sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Liitutaulun historiasta

Pari päivää sitten tuttavani hehkutti liitutaulun ihanuutta käytyään luentosalissa, jossa sellainen edelleen oli seinällä. Tästä tuli mieleen, ettei minulla ollut harmainta aavistustakaan siitä, kuinka kauan isoja liitutauluja luokan edessä on ollut. Opetuksen sujuminen ilman yhteistä havaintovälinettä tuntuu aivan oudolta.

Kysymykseen vastaaminen sujui KVG-metodilla hetkessä. Slatessa julkaistu katkelma Lewis Buzbeen kirjasta Blackboard: A Personal History of the Classroom kertoi olennaisen. Vasta vuoden 1800 paikkeilla skotlantilainen opettaja keksi liittää pieniä kädessä pidettyjä liuskekivitauluja isoksi pinnaksi. Teollinen tuotanto puisia levyjä maalaten aloitettiin 1840-luvulla. Jossain. Rajaakohan Buzbee tässä kohtaa jo käsittelynsä Yhdysvaltoihin?

Opetusinnovaation leviämisestä olisi kiva saada lisätietoa. Miten tieto siitä levisi? Ja kuinka pian käytettiin Suomessa? Olivatko ne täällä tuontitavaraa? Kuuluiko liitutaulu alusta asti kansakoulun sisustukseen vai pitikö tästä kulusta erikseen kiistellä kunnanmiesten kanssa?

Liuskekiviselle rihvelitaulullehan ei kirjoitettu liidulla vaan kuten Uusi Suometar 22.1.1893 selittää
Kirjoittaminen liuskakivitaululle perustuu siihen, että rihvelin painosta liuskakivestä heltii hienoja osasia, joten kosketettu alkupinta muuttuu jauhoksi, jolloin se ei enään näytäkään mustalta vaan valkoselta. Tavallisesti käytetän liuskakivistä rihveliäkin, jolloin sekä taulu että rihveli osaltaam ovat aikaansaamassa noita valkoisia piirteitä.
Eli missä vaiheessa otettiin liitu käteen? Jo vuonna 1800 Skotlannissa?

Ehkä vastaukset kysymyksiini ovat jossain painetussa kirjassa, mutta verkosta en niitä loytänyt. Tavallisesti antoisista sanomalehdistä sain irti, että koulumuistelman perusteella (Uusi Suometar 24.11.1873) ainakin yhdessä suomalaisessa koulussa oli vuonna 1856 seinällä liitutaulu. Vuonna 1874 sellainen oli vankienkin koulussa (Ilmarinen 6.12.1876). Huittisisten kansakoulun
Opetussalissa pisti silmään etupäässä sievät pulpetit, - koulupöydät - musta liitutaulu ja kaunis harmooni, joka kuuluu maksaneenkin seitsemänsataa markkaa. Seinillä riippui sieviä karttoja. Kaikki todisti sen, etteivät Huittislaiset ole kouluaan perustaneet ainoastaan nimen vuoksi, vaan ovat myöskin pitäneet huolen niistä ehdoista, joiden kautta koulun menestys voipi olla mahdollinen. (Suomenlehti 10.3.1874)
P. S. Harmoonien historiasta oli paljon helpompi löytää tietoa.

Kuva kirjasta "The Bookshelf for boys and girls. Children's Book of Fact and Fancy" (1912)

lauantai 16. joulukuuta 2017

Vuoden Historiateos 2017 ehdokkaat

Historian Ystävien Liiton jäsenenä sain eilen sähköpostitse tiedon Vuoden Historiateos 2017 -ehdokkaista, jotka uudeksi mainitun käytännön mukaan on Historian Ystäväin Liiton hallitus valinnut Liitolle tulleista ehdotuksista. Ehdokkaista yhden voittajan valitsee viisihenkinen raati Lahden historiapäiviin mennessä. En muista kysyttiinkö ehdotuksia jäsenistöltä, mutta ainakin Ihan Oikea Historiantutkija tuttavapiiristäni muisteli pyynnön saaneensa. Mutta oli jättänyt siihen vastaamatta.

Aktivoituneiden ja hallituksen mielestä hyviä olisivat (teoksen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä)
  • Henrik Meinander (s. 1960), Gustaf Mannerheim. Aristokraatti Sarkatakissa, Otava
  • Nils Erik Vilstrand ja Petri Karonen (toim.), Kulkemattomat polut. Mahdollinen Suomen Historia, Gaudeamus
  • Lasse Kangas (s. 1952), Läpi harmaan kiven, kauppaneuvos Samuli Harima 1879-1962, Verbatum
  • John Simon, Mahdoton sota. Kun suomenjuutalaiset taistelivat Natsi-Saksan rinnalla. Siltala
  • Ilari Aalto (s. 1990) ja Elina Helkala: Matka muinaiseen Suomeen, Atena
  • Pekka Visuri (s. 1942), Saksan kenraali Suomen päämajassa 1941, Docendo
  • Martti Häikiö (s. 1949), Suomen leijona. Svinhufvud itsenäisyysmiehenä, Docendo
  • Perttu Immonen, Suomen rahvaan historia, Atena
  • Risto Volanen (s. 1944), Suomen synty ja kuohuva Eurooppa, Otava
  • Lasse Lehtinen (s. 1947), Tanner. Itsenäisen Suomen mies, Otava
  • Timo Vihavainen (s. 1947), Ohto Manninen, Kimmo Rentola ja Sergei Zuravljov, Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset kansiot, Docendo
  • Lasse Laaksonen (s. 1968), Viina, hermot ja rangaistukset – Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918-1945, Docendo
Silmään pistävää on naiskirjoittajien näkymättömyys. Ainoat mukana olevat ovat Kulkemattomat polut -kokoelmassa. Itsenäisyyden aikaa ja erityisesti viime sotia käsittelevät kaikki paitsi Aalto&Helkala ja Immonen, jotka kuuluvat myös maisteritason vähemmistöön listalla. Omaksi ilokseni hain julkisesti saatavillla olevat (useimmat Wikipediassa) syntymäajat, jotka eivät olleet ihan niin vinoutuneita kuin tarkistamatta ajattelin.
No, jos vuonna 2018 tulee eteen mahdollisuus niin ryhdistäydyn ja kannustan muitakin tekemään ehdotuksia. Ainakin Kirsi Vainio-Korhosen ensi syksyn kirjan pitäisi käsitellä itsenäisyyttä edeltänyttä aikaa.

Lisäys 16.12.2017 22:28. Asian olikin nostanut Twitteriin jo aamulla Tuomo Lappalainen. Hän sai yllätyksettömästi kommentit "Ei kai näitä teoksia kuitenkaan kirjoittajan sukupuolen perusteella valita. Mitä pois, mitä tilalle?" ja "Jos ne on todettu hyviksi, niin ei siinä ole ongelmaa. Tuskin ehdokkaita on valittu vain sen takia, että kirjoittajat on miehiä."

Tampereelta asiallisemmin:

Munkkiniemen haltijoista

Aloin eilen vihdoin tavata aiemmin löydettyjä juttuja liittyen Munkkiniemen hallintaan. Lainhuudossa Petter Sundille toukokuussa 1725 ei ole mitään epäselvää, mutta aiempien vaiheiden hahmotus tuotti vaikeuksia, joten syytä kirjoittaa auki.
Ote tiluskartasta 1701
Markku Kuisman pitäjänhistoriasta ei ole suuremmin apua, mutta tarjoaa alkupisteen. Kruunun säteritilaksi muunnetun kartanon haltijana oli vuoteen 1698 sotakomissaari Johan Gripenberg, jonka tunnemme jo Hämeenkylän kartanosta. Aatelis-wikin mukaan Gripenberg oli avioitunut vuonna 1698 ja ilmeisesti vaimonsa tarjoamien mahdollisuuksien kautta siirtynyt varsinaisen Ruotsin puolelle.

Tulkitsen henkikirjat 1703, 1706 ja 1708 niin, että Munkkiniemen hallintaoikeus oli rykmentinkirjuri Nils Erssonilla, jolla oli vaimo Ingeborg. Mahdollisesti heidän poikansa oli Lennart/Leonhard Nilsson, joka on erillisellä rivillä henkikirjassa 1708 ja tilan päänä henkikirjassa 1710. Myöhempien oikeusjuttujen perusteella Lennart Nilssonilla ainakin oli virallinen hallintaoikeus.

Nilsson kuoli suuren Pohjan sodan aikana, sillä vaimonsa Elisabet Juliana Bildsten esiintyy leskenä pitäjän käräjillä kesällä 1722. Joko Nilsson tai leskensä on myynyt Munkkiniemen hallinnan eteenpäin ennen rauhaa, elokuussa 1721 (kämnerinoikeus 27.5.1725, raastuvanoikeus 17.11.1725).

Tulkintani lainhuudosta on, että tässä vaiheessa hallinta siirtyi maanmittari Jacob Siptonille. Tämä oli naimisissa Elisabet Juliana Tegelsköldin kanssa ja aatelis-wikin mukaan Sipton kuoli Tukholmassa 1723. Tätä ennen hän oli 19.9.1722 päivätyllä asiakirjalla siirtänyt Munnkiniemen hallinnan kapteeni ja paroni Johan Carl Gustafssonille. Kiitos Lewenhauptin karoliinimatrikkelin tämä nimi yhdistyi aatelissukuun Natt och dag.  Liekö Creutz-suvusta saatu morsian vaikuttanut siihen, että Munkkiniemestä sopi luopua jo 12.8.1723.

Tuolloin hallintaoikeuden sai kelloseppä David Hindrick/Hans Starcke, josta en verkkolähteistä löytänyt muuta tietoa kuin Munkkiniemen Starcken tyttären kasteen maaliskuussa 1724. Tässä ei mainita äidin nimeä, mutta kämnerinoikeudessa 1725 esiintyy Starcken puolesta vaimonsa Christiana Term.

Starcke on se, joka 22.4.1725 tekee kauppakirjan hallintaoikeudesta Petter Sundin kanssa ja Petter pitää sen sitten kuolemaansa asti eli kymmenisen vuotta.

Mutta kuka näistä pykäsi vuonna 1726 arvioidut säterin täydelliset rakennukset?

perjantai 15. joulukuuta 2017

Finna on ihmeellinen asia

Tulipa tässä tietokoneen ääressä mieleen, että joku Turun yliopiston opiskelija kiitti Petter Sundia opinnäytteessään, mutta kukahan se oli? Hakemalla "Sundh, Petter" työ tuli näppärästi esille, mutta kahteen kertaan.

Ensimmäisessä

  • https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/helka.2915324

tietueen loppu viittaa Helkaan, mutta fyysinen kappale kuuluu Reenpää-kokoelmaan ja on täten "KANSALLISKIRJASTOSSA, KÄYTTÖ VAIN ERIKOISLUKUSALISSA". Mutta ei hätiä mitiä sillä yläreunassahan lukee mukavasti
Valitettavasti linkki vaan johtaa kirjautumiseen Helsingin yliopiston palveluun. Siihen ei Helka-kortin tiedot riitä. Pitää olla älykkyyttä ja palata toiseen

  • https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fennica.1074849
tietueeseen, jonka loppu viittaa Fennicaan eli Kansalliskirjaston kansalliskokoelmaan. Johon ilmeisesti Reenpää-kokoelma ei kuulu, joten tämän tietueen mukaan fyysistä kappaletta ei ole ollenkaan. Mutta yläreunan linkki
pelittää ja vie Doriaan. Jään vaan miettimään, että jos Fennicaan voidaan viedä digitoituja kappaleita, joilla ei ole fyysistä vastinetta Fennicassa, niin miksei elektronista kokoelmaa täydennetä kauempaakin? Kuten Åbo Akademista.

Jaa se ylioppilas? Henrik Alanuksella ei ole mitään ilmeistä yhteyttä Sundeihin ja kaukainen sukulaisuussuhde syntyy vasta viisi vuotta myöhemmin solmittavassa avioliitossa. Ehkä Alanus on opettanut Petterin Carl-poikaa ja Petter maksanut niin hyvää palkkaa, että ansaitsi kiitokset? Carl Sund kirjoitti Alanukselle onnittelurunon, jota olen muistaakseni ilkkunut jossain, mutta ilmeisesti en blogissa. Minä kun en runoutta ymmärrä ja vielä vähemmän 1700-luvun akateemista sellaista.


Suomen historian 6 myyttiä

Huhtikuussa kaipailin Suomen historian oikomista kaipaavia myyttejä.  Kuin tästä tilauksesta ilmestyi nyt vuoden lopussa Sirkka Ahosen kirja Suomalaisuuden monet myytit. Kansallinen katse historian kirjoissa. Sen aineistona ovat koulujen oppikirjat.

Ahonen esittää analysoimansa myytit sivulla 11 kaanonina eli "yhteisenä ylpeyden aiheiden listana", jonka kaiku muistuttaa uskontunnustusta.
Me suomalaiset olemme yhtenäinen kansa, jolla on yhteinen tausta ja kertomus. Kohtalomme on ollut ja on oleva muodostaa oma kansallisvaltio, Suomi. Me suomalaiset olemme selviytyjäkansa. Me suomalaiset olemme tasa-arvoisia. Me suomalaiset olemme historiallinen osa Eurooppaa. Suomi on maailmanpolitiikassa rauhanvartija

Sivulla 197 Ahonen on taulukkona esittänyt näiden kuuden myytin merkitystä historiamme kertomuksessa, historiapolitiikassa ja tutkimuksellista tilaa. Yhteinen alkukoti ja Kohtalona kansallisvaltio ovat menettäneet asemaansa, sillä tutkimus ei niitä tue ja ne eivät palvele nykyajan tarpeita.

Selviytyjäkansa ja Vapaa talonpoika - tasa-arvoinen kansa ovat elävä osa historiakulttuuriamme eivätkä ole kärsineet kolhuja tutkimuksesta. Ne myös sopivat poliittiseen kielenkäyttöön.

Olemme osa Eurooppaa nousi opetuksen tärkeäksi teemaksi 1990-luvulla poliittisista syistä. Sama henki valtasi historiantutkimuksen tai ainakin keskiajantutkimuksessa tämä on tunnistettu ja tunnustettu.

Rauhanvartija-myyttiä on rakennettu 1950-luvulta lähtien poliittisista syistä. Se on Ahosen mukaan sivuuttamassa entisen soturikansamyytin, vaikka kertomuksellisuudessa kärsii sankari- ja uhrikuvaston puutteesta.

Kuvat: Smithsonian institute, Janne Karaste/Wikimedia, Chap-books of the eighteenth century,  Peoples of All Nations Vol. 3B. Esthonia to France, The History of the Decline and Fall of the Roman EmpireFlorists' review

torstai 14. joulukuuta 2017

Arpajaisvoittajat Mäntyharjulla

Mäntyharjulta kerrottiin 26.7.1777 (ja Inrikes Tidningar jakoi valtakunnalle 18.8.1777) tiedon pitäjäläisille osuneesta voitosta kuninkaallisissa arpajaisissa.
Jumalanpalveluksen lopuksi 18. toukokuuta Kymin läänin edustajana komissaari Laurell ilmoitti, että vaimo Kerstin Andersdotter ja miehensä, talonpoika Thomas Sigfidsson Vitikainen Toivaan kylästä olivat voittaneet kuninkaallisten arpajaisten 35:nnessä jaossa. Kirkkoherra Zacharias Cygnaeus piti puheen kuninkaan kunniaksi.

Ensilukemalta ajattelin löytäneeni todisteen siitä, että Suomen maaseudulta asti ostettiin Tukholman arpoja. Mutta sitten huomasin sanan "nygifta" ja mieleen tuli myötäjäisarpajaiset. Olisiko kyse niiden voitosta? Kun Kerstinin nimikin mainitaan ensimmäisenä.

Tarkistaakseni tätä kaivoin esille 24.4.1777 julkistetut voittajat ja huomasin kyseessä olleen 61. arvonta. Kerstinin nimeä pitäisi hakea huomattavasti vanhemmista lehdistä. Onneksi keräsin kaikki löytämäni vuosia sitten talteen...

Ensimmäisestä arvonnasta kerrottiin 22.2.1773 ja vuoden lopussa oli 12. arvonta. Tahti on sittemmin kiihtynyt, joten Kerstinin voitto on todennäköisesti vuoden 1775 loppupuolelta. Valitettavasti KB:n digitoinneista (eli todennäköisesti myös kokoelmistaan) puuttuu vuosikerrat 1774-1776 eli arvausta ei pääse tarkistamaan.

Oletettavasti siis samantapaisia juhlallisuuksia oli muidenkin myötäjäisarpajaisvoittojen yhteydessä? Eikä rahaa saanut ennenkuin avioliitto oli solmittu? Kerstin ja Thomas oli vihitty 8.2.1777 eli rahanjakoon meni kolmisen kuukautta.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Lisää lakeja ja asetuksia

Eilen istuin iltaa Ihan Oikeiden Historiantutkijoiden kanssa. Keskustelussa vilahtivat digitoidut Ruotsin kauden lait, joilla on siis käytännön merkitystä.

Olisikohan kenelläkään käyttöä näille suuriruhtinaskunnan ajan kokoelmille? Vaikka ei ollut valtiopäiviä niin uusia määräyksiä kyllä saatiin.
Sakregister till Finlands Författningssamling. I. Hänförande sig till Författnings- och Brefsamlingarne från år 1808 till år 1860. 1876
Sakregister till Finlands Författningssamling. II. 1860-1869. 1876
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1808-1812. 1831
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1813-1816. 1831
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1817-1820. 1831
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1821-1824. 1826
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1825-1829. 1831
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1830-1834. 1835
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1835-1838. 1840
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1839. 1841
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1840-1841. 1843
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1842-1844. 1845
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1845-1846. 1847
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1847-1848. 1849
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1849-1850. (Tai, tai) 1851
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1851-1852. 1853
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1853-1855. 1856
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1856-1857. 1862
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. 1858-1859. 1862

tiistai 12. joulukuuta 2017

Suomen itsenäistyminen englanniksi

Kauan odotettu (minun ja kommenteista päätellen muutaman muun) Great War YouTube-kanavan Suomen erikoisjakso The Road to Independence - Finland in WW1 ilmestyi eilen. Yhdessätoista minuutissa tiivistetään sortovuodet ja sotavuodet eli vauhtia riittää.

Ensimmäiseen minuuttiin sisältyy karttafiba, mutta sellaisiahan tekevät isommatkin tuotannot. Kuulemma Ylen tuotannon Seitsemäntoista ensimmäisen jakson alussa Venäjäksi on merkitty sen nykyinen alue.

Voi olla, että videon tekstissäkin on jotain kämmiä, mutta en aikaa pinnallisesti tuntevana sellaista huomannut. Mutta ilahduin uusista nimistä ja joistakin kerronnan yksityiskohdista, jotka erosivat tutusta ja kansallisesta. Tekstin on kirjoittanut sen esittäjä Indiana Neidell, joka kiitti loppupuolella kahta suomalaista (Oili tai Olli Pihlajamaa ja Elmo Mustonen), joiden nimet eivät ainakaan historiantutkimuksesta kuullostaneet tutuilta. Ovat auttaneet varmaan ainakin jakson kuvituksessa, joka on huomattavan runsas.

Naftissa päivässä videota on katsottu 38100 kertaa.

Viikinkiajan "itämerensuomalaiset"

"Tutkimus osoittaa, ettei viikinkien matkoista itään olisi tullut mitään ilman itämerensuomalaisten apua. Itämerensuomalaiset tunsivat idän vesireitit ja niillä tarvittavat venetyypit. Heitä tarvittiin kun viikingit solmivat kauppasuhteita arabien valtakuntaan"
Näin todettiin (suomeksi!) SVT:n ohjelman Östersföfinnarna alkuminuuteilla ja minä taisin sanoa ensimmäisen kerran "täh". Erilaisia äännähdyksiä ja kirosanoja tuli jatkossakin, kun ohjelma osoittautui jonkinlaiseksi "Suomi on ruotsalainen" -prologiksi. Tai ohjelmaksi "itämerensuomalaiset, joilla emme tarkoita itämerensuomalaisia kansoja vaan vain suomalaisia ja karjalaisia, olivat merkityksellisiä, sillä heillä oli yhteyksiä Ruotsiinkin". Tai siis tarkoitamme kuitenkin itämerensuomalaisia kansoja, mutta emme mainitse virolaisia yms. kuin kerran emmekä haastattele virolaisia asiantuntijoita ollenkaan emmekä muita virolaisia löytöjä kuin Salmen laivahaudat.


Koska ensi vuonna tarkoitukseni oli perehtyä rautakauteen, niin kirjoitin tähän muistiin ohjelman pointteja ja niistä heränneitä ajatuksia. Toisella katselukerralla faktoja hakemalla negatiivinen ensi vaikutelma hälveni hieman, mutta loppulausetta myöden pointtina oli todistaa "itämerensuomalaisten" ja ruotsalaisten esihistoriallisista yhteyksistä. Ehkä alleviivaus oli vain tv-kerronnalle tyypillistä yksinkertaistusta, jota en enää vaan kestä.

~1:19 Ingrid Gustin puhuu Suomen ja Mälarinlaakson yhteyksistä, joiden ilmeisesti pitäisi olla katsojille jotain uutta ja hätkähdyttävää. Minulle tämä oli tuttua ja kuuntelin tutkijaa livenä vuoden 2015 lopussa
~2:10 Mats Roslund selittää "itämerensuomalaisten" ilmaantuneen ajanlaskumme alussa ja suomen kielen roomalaisella rautakaudella
~2:40 Anna Wessman selittää pysyvän asutuksen kattavuutta. Karjalan kannakselle vasta 800-luvulla! Toimittajan äänellä todetaan, että sisämaassakin on voitu asua, vaikka siitä ei ole arkeologisia todisteita. Wessman jatkaa sitten todeten, että erämaiden merkitys liittyi turkiskauppaan.
~3:25 Johan Callmer esittää, että suomalaisilla oli turkiskaupassa tärkeä rooli yhteyksien luojana. Suomalaiset eivät olleet (?) itse metsästäjiä, vaan heillä oli "tieto" metsästäjistä, jotka olivat saamelaisia tai heihin myöhemmin yhdistettyjä ryhmiä. (Aika rohkeita johtopäätöksiä, minusta.) Lisäksi suomalaiset pystyivät kielensä ja kulttuurinsa (!) avulla yhteistyöhön idemmässä asuvien suomalais-ugrilaisia kieliä puhuneiden kansojen kanssa. (Eli annetaan ymmärtää, että suomalaiset ovat kulkeneet pitkällä idässä.)
~4:59 Toimittajan äänellä kuulimme, että suomalaisia turkiksia vaihdettiin usein ruotsalaiseen rautaan. Turkikset kaupattiin abbasiidikalifaattiin.
~5:15 Callmer jatkaa kertoen, että kalifaatista saatiin hopeaa ja jo 700-luvun lopulla Laatokan alueelle on tehty merkittäviä hopeakätköjä. Tämän jälkeen Callmer palaa suomalaisten yhteyksiin "Itämeren rannoilta aina Uralvuorille saakka". Ei tietenkään välttämättä suorista yhteyksistä. Näistähän todistavat lähinnä permiläiset esineet, joista ohjelmassa sitten esitellään vyöt. Alkuperäisalueella ne kuuluivat naisten pukeutumiseen, mutta Suomessa niitä on löytynyt "hienoista soturihaudoista". Joitakin vöitä on löytynyt myös Ruotsista. (Permiläisistä soljistä puhuttiin 2015 SKAS:n seminaarissa)
~8:30 Hypätään Staraja Ladogan (Laatokanlinna) syntyyn, vaikka hopeat tulivat jo aiemmin seudulla maahankaivetuiksi. Jussi-Pekka Taavitsaisen mukaan "suomalais-ugrilais-skandinaavinen kaupunki" perustettiin vuoden 750 paikkeilla eli juuri ennen aarteiden lisääntymistä. Kaupanteon lisäksi paikalla vaihdettiin kulkuvälineitä alussa vihjattuihin itämerensuomalaisiin pienempiin veneisiin.
~9:50 Mats Roslundin mukaan "itämerensuomalaisilla oli ratkaiseva osuus Rusien maan synnyssä.", sillä he tunsivat idän reitit ja heillä oli kontaktit kansoihin. Kauanko viikingit tällaista apua tarvitsivat?
~10:20 Johan Callmer selittää, että läntisistä kulttuurikontakteista Moskovan koillispuolella on havaintoja jo 700-luvun lopulla ja 800-luvulle tultaessa. Samalta alueelta on löydetty 800-luvun puoliväliin ajoitettuja hautoja, joissa on samoja erikoisia esineitä kuin (aiemmissa?) haudoissa Ahvenanmaalla.
~12:00 Ingrid Gustin palaa Taavitsaisen mainitsemaan kulttuurisekoitukseen Staraja Ladogassa. Siitä todistaa rakennusjäännökset, jotka yhdistävät paikallista salvosta skandinaaviseen paalutaloon. Myös tulisijojen muoto kertoo skandinaavisista yhteyksistä. Keramiikka puolestaan kertoo yhteyksistä Suomeen ja Viroon.
~13:35 Hyppäys länteen Mälarinlaaksoon, jossa Matts Roslundin mukaan "svealaisten ja suomalaisten yhteys näkyy selvästi 700-luvulta tuhatluvun puoliväliin". Sekä Birkassa että maaseudulla. Tästä todistaa suomalaista keramiikkaa edustavat "ohutseinäiset, hiotut, kauniisti koristellut juomakulhot". Gustin jatkaa teemasta kertoen, että 4%:ssa Birkan haudoista on Suomeen viittaavia esineitä. Keramiikka on tehty Ruotsissa, mikä viittaa naisten muuttoon alueelle Suomesta.
~17:20 Viikingit siirtyivät Suomeen? Taavitsainen kertoo kulkuvälineistä ja -reiteistä. Kauppareitit ovat itämerensuomalaisten ja tulevat sitten tärkeiksi viikingeille, jotka tarvitsevat suomensukuisten paikallisten apua oppaina sekä tulkkeina.
~21:20 Nyt vasta selitetään mitä tarkoitetaan otsikon "Itämerensuomalaisilla". Matts Roslundin mukaan "Turun ja Helsingin välillä", Hämeen järviseuduilla ja myöhemmin Karjalassa Laatokan ympäristössä asuneita. "Ryhmiin kuuluivat myös virolaiset ja monet pienehköt ryhmät Suomenlahden eteläpuolella". Näistä vepsäläisillä oli merkittävä rooli Staraja Ladogan perustamisessa. Erillinen ryhmä on saamelaiset.
~22:30 Hyppäys Perämeren rannikolle Jari-Matti Kuuselan kanssa.
~26:00 Viime tingan hyppäys Uudellemaalle, jossa Ulrika Rosendahl ja löytötyhjiön selitys jätetään cliffhangeriksi kakkosjaksoon.

~0:00 Kerrataan Staraja Ladogan merkitys laivasta veneeseen siirtymisen paikkana. Taavitsainen selittää venetyyppiä.
~3:50 Anna Wessman selittää, että svealaisten kiinnostus Suomen alueeseen ei syntynyt yhtäkkiä, mutta tiivistyi huomattavasti merovinki- ja viikinkiajalla. Toimittajan äänellä arvellaan, että viikingit eivät käyttäytyneet väkivaltaisesti itämerensuomalaisia kohtaan riippuvuussuhteiden vuoksi. Mutta tätä ennen oli mainittu Salmen laivahaudat ja virolaisethan olivat myös itämerensuomalaisia... Suomalaisista polttokalmistoista on löydetty venehautauksiin viittaavia nauloja! Missähän päin?
~6:24 Wessman kertoo Isokyrön Pukkilassa 1920 kaivetusta venehaudasta, jonka runsas esineistö viittaa Keski-Ruotsin lisäksi Baltian ja Venäjälle. (Huom, edellisessä jaksossa esitetty kartta itämerensuomalaisten asutuksesta ei ulottunut lähellekään Isokyröä.)
~8:15 Taavitsainen jatkaa kulkuvälineistä toistaen osittain edellisen jakson pointteja.
~11:05 Johan Callmer kommentoi viikinkien itätien yhteydessä usein mainittua orjakauppaa. Hän ei pidä harvaan asuttuja pohjoisia erämaita hedelmällisenä orjien otoille, varsinkaan jos haluttiin pitää yllä turkiskauppaa.
~12:28 Hyppäys (takaisin) arabialaisiin rahoihin. Ensimmäistä jaksoa tarkemmin Mats Roslund kertoo varhaisimman Staraja Ladogan hopeakätkön ajoittuvan vuoteen 786. Suomesta ja Mälarinlaaksosta kätköt ovat hieman myöhäisempiä, 800-luvun alusta. Yleisempiä niistä tuli vuoden 900 jälkeen. Tosin "merkillistä kyllä Suomesta ei ole löydetty montakaan kätköä". Tässäkään kohdassa ei itämerensuomalaisessa hengessä manita Viroa, jonka kolikkoaarteiden suhteellista runsautta korostettiin taannoisessa museonäyttelyssä.
~13:40 Suomen aarteita vähän tutkimuksen puutteen vuoksi? Matts Roslund kommentoi Suomen ohitusta viikinkitutkimuksessa.
~14:40 Roslund jatkaa ja kertoo, että 900-luvun puolivälissä tapahtuu merkittävä muutos. Arabialaista hopeaa ei enää tuoda pohjoiseen vaan se jää Kiovan seudulle. Venäläisten kronikoiden mukaan tähän aikaan prinsessa Olga tuli valtaan ja alkoi kerätä aiempaa tehokkaammin veroja.
~15:50 Taavitsainen selittää slaavien 600-luvulta alkaen muuttaneen aiemmin suomalaissukuisten kielten puhujien alueelle. Kiovan seudulle?
~16:58 Toimittajan äänellä "Läheisen yhteistyön sijaan itämerensuomalaiset" (mukaanlukien virolaiset ja vepsäläiset?!) "alkoivat yhä enemmän keskittymään riistoretkiin Pohjois-Suomen saamelaisseuduille. Suomalaisilla vaikuttaisi myös olleen oma suora yhteys Novgorodiin. Karjala kytkeytyi lähemmäs Novgorodia ja kaupungin kulttuurikerrostumista löydetäänkin suomalaisia koruja." Mutta ei muita itämerensuomalaisia? Termit ovat auttamattomasti sekaisin ohjelman lisäksi näissä muistiinpanoissa.
~18:23 Kun Suomen ja Ruotsin kulttuurivaihto on jo väitetty näivettyneeksi Ulla Moilanen kertoo Tampereen ympäristön 1100-luvulla keihäänkärjillä suljetuista haudoista, joiden tapaisia on myös Mälaren ympäristössä. Hän mainitsee myös solkityypin, joka kertoo kulttuuriyhteyksistä.
~20:44 Wessman kertoo vuoden 550 paikkeilla Suomessa käyttöön otetuista polttokalmistoista, jotka tallentavat suhteellisen vähän arkeologista tietoa. Näitä ei käytetty Skandinaviassa. Yhteisöllisten kalmistojen rinnalla oli ilmeisesti eliitin hautoja, joissa luut oli kerätty kilvenkuvun alle.
~22:25 Vihdoinkin paluu Rosendahliin ja Uudenmaan löytötyhjiöön rautakauden lopulla. Siitepölyanalyysi on paljastanut jatkuvan viljelytoiminnan jo rautakauden lopulla.    

maanantai 11. joulukuuta 2017

Kaikki OK, jos julkisuus positiivista


Kuva-arkistopäivien esitystä valmistellessa kaivoin esille tammikuun Ylen uutiset pahennusta herättäneestä meemikuvasta: Perheen hautajaiskuva leviää somessa synkkänä rokotemeeminä – sukulaiset pahoittivat mielensä ja Professori pahastusta herättäneestä rokotemeemistä: Ymmärrän loukkaantumisen, mutta lakia tuskin on rikottu. Muita esimerkkejä verkkopalvelujen ehtojen rikkomisesta tai kuvien "väärinkäytöstä" en muistanut enkä löytänyt. Sillä, kuten arvelin ääneen esityksessäni, kuva-arkistoilla ei ole intressiä tulla esiin negatiivissävyisellä julkisuudella.

Juuri ennen Lontooseen lähtöäni uutinen Ylen sivuilla oli Pyhäinhäväistys vai hauskaa huumoria? Nuoret "vandalisoivat" klassikkoteoksia ja tulivat samalla oppineeksi taidehistoriaa. Kouluprojektissa ei oltu väärinkäytetty Kansallisgallerian verkossa jakamia kuvia vaan oppilaat "monistivat kuvia taidekirjoista ja tekivät niistä paperisia versioita meemeistä". Varsinaisiksi Impact-kirjaisimella toteutetuiksi kuviksi ne on ilmeisesti muokattu vasta Ylen toimesta. (Jutun yhteydessä julkaistuihin teoksiin on varmasti haettu Kansallisgallerialta luvat - mutta niiden yhteydessä ei mainita meemitekstien kirjoittajaa!)

Kouluihin liittyvä tekijänoikeus on niin haastavaa, etten kommentoi laillisuutta. Mutta pidän mielenkiintoisena, että jutussa haastateltu Ateneumin johtaja Susanna Pettersson vain "myhäilee". Ei siis esitä pelkoja teosten "väärinkäyttämisestä" eikä nipota Kuvaston hallinnoimista oikeuksista.

Pettersson ja Ateneum myös nostivat uutisen Twitteriin saatesanoin "Oululaisnuoret tekivät teoksistamme mahtavia meemejä" & "Klassikot kantavat pitkälle @ateneummuseum Nyt oppilaat ovat katsoneet niitä kuvistunneilla toisin silmin!"

Twiittasin itsekin
Pettersson vastasi
Nuo kaksi teosta avattiin helmikuussa. Tähän päivään mennessä avausta ei ole tuotu näkyviin Kansallisgallerian Avoin data -sivulle. Kysymykseeni näkyvyydestä ei vastannut Pettersson eikä Ateneum. Tästä on hyvä jatkaa?

Otsikkokuva on ote Eero Järnefeltin Raatajat-teoksesta.

Kadonneen esittämistä

Torstaista eli viimeisestä Lontoon päivästäni tuli lähinnä sattumalta roomalaisen kauden teemapäivä. Sen alkuun olin onnistunut saamaan lipun uudelleen avattuun Mithran temppeliin. Tämä arkeologinen jäännös oli vuosikymmeniä esillä kadun varressa ja muistan jollain reissulla käyneeni sen tarkistamassa.

Nyt jäännökset on siirretty takaisin lähes alkuperäiselle paikalleen ja niiden ympärille (tai oikeastaan päälle) on rakennettu hieno vierailukohde. Sen katutasossa on esillä valikoima paikalta tehtyjä arkeologisia löytöjä. Kosteiden olosuhteiden ansiosta näissä oli puisia esineitä kuten iso joukko vahatauluja.

Esineistä sai lisätietoja tableteilta. Kuvittelin, että saisin vastaavan tiedon kotona seinällä annetusta osoitteesta, mutta laitteistoni ei ollut sopiva. Mutta kirja Archaeology at Bloomberg (pdf) lataantui ja siinä näyttää olevan jonkin verran esinekuviakin.

Arkielämästä laskeuduttiin kerros alaspäin ja saatiin annos tietoa mithralaisuudesta. Sitten oltiin valmiita itse temppelikokemukseen. Se alkoi lähes täydestä pimeydestä, kuten aikanaan ikkunattomassa temppelissä uskonnolliset menotkin. Valoilla ja varjoilla luotiin puuttuvat pylväät ja nauhalta kuulunut latinamumina loi lisätunnelmaa.
Suosittelen lämpimästi. Käynti on ilmainen, mutta ainakin nyt alkukiinnostuksen aikana varaus etukäteen on tarpeen.

Jatkoin hieman vanhempaan ja yksinkertaisemmin esitettyyn amfiteatterijäännökseen Guildhall Art Galleryn pohjakerroksessa. Muurinpalaset ja viemäriputken palaset eivät olleet erityisen mielenkiintoisia, mutta arkkitehtuurilla ne oli saatu elämään.
Guildhall Libraryn näyttelyn The Discovery of Roman London esillepano ei ollut kutsuva, mutta tavaamalla selvisi innokkaiden paikallishistorianharrastajien merkitys tässäkin asiassa.
Ja sitten oli ohjelmanumerot loppu, mutta muutama tunti jäljellä ennen lentokentälle lähtöä, joten menin toista kertaa Museum of Londoniin, jossa satuin kuulemaan tooga-asuisen museopedagogin esityksen roomalaisesta rakentamisesta ja mithran temppelistä.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Skyytit Lontoossa

Kuten eilen mainitsin Lontooseen lähtöäni motivoi British Museumin skyyttinäyttely, jota markkinoitiin m.m. YouTube-videoin. Olin siis ostanut siihin (kalliin!) ajastetun lipun jo ennen kotoa lähtöä ja otin käynnin hyvin tosissani. Vaikka tiesin, että esineet ovat Eremitaasista ja osin ennestään nähtyjä (ainakin vuonna 2012 kuvaamani joutsen). Kannattiko niitä Pietarin sijaan lähteä katsomaan Lontooseen? Näyttelyyn, jossa ei saanut valokuvata?

Kannatti. Ensi vierailullani Eremitaasissa eksyin surkeassa kunnossa ja vahvassa valossa olevaan arkeologianäyttelyyn, jonka venäjänkielisistä kylteistä en tajunnut edes ajoitusta. Viisi vuotta sitten samat esineet olivat hienossa ja asiallisessa tilassa (huh!), mutta joko en saanut niihin silloinkaan yhdistettyä leimaa "skyytit" tai se on muististani pudonnut. Jos nyt pysyisi?

Etukäteislukemistona minulla oli syksyn kuolipesäsiivouksessa National Geographicin syyskuun 1996 lehdestä repäisty Mike Edwardsin artikkeli Searching for the Scythians. Siitä ei selvinnyt, että ekat skyyttien aarteet talletti Pietari Suuri. Tästä vaiheesta kertoi näyttelyn alku esineiden ohella niistä 1700-luvulla tehdyin hienoin akvarellein. Siperian vangeista kirjoitettaessani Pietarin retkitoiminta tuli esiin, mutta ei tämä muinaistieteellisyys.

Apropoo Siperia, jota BM:n näyttelyssä toistettiin nimestä alkaen ja korostettiin Siperian rataa rakennettaessa maalatuin maisemin. Näyttelyn kartoissa skyyttien alue oli levitetty kapeaksi nauhaksi, joka ulottui Uralin taakse, mutta ei niinkään pohjoiseen kuin Siperian junarata (jonka yhteys muuhun esitettyyn on näin kysenalaistettavissa). Kun taas NG:n artikkelissa "Scythia" oli piirretty varsin selkeärajaiseksi alueeksi Krimin niemimaalta Kieviin. Onko tulkintaa muuttanut tiede vai politiikka?
Toinen ero artikkelin ja näyttelyn välillä oli se, että BM:n teksteissä kultaesineet määriteltiin skyyttien itsensä tekemiksi ja artikkelissa taas pidettiin varmana, että ne eivät olleet skyyttien omaa kädenjälkeä. Artikkelissa näkemystä perusteltiin liikkuvan elämäntavan vaikeuksilla, näyttelyssä se oli pelkkä "fakta". Tavalliseen museonäyttelyn tapaan.

Näyttelynä Scythians oli hyvin ja hyvin perinteisesti toteutettu, mikä saattaa olla BM:n tyyli. Pikkasen oli äänitaustaa (tuulta, hevosta) ja iso tietokoneanimaatio ratsastajista maisemassa. Ei hevosenlannan tai vitriinin hampputeltan tuoksuja  - tosin minä en olisi jälkimmäistä tunnistanutkaan. Oli upeita kultaesineitä (joiden paino olisi kiva tietää) ja orgaanisia jäänteitä ihosta ja vaatteista. Ihan niinkuin Eremitaasissa, jonka isoimpia hautalöytöjä ei toki oltu Lontooseen kuljetettu. (Huom., Eremitaasissa (ainakin vuonna 2012) kultaesineitä pääsee katsomaan vain erillisellä kierroksella aarrehuoneeseen, jossa ne ovat tietenkin irti muusta esineistöstä.)

P. S. NG-artikkelista vielä Suomea sivuava pätkä talteen:
Although Scythian kurgans are numerous, the middle Don was mainly populated by another group under Scythia's dominion. Perhaps they were the Budini, who, according to Herodotus, had brighgt yeays and ruddy complexions. Some scholars speculate that the Budini were in  fact Finno-Ugrians, the rootstock of Finns as well as of fair-haired peoples of Siberia.
Muistaakseni nykyteorioiden mukaan esivanhempamme olivat skyyttien aikaan paljon pohjoisemmassa.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Printtibisneksestä opittua

Lontoon matkan pääkohde oli British Museumin skyyttinäyttely, mutta ehdin kierrellä museota muutenkin. Itseasiassa kahtena eri päivänä.

Vaihtuva näyttely The business of prints muodostui ilmaisesta annista parhaimmaksi. Kun olen taustoista mitään ymmärtämättä painokuvia digitoituna paljon katsonut. Fyysisinä esineinä niissä oli (tietenkin?) toinen tuntu. Kun näki koon, jonka eroja heti alkuun tuotiin esille.


Muuta opittua. Kuin kertauksena Ruotsista kuululle esitykselle pariin otteeseen tuotiin esiin, että kuviin ei voi luottaa. Esimerkiksi kun uudesta mannermaalta tulevasta kuningattaresta ei vielä ollut kuvaa, kaivettiin varastosta käyttämättä jäänyt, modattiin kampausta ja lisättiin teksti. Ja ei kun myyntiin.

Yhdessä osassa näyttelyä esitetiin erikoisempia ja käytännöllisempiä painotuotteita. Painamalla oli 1500-luvun lopulla tehty kaiverrusta halvemmin  aurinkokelloja, painamalla kuviot paperille ja liimaamalla ne ohuelle puunpalalle. Samalta ajalta oli ilmeisesti puurasioiden koristeluun tarkoitettuja kuvia, mistä tuli tietenkin mieleen Ruotsin kistebrevit. Ajan realistinen pupu puolestaan oli kai tarkoitettu tarkkuusammuntaan.

Tietenkin selostettiin tarkkaan painokuvien tekniikkaa ja esimerkit näyttivät selvästi, miten painolevyt kuluivat ja myöhemmät painatteet olivat huonompia kuin ensimmäiset. Mutta koska kyse oli liiketoiminnasta kuvia kai painettiin niin kauan kuin niistä sai jotain tolkkua. Näyttelytekstien mukaan mahdollisten tekstitysten kieli valittiin markkinoiden maksimoimiseksi eli usein käytettiin latinaa. Nykykieliä puolestaan saattoi olla pari rinnakkain. Kiistatta siis pyrittiin ja päästiinkin kansainvälisyyteen.

Painotuotteiden myynnistä oli kaksi kuvaa ja olisi todella kiva tietää onko Suomessa nähty vastaavaa. Vasemmalla painotuotteet on kiinnitetty sauvaan , jonka ympärille kiedottuna ne kulkevat kätevästi. Oikealla arkkiveisun kauppias vetää showta ja apurinsa (vaimonsa?) myy printtejä.

perjantai 8. joulukuuta 2017

Laki on kuin se luetaan?

Paluulentoni Lontoosta viime yönä oli myöhässä, mutta ei onneksi niin paljon, että en olisi ehtinyt ja jaksanut lähteä seuraamaan Charlotte Cederbomin (aik. Vainio) väitöstilaisuutta Helsingin yliopistolle.
Kuva: Anu Lahtinen
Cederbom puolusti väitöskirjaansa The Legal Guardian and Married Women. Norms and Practice in the Swedish Realm 1350-1450, joka nimensä mukaisesti käsittelee Ruotsin valtakunnan oikeuskäytäntöjä keskiajalla koskien naisten mahdollisuuksia toimia, erityisesti taloudellisissa asioissa kuten maakaupoissa. Käytäntöön päästäkseen Cederbom on käynyt järjestelmällisesti läpi tuhansia asiakirjoja. Valitettavasti tätä hän ei voinut jatkaa enää 1400-luvun loppupuolella, sillä säilyneiden asiakirjojen määrä on suurempi.

Vastaväittäjä Maria Sjöberg käytti aikaa lähdekriittiseen pohdintaan olemassaolleiden ja säilyneiden asiakirjojen suhteesta. Tämä on siis tarpeellista, mutta päästäänkö siitä koskaan muuhun kuin arvailuihin? Kun pitkään säilyneetkin pergamentit ovat saattaneet tuhoutua vasta 1800-luvun pikkuvandaalin kätösissä.

Cederbomin mielenkiintoisiin tuloksiin kuului se, että naisten asema lähteissä näyttää olennaisesti erilaiselta eteläisemmässä Ruotsissa kuin pohjoisemmassa. Tätä voi selittää aiempi oikeuskäytäntö tai paikalliset olosuhteet kuten maanomistuksen luonne ja kirkon vaikutusvalta. Niin tai näin, olemassa ollutta maanlakia ei ensimmäisen sadan vuoden aikana tulkittu joka puolella samalla tavalla.

Eikä jatkuvasti samalla tavalla vaan tilanne muuttui. Ulkomaisten vaikutteiden johdosta? Kirkon kanonisen oikeuden vaikutuksesta? Muiden ajan ilmiöiden seurauksena? Vastaväittäjän kommentin perusteella Cederbom ei näihin kysymyksiin ollut pyrkinytkään vastaamaan. Mutta oli siis osoittanut, että naisien toimintavapaus oli suurempi kuin miltä lain kirjaimeen tuijottamalla näyttää.

Olisikohan niin, että elävä elämä aina poikeaa laeista ja normeista?

2 taloa 1700-luvulta Lontoossa

Viime sunnuntaina lähdin Lontooseen hakemaan etäisyyttä Suomi100-juhlintaan. Heti keskustaan päästyäni suuntasin Dennis Severs' Houselle, jonka ainoa aukiolo matkani aikana oli alkamassa. Onneksi en viivytellyt, sillä jonossa ehdin seisoa. Sisään kun päästettiin vain kymmenisen henkilöä kerrallaan.
Tämä talo ei ole "kulttuuriperintöä", "paikallishistoriaa", "antiikkia" eikä "museo", esitettään lainaten. Dennis Severs on lavastanut 1700-luvun ja 1800-luvun interiöörejä, joiden on tarkoitus olla hetkiä kuvitellusta eletystä elämästä. Vain kynttilöillä (!) ja takkatulilla valaistut huoneet ovat täynnä tavaraa ja yksityiskohtia, kuten puolityhjät viinilasit, kampauspöydän pinnit ja kampaan jääneet hiukset. Vaikuttavin oli päättyneet bileet, joiden punssimaljassa oli enää mausteita ja sitrushedelmän palanen.

Talossa ei saa valokuvata ja kierros olisi pitänyt tehdä hiljaisuudessa, mutta yksityiskohtia ei ympärilläni maltettu olla kommentoimatta. Ääniefektejä huomasin vain muutaman enkä tuoksujakaan varsinaisesti, mutta tunnelma oli kokonaisuudessaan aivan toinen kuin tavallisissa tyylihuonemuseoissa, joissa ruokapöytä on "katettu" lavasteruualla. Yhtäaikaa romanttinen ja realistinen. (Kuten ullakkohuoneen sisäkatto, joka oli mukamas rikki tai romahtamassa.) Ja lämmin, sillä liekit.

Myöhemmin reissulla katsastamani Dr. Johnson's House oli aivan muuta.
Ihan oikea 1700-luvun talo, jossa oli asunut se "jos olet kyllästynyt Lontooseen, olet kyllästynyt elämään" -mies juuri silloin, kun oli kirjoittanut sanakirjaansa eli pääteostaan. Autenttisuutta riitti, samoin kuin kerrottavaa.

Muutama Johnson'in ajan esine ja huonekalu oli esillä, mutta kokonaisuutta ei oltu paikattu tyylihuonekaluin vaan vierailijoiden käyttöön tarkoitetuin pöydin ja istuimin. Huoneet olivat siis käytännöllisesti katsoen tyhjiä ja hiljaisuus (ollessani yksi kolmesta vieraasta, ei jonoja) paljon täydellisempi kuin Severs' Housessa.

Kun taas Johnsonin aikaan talo oli täynnä ihmisiä, jotka eivät pelänneet sanoa sanottavaansa. En käyttänyt ääniopasta, mutta olisin siitä mielelläni maksanut, jos olisi luvattu kuuluvan menneisyyden dramatisoituja keskusteluja. Huoneiden infolappusissa oli mielenkiintoistakin asiaa, mutta kokemus jäi valjuksi.

torstai 7. joulukuuta 2017

Jääkolulla liikkuminen

Karl Henrik Hornborgin (1853-1921) kertomuksessa Karsikko (Taloista ja taipaleelta1898) "Murtoselän levottomat laineet oli vanginnut syksyinen jää, kierä, sileä kuin lasi. Hevosella ei sitä vielä päästy kuin mataloista salmista, vaan jalkamiehen kesti jo huoletta kulkea. Sitten tuli suoja ilma, joka pani jäät vesille."

Jäätä ylittäneet miehet eivät malttaneet kävellä.
Mutta kun jää oli sileä ja liukas, niin päättivät he käyttää jääkoluja. Ne ovat kulkuneuvot, jotka tehdään jäästä siten, että otetaan kaksi tarpeenmukaista jääpalasta, hakataan niihin mukavat kolot, pannaan polvien alle ja työnnellään jalkain välistä jollakin sopivalla teräaseella, joko kirveen kasalla tahi sitä varten rautapiikillä varustetulla kepillä. Kierällä, sileällä jäällä on tällä tavoin kulku erinomaisen joutusata ja hupaistakin, ainakin mukavampaa kuin käveleminen liukkaalla jäällä. Tällaisilla kulkuneuvoilla olivat sulhanen ja puhemies varustautuneet Ahokaarteessa. Ja kun tuuli oli myötäinen ja jääkolut vesilivulta huilasivat hyvin, niin olivat he arvatenkin kulkeneet aika vauhtia pitkin Murtoselän kirkasta jäätä, jäätä, joka ei ollenkaan näyttänyt jäältä, vaan oli kuin rasvatyyni kesäisen järven pinta…
Toisaalta tarinasta käi ilmi, että jääkolu on jääpalasen toinen nimi. Liikkumatavalla voi siis olla toisaalla toinen nimi. Jääkolua ei verkkohaku tunne kuin paikannimenä.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyden aikana

Kodin kuvasto 48-49/1917
Jo perinteiseen tapaan itsenäisyyspäivän kunniaksi vuoden aikana löytynyttä tai syntynyttä opinnäytettä (ja vähän muutakin tutkimusta) itsenäisyyden ajasta

Edeltävästä ajasta aloittaen 
Vuodesta 1917 alkaen
Sisällissota ja sen muistaminen
Sotien välinen aika
Sota vaikutuksineen
Sodasta eteenpäin:
Ja vielä

tiistai 5. joulukuuta 2017

Suomen sodasta karanneet

Olisikohan armeijakarkuruus Suomen historiaa, josta harvemmin puhutaan? Dagligt Allehandassa kuulutettiin joitakin suomalaisia, jotka Suomen sodan aikana ja vähän sen jälkeen hävisivät erilaisista laivaston riveistä. Listaus on puuduttava luettavaksi (puhumattakaan kirjoittamisesta), joten nostona mielenkiintoinen yksityiskohta: muutamasta miehestä sanotaan, että he puhuivat vain suomea. Jos kielitaidosta ei mainita mitään, on puhunut vain sujuvaa ruotsia?

1.5.1809: Tukholman pursimieskomppanian pursimies n:o 9 oli Jacob Schultz. Karjaalla syntynyt 38-vuotias, joka ennen pestiään oli puusepän kisälli ja käytti nimeä Holmberg. Tuntomerkit: "korrt och undersättsig till wäxten, med mörka hår och ögonbryn samt bruna ögon, wid afwikandet klädd uti den wanliga blå Båtsman-Munderingen, Commissskor och swart hatt."

16.5.1809: Edellämainitusta pursimieskomppaniasta lähtenyt kolme Suomessa syntynyttä. N:o 49 Anders Sjödahl, joka oli syntynyt "Markum"in pitäjässä Turun läänissä, oli 19-vuotias eikä osannut ruotsia! Oli ennen pestiään merimies nimellä Grönlund. Tuntomerkit: "af liten och spenslig wäxt, med ljusa hår och ögonbryn samt blå ögon och wid afwikandet klädd i blå Båtsmanströja, samt Bulldanströja och Långbyxor, swart Hatt och Commissskor."

N:o 56 Gabriel Söderling oli syntynyt Kemiössä ja oli nyt 21-vuotias. Ennen pestiään hän oli pitäjänsuutari (vai suutari maaseudulla?) nimellä Westerholm. Tuntomerkit: "af medelmåttig och undersättsig wäxt, med ljust, knällrigt hår, ljusa ögonbryn och blå ögon, äfwen wid afwikandet klädd i blå Båtsmanströja, Bulldanströja och Långbyxor, swart Hatt och Commissskor"

N:o 92 Carl Qwarsell oli syntynyt Maskussa ja nyt 18-vuotias. Hän oli ennen pestiään ollut renki nimellä Wallman. Tuntomerkit: "af medelmåttig och spenslig wäxt, med mörka hår och ögonbryn samt blå ögon, likaledes som de förre klädd i blå Båtsmanströja, Bulldanströja och Lågbyxor, Commissskor och swart Hatt"

28.7.1809: Tukholman Skeppsholmenin telakkaparaatiin 22.7.1809 jäivät saapumatta kolme merimiestä, joilla kaikilla oli juuret Suomessa. N:o 46 Johan Aspelin, matruusi Turusta, 29-vuotias ja naimaton. N:o 149 Johan Rangell, puolimatruusi uudeltamaalta, 26-vuotias ja naimaton. N:o 230 Gabriel Wacker, puolijungmanni Turun läänin Mandermaskon (?) pitäjästä, Humicalan kylästä.

27.11.1809: Kuninkaallisen armeijan laivaston eskaaaderista oli kadonnut 16 miestä, jotka kahta lukuunottamatta olivat suomalaisia.
  • Joh. Fr. Schönberg, 24-vuotias, syntynyt Oulussa, "lång till wäxten med ljust hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömans-Kläder. 
  • Anders Ihalin, 30-vuotias, syntynyt Turun läänissä, "lång till wäxten, med ljust hår och ögonbryn, samt klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • Johan Broman, syntynyt Naantalissa, 19-vuotias, "korrt til wäxten, med ljusa hår och ögonbryn, war wid afwikandet klädd i hwita Långbyxor och Tröja". 
  • Sam. Wassberg, 20-vuotias, syntynyt Raumalla, "medelmåttig till wäxten, med swarta hår och ögonbryn, war wid afwikandet klädd i Bulldans Sjömans-Kläder".
  •  Joh. Malmström, 23-vuotias, syntynyt Turun läänissä, "korrt och undersättsig till wäxten, med swarta hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • Joh. Fredr. Lindblom, 36-vuotias, syntynyt Turussa, "korrt och undersättsig till wäxten, swarta hår och ögonbryn, samt klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • Joh. Österberg, 26-vuotias, syntynyt Uudessakaupungissa, "lång till wäxten, mörkt ansigte, swarta hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • Hendr. Blomros, 24-vuotias, syntynyt Uudessakaupungissa, "medelmåttig till wäxten, ljusa hår och ögonbryn, klädd i hwita Långbyxor och Tröja". 
  • Michael Lagerström, 25-vuotias, syntynyt Turun läänissä "af medelmåttig wäxt, swarta hår och ögonbryn, bruna ögon, klädd i Bulldans-Kläder". 
  • Joh. Palmros, 25-vuotias, syntynyt Turun läänissä, "af korrt och undersättsig wäxt, ljusa hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • And. Forss, 24-vuotias, syntynyt Turun läänissä, "lång och undersåttsig, med ljust hår, bruna ögon, samt klädd i blå Långtröja och Byxor". 
  • And. Melander, 40-vuotias, syntynyt Turussa, "af medelmåttig wäxt, swarta hår och ögonbryn, samt klädd i Sjömans-Kläder". 
  • Jacob Sandelin, 27-vuotias, syntynyt Vaasan läänissä, "af korrt och undersättsig wäxt, med swarta hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömans-Kläder". 
  • Jonas Lagerström, 24-vuotias, syntynyt Turun läänissä, "medelmåttig till wäxten, med swarta hår och ögonbryn, samt wid afwikandet klädd i Buldans-Kläder".
2.12.1809: Kuninkaallisen armeijan laivastosta häipynyt kontra-amiraali Aschlingin komppanian n:o 64, Gust. Brunberg. Mies oli syntynyt Rauman kaupungissa, oli nyt 31-vuotias ja 5 sekä 9 tuumaa pitkä. Tuntomerkit: "fatt och stark till wäxten, med ljust trindlagt ansigte, blå ögon, ljusa hår ögonbryn sant wid afwikandet klädd i blå Klädeströja, med Knappar af samma slag och deröfwer en Skjorta af Bulldan, grå Wallmars-Byxor med Bulldans-Långbyxor utan uppå, hwita Ullstrumpor, Commissskor och swart Hatt"

Ja vihoviimeinen, reippasti sodan päättymisen jälkeen

28.11.1810: Kuninkaallisen armeijan laivaston eskaaaderista oli kadonnut 10 miestä, joista kuusi oli suomalaisia.
  • Thomas Curlander, syntynyt Raisiossa, 32-vuotias, puhuu vain suomea, "liten till wäxten, med koppärrigt ansigte, ljusa hår och ögonbryn", karannut 10.9.1810. 
  • Abraham Fagerlund, syntynyt Kemiössä, 30-vuotias "af medelmåttig wäxt, med koppärrigt ansigte, ljusa hår och ögonbryn", karannut 14.8.1810. 
  • Jacob Broman, syntynyt Naantalissa, 30-vuotias, puhuu vain suomea, "med långlagt ansigte, swarta hår och ögonbryn, klädd wid afwikandet uti Bulldans-Långbyxor och Tröja", karannut 22.8.1810. 
  • Fredr. Caijander, syntynyt Uudessakaupungissa, 51-vuotias, puhuu suomea ja ruotsia, "lång till wäxten, med bruna hår och ögonbryn", karannut 22.10.1810. 
  • Michael Lundgren, syntynyt Vaasan kaupungissa, 48-vuotias, puhuu vain suomea, "liten till wäxten, med ljusa hår och ögonbryn, klädd i blå Sjömanströja och Buldansbyxor", karannut 23.10.1810. 
  • Matts Flemmilla, syntynyt Turun läänin Pirkkalassa, 38-vuotias, puhuu suomea ja ruotsia, "liten till wäxten, klädd wid afwikandet uti Buldansbyxor och Tröja", karannut 15.8.1810.