO-akteissa

Eilen esitellyistä vankilistoista sain konkreettisen istumisen lisäksi keisarin armollisille päätöksille kaksi päivämäärää. Näillä löysin Lindin helposti Senaatin Oikeusosaston anomus-ja valitusdiaarien hakemistoista ja sitten itse diaareista aktinsa tiedot, joilla tein tietenkin tilauksen. (30/1837, 303/1838)
Paksumpiakin akteja olen nähnyt, mutta kyllä näistäkin irtosi tietoa, joka osin vahvisti kesän jatkokertomuksen tarinaa.

19.7.1834 Lind teki ryöstön Pirkkalan Kankaantaan Nahkolassa. Myöhään illalla/yöllä muu väki oli heinätöiden takia toisaalla (kaukainen niitty?) ja tuvassa nukkui emäntä Maria Andersdotter yhdessä sängyssä ja toisessa sisarensa Anna Andersdotter 15-vuotiaan poikansa Jeremias Carlssonin kanssa. Oikeusjutussa mainittiin kirveenlyöntejä, jotka olivat mukana jatkokertomuksessa, jonka henkilökaarti oli vain kolmasosa todellisesta.

Lind saatiin kiinni jo seuraavana päivänä. Tähän väliin mahtuisi pätkä vankeutta ja kertomuksen pako Turun linnasta. Jätin tarkistamatta. Jossain välissä ja jotenkin Lind on kuitenkin päässyt karkuun.

Kesäkuun alussa 1835 Lind vei Pälkäneellä Mälkilän kylän isännän Matts Taatun veneen. Heinäkuun 9. päivä 1835 hän murtautui Taustin kylän isännän Matts Mattias aittaan ja vei tavaraa 2 ruplan ja 63 kopeekan arvosta. Syyskuun 3. päivä hän otti luvatta laitumelta käyttöön Laidikkalan kylän isännän Henrik Johansson Mäkelän hevosen.

Syksyn päätteeksi Lind jäi kiinni ja suljettiin Turun linnaan tutkintovankeuteen 11.11.1835. Vuotta myöhemmin edellä mainitut rikokset olivat lähes loppuun käsiteltyjä. Eli kertaalleen langetettu kuolemantuomio oli muunnettu muuksi, johon sisältyneen 28 päivää vankeutta vedellä ja leivällä Lind istui Turussa helmikuussa 1837. (Yksi syy tuomioiden muuttamiseen oli Lindin jalkojen tila, josta annetut todistukset vahvistavat kerrotun muistitiedon.)

Tämän jälkeen Lindin piti suorittaa kirkollinen häpeärangaistus Pirkkalassa, mutta se ei sujunut kuten piti ja Pirkkalan nimismies lähetti hänet takaisin Turkuun vaatien lisärangaistusta. Tätä selviteltiin heinäkuulle, jolloin Lind vietiin taas Pirkkalaan. Nytkin poikettiin suunnitelmista, sillä Lind pääsi karkaamaan.

Marraskuun 10. päivä Lind saatiin kiinni Tampereella työmies Elias Rosenbergin ja vaimonsa Anna Christina Bertilsdotterin kotoa. Heidän tyttärensä Johana Gustavakin mainitaan oikeuden pöytäkirjassa. Ehkäpä matkailijan kuulemassa versiossa on totuutta kohdassa
Viranomaisten etsiessä häntä Tampereelta joku huomasi, että eräs tyttö lukitsi juuri tutkitun vaunuvajan. Tämä tuntui oudolta, sillä tähän aikaan ei ovia yleensä lukittu, joten vaja tutkittiin uudelleen ja Lind löytyi kyyryssä tyhjästä tervatynnyristä oljilla peitettynä.
Taloudesta löytyi varastetuksi epäiltyä tavaraa ja Lind, Rosenberg sekä vaimonsa suljettiin Hämeen linnaan tutkintovankeuteen 25.11.1837. Oikeuden käynneissä meni taas vuosi ja vasta 31.12.1838 trio lähetettiin Hämeenlinnasta Messukylään suorittamaan tuomioihinsa kuulunutta ruumiillista tai häpeäosuutta.

Arvatenkin täältä palattuaan Lind siirrettiin alkuvuodesta 1839 Svartholmaan, josta eilen esitetyn mukaisesti päätyi Viaporiin ja kertomukseen nojaten vapautettiin 13 vuoden tuomionsa istuttuaan.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Linnanvanki Jaakko Lind vankilistoissa

Kesän jatkokertomus entisestä linnanvanki Jaakko Lindistä on nyt julkaistu (osa 1, osa 2, osa 3, osa 4 ja osa 5) enkä malttanut jättää tarkistamatta miehestä löytyvää arkistoaineistoa. Onko rikollisen löytäminen niin helppoa kuin itse kuukausi sitten väitin?

Kertomuksesta kävi ilmi, että Lind oli vapautunut 1852, joten tilasin Kansallisarkistossa Prokuraattorin toimituskunnan arkiston vankilistoja alkuvuodelta 1852 ja kolmen vuoden välein taaksepäin niin monta kun kerralla sai.

Onneksi näissä massivissa opuksissa oli alussa hakemisto! (Aiemmin olen käyttänyt 1800-luvun loppupuoliskon listoja, joita ei ole sidottu yhteen. Siinä mielessä helppokäyttöisempiä, mutta saattaa joutua tilaamaan useampia laatikoita, että löytää oikean vankilan.)

Kertomuksen mukaan Lind oli viimeiseksi Hämeenlinnassa, joten selasin tammikuulta 1852 läpi sekä Tavastehus slottshäkten että Correctionshuset å Tavastehus, mutta miestä ei näkynyt. Lannistuin hetkeksi, mutta ymmärsin sitten ottaa tarkasteluun kertomuksessa Hämeenlinnaa edeltäneen Viaporin, jonka listoista "Johan Henriksson Lind eller Jakob Jakobsson Ojanperä" löytyi.
Kaksi etunimeä, kaksi patronymiä ja kaksi sukunimeä? Näyttää siltä, että miehen alkuperästä en tule saamaan kiinni. (Otsikossani on jatkokertomuksessa esiintyvä yhdistelmä, jota ei ole tässä vankikirjauksessa, mutta tuli kyllä vastaan myöhemmin arkistoharjoituksessani.)

Lyhyestä kirjauksesta selviää, että Lind/Ojanperä oli Keisarin armollisella päätöksellä (tähän palaan huomenna) 17.10.1838 ryöstöstä ja varkauksista saanut 13 vuoden pakkotyötuomion Svartholman linnoituksessa. Viaporiin hän oli tullut 14.1.1847.

Tämä sopii Museoviraston Svartholmasta jakamaan tietoon.
Linnoitusta käytettiin osittain sotilastukikohtana ja osittain suomalaisten vankien vankilana, myöhemmin myös venäläisten poliittisten vankien vankilana. Svartholma oli kuitenkin vankilaksi sopimaton ja valitusten lopputuloksena vankila lakkautettiin ja vangit siirrettiin Suomenlinnaan vuoden 1847 alussa.
Jotenkin erilainen vankila Svartholma oli, sillä tilaukseeni kuuluneissa alkuvuosien 1843 ja 1846 listoissa se ei hakemistojen perusteella ollut mukana.

Keisari oli antanut päätöksensä 1838. Tavarantasaajien kirjoittamisesta muistan, että varkaiden tutkintovankeudet venyivät, kun ensin käytiin käräjillä useammalla paikkakunnalla, sitten odotettiin hovioikeuden tuomiota ja lopulta keisarin (eli oikeastaan Senaatin oikeusosaston) lopullista versiota. Todennäköisesti Lind/Ojanperä on siis ollut vankina jo alkuvuodesta 1837, jonka listat (Eoa:66) sattuivat kuulumaan tilaukseeni.

Valmistauduin selaamaan sekä Turun että Hämeenlinnan, mutta mies löytyi ensiksi mainitusta. Marraskuun 11. päivä 1835 hänet oli suljettu Turun linnaan.

Yritin saada kiinni kertomuksessa värikkäästi kuvatusta karkumatkasta ja tilasin seuraavien jaksojen listat. Heinäkuussa 1837 Lind tosiaan karkasi, mutta ei Turun linnasta vaan Pirkkalasta, jonne hänet oli viety rangaistavaksi. Ainakin tässä kohden kertomus erosi totuudesta. Ellei karkumatka sitten kuulu Lindin varhaisempiin vaiheisiin.

tiistai 1. elokuuta 2017

Kolme hämäläistä kuuroa 1700-luvulla

Vanhuuden ja raajojen vammojen jälkeen Dagligt Allehandassa 7.12.1772 julkaistussa kirjeessä kirjoittaja (todennäköisesti Anders Gillberg) siirtyy tuntemiinsa kuuroihin.
En härads-Prophoss war här för 40 År tillbaka, som war både döf och dum; men gjorde sina Syslor likafullt förswarligen.
Kihlakunnan profossi, joka on saanut työnsä tehtyä kykenemättä kuulemaan ja puhumaan, on todennäköisesti keskittynyt ruumillisten rangaistusten antamiseen. "Här" tarkoittanee Hollolaa, josta valitettavasti kirkonkirjat ennen vuotta 1765 ovat palaneet.
En både döf och dum Åbo och Hemmans-Brukare i Pakola By, som har både Hustru och Barn, känner jag, som gör så wäl förswarliga Krå-Käril, som Kärror och Kärr-Hjul.
Rippikirjaa selaten Hollolan Paakolasta löytyy sokeiksi merkittyjä, mutta ei tätä kuuroa perheenisää, joka teki kärryjä ja kärrynpyöriä minulle mysteeriksi jäävien (varmaankin puisten) astioiden ohella.

Puuesineillä jatkaen.
En liten Gåsse om 6 a 7 År, bäde döf och dum, på Padoma i Kåskis, som gamla Befallningsmannen Grundeiss själf gjordt och tälgt en Trä-Musquett åt och dess Son Carl Grundeiss, Corporal wid Lätta Dragonerne, har lärdt exercera, har jag sedt med så godt skick och stå[?]ning handtera sitt Gewär med fina riktiga Tempo, at det warit nöje at se uppå.
Kirkonkirjojen mukaan nimismies Grundeitz asui Hämeenkosken Padomaan kylässä eli on luontevaa että hän on kiinnittänyt huomiota saman kylän (mahdollisesti oman asuintalonsa) poikalapseen. Ja ymmärtänyt, että kuurollekin pojalle puinen musketti on mieluinen lelu.

Onkohan Grundeitzin korpraalipoika harjoituttanut tätä leikkisotilasta yksinään vai onko mukana ollut isompi lapsijoukko?

(Tekijänoikeuksia rikkoen kuva on muokattu Colonial Williamsburgin Making History -blogin valokuvasta. Välillä näinkin.)

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Eva Kemppaisen kesäpäivä

Kansan lehdessä julkaistiin 22.8.1868 K. Saarelaisen teksti, joka ansaitsee esiinnoston. Viitasaaren rippikirjan 1857-66 sivun 150 perusteella tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1860, jolloin Eva oli 29-vuotias.
Muutama vuosi sitten tapahtui Kutemaisen talossa Keihärinkosken kylässä ja Viitasaaren pitäjässä seuraava sukkela naimis-kauppa.
Mainitun talon emäntä Eva Kemppainen, nuori ja ihana nainen, oli jäänyt leskeksi, oltuansa pari vuotta naimisessa. Kun talo on rikas ja emäntä nuori ja pulska, niin ylkämiehiä käydä laskettelee katkeematta semminni kun talossa pidettiin miehet miehen vertaisina, syötettiin, juotettiin, kohteliaasti kohdeltiin, niinkuin sivistyneemmän kansan seassa tapana on. Tämä Evamme on kotosin kunniallisimmista perheistä seurakunnassa; ja että hän osaltansa ei vähennä, vaan päin vastoin korottaa perheensä kansallis-arvoa, sen saamme kohta huomata.
Eräänä tyynenä ja kauniina kesä aamuna, kun linnutkin lehdikoissa jo alkoivat lopetella aamu-virsiänsä ja vetäydä katveen auringon säteiltä, kun lehmä-karja jo kirmasi tahi käydä kelkutteli Kiekkomäen laidetta ja heinämiehet valkoisissa hihoissansa, kontit ja leilit selässä, vilkkoivat puitten suojasta lasketellessansa Heinäkorven niitylle, seisoo Evamme kaivon kannen ääressä huosioiden maito-kehlojansa (pyttyjänsä), jotka, ladotut riveihin, kuulsivat kaivon kannelta kuin ääretön kasa mehiäis-kannuja. Lehmät oli jo aikaa sitten lypsetyt ja tämä toimellinen ja siisti talon emäntä jo kirnunnutkin tänä aamuna kellertävän veden voipyttyynsä. 
Aivan yksin kun oleili kartanolla, heinäväen mentyä niitylle, veisaili hän tuttua aamuvirttä huviksensa, kun näki sievästi vaatetetun nuoren miehen nousevan pellon veräjästä ja tulevan Juhannus-koivun alle katveen, joka oli keskellä pihaa. Vieras istahti nurmikolle ja laski eväslaukun viereensä, ripustettua luodikkonsa koivun oksaan. 
Emäntä pujahti vaatehuoneeseensa ja otti sen notkuvalta orrelta sievän huivin päähänsä, lähtien vierasta tervehtimään, jonka nyt huomasi olevan tuntemattoman miehen. Tavallisten tervehysten perästä, sanoi ylkämies olemansa Kivijärveltä, ja alkoi ujoillen kannatella kosioimis puheita. Vieras vaadittiin tupaseen, voi suolattiin sukkelasti ja emäntä kantoi vähitellen pöydälle nuorta voita, kalat, leivät ja maukkaan viilikehlon, ladotut lumi-valkealle pöytä-liinalle. Sen vikkelästi toimitettua, vieras vaadittiin ruualle. Puhe jatkui nyt yhä ja kääntihe taloudellisille aloille, jossa aineessa vieras tuntui olevan erittäin kokenut; semminni kiitti hän tämän talon tointa, vieläpä rakennus-tapaakin, tarkoin tiedustellen aitat, jyvät ja ruokavarat. 
Nyt alkoi ylkämies olla kuin kotonaan, saatuansa kaikki haluttavat tiedot, nousi ruualta ja kiitteli kohteliasta emäntää, jolloin hän rohkeni myös lähestyä häntä niin liki, että oppineella sukkeluudella sieppasi emännän vyötäisellä riippuvat huoneiden avaimet, virkkaen: "jos olet äänettä niin saat pitää henkesi ; vaan hiiskutko sanaakaan, niin saat paikalla nähdä keuhkosi höyryävän". Rohkeasti astui nyt rosvo aittaan, jossa tiesi talon parhaat tavarat ja rahat tallellettavan ja kääri siellä kokoon minkä kerkisi. 
Onneksi oli aitan ovi hänen huomaamattansa painunut pian kiini; tämän huomattua hiipi emäntä tunnetulla vaimon vikkelyydellä aitan ovelle ja silmänräpäyksen nopeudella oli ovi lukossa ulkoapäin ja kova salpa vielä rivassa, samalla kuin emäntä heleällä äänellänsä alkoi huhuilla väkeä avuksi. Rosvo kiljui, melusi ja uhkasi; vaan se yhä pahenti asiatansa, sillä nyt kaikui hätähuuto moni-äänisenä kajeena ja tungiksen läpi lehtoin viimein heinä-niitylle, joka oli parin nykyisen virstan päässä, josta heinämiehet, nopeina kuin nuoret jalopeurat, juoksivat rakastetun emäntänsä apuun. 
Sillä välin oli rosvo kiivennyt aitan yliselle, survonut tuohi katon auki ja pisti juuri pahanilkisen päänsä ylös katolle, kun urhollinen emäntämme tämän huomaten sieppasi hiilikoukun tuvan seinukselta ja seisoi samalla aitan räystään edustalla, josta rosvo aikoi valuttaida maahan, uhaten paikalla tappaa hyväntahtoisen emäntämme. Aitta oli jotenni korkea, ettei rosvo uskaltanut puottaita tantereelle, vaan jäi silmänräpäykseksi miettimään mäenlaskuansa; tämän kalliin hetken käytti emäntä hyväksensä. 
Hän hyvin tiesi että rosvo maahan päästyänsä ei säästäisi henkeäkään ja heinä-väki yhä viipyi; siis rohkasiin hän ojentamaan hiilikoukkunsa, paiskasi sen kaikin voimin rosvon olkapäähän, pyörähytti sen vartta niin että koukku kääntyi rosvon niskaan ja riipasi säikähtyneen pahantekiän häränpyllyä maahan, sillä seurauksella ja täräyksellä että heittiön housut repesi ja vielä muutakin, josta tämä konna hetken halvaukselta estettiiin pahuuttansa jatkamasta, siksi kuin heinämiehetkin kohta joutuivat sota-kentälle ja varustivat tämän kunnon ylkämiehen hyvin ansaituilla kihloilla — raippaköysillä — käsivarsiin. 
Näin pelasti urhollinen Evamme henkensä ja tavaransa sekä saattoi ruununmiesten käsiin tunnetun suuren pahantekiän, josta urotyöstä hän ansaitsee kansallisen kunnioituksen — ehkäpä esivallallisen kehotuksenkin!
Kuva kirjasta A system of modern geography : for schools, academies, and families : designed to answer the twofold purpose of a correct guide to the student, and of a geographical reading book (1836). Flickr Commons