keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Rutossa vanhempansa menettänyt

Ensinnäkin kiitokset jo kauan sitten edesmenneille oikeuspöytäkirjojen kirjoittajille, jotka tekivät puhtaaksikirjoituksiinsa hakemistot. Toiseksi kiitokset Arkistolaitokselle, joka mikrofilmautti tuomiokirjat ja on ne tällä vuosituhannella digitoimalla tehnyt kätevämmin käytettäväksi.

Tai kiroukset molemmille, sillä nyt kun vihdoin (22 sukututkimusvuoden jälkeen) olen alkanut oikeasti saanut tolkkua pöytäkirjoista, on tehtävää enemmän kuin ikää jäljellä.

Yksi hakemiston ansiosta eteeni tullut juttu on Helsingin raastuvanoikeudesta 17.2.1725. Lammin nimismies Hinrik Jöransson esittää lankonsa Axel Mattsson Wilkmanin pojan Hindrich Axelssonin asiaa. Pojan pitäisi nyt täytettyään 16 vuotta saada vuoden 1710 rutossa kuolleiden vanhempiensa perintö, johon kuului ainakin 2 hopeapikaria ja 2 hopealusikkaa.

Kyseessä on Petter Sundin ensimmäisen vaimon sukulaiset, joita selvittelin runsas vuosi sitten. Hindrichin isän patronyymi on unohtunut ja sekoittunut edelliseen sukupolveen, mutta "Axel Axelsson haudattiin 28.10.1710 ja vaimonsa yhden lapsen kanssa 11.11.1710." Käräjillä edustettu poika oli todennäköisesti kastettu 14.9.1709 Helsingissä.

Hindrichin äidin nimeä ei mainita raastuvanoikeuden pöytäkirjassa eikä seurakunnan kirjauksissa. Todennäköisesti Lammin nimismies Hinrik Jöransson oli veljensä. Hän kuoli 74-vuotiaana 5.11.1754 ja haudattiin omaan hautaansa Lammin kirkossa eli lienee ollut varakas mies. (Lammin kirkkoa kuvaava postimerkki Wikimediasta.)

Henkikirjoitusikään päässyttä Hindrichiä ei näy Hinrik Jöranssonin kotitilalla Halilassa SAY:ssä. Hän oli ollut isäntänä vuodesta 1707 ilman ilmeistä yhteyttä edelliseen isäntäväkeen. Hinrichin äidin kotitilasta ei siis todennäköisesti ole kyse.

Rutosta ja isostavihasta selvinnyt Hindrich-poika katoaa näköpiiristäni.



Ei kommentteja: