tiistai 15. elokuuta 2017

Porvariksi oton lähteistä Tukholmassa

Sund-tutkimuksen puitteissa ja Tukholman kaupunginarkistossa käydessä minulla oli syytä ja mahdollisuus tutustua kahteen porvariksiottoon Tukholmassa 1700-luvulla. Molemmissa oli kyse Suomessa syntyneestä miehestä, joten ajattelin, että aihe voisi kiinnostaa muitakin.

Ensinnäkin porvariksioton jäljille on melko vaivatonta päästä, jos on ArkivDigital-tilaus tai voi kaupunginarkistossa selata hakemistoa Register öfver borgare i Stockholm 1689-1750. Osin tämän kanssa päällekkäinen on Bevarade burskapshandlingar före 1765, joka on avoimesti verkossa.

Ensiksi mainitusta löysin Petter Sundin poikapuolen, joka otettiin porvariksi isovihan aikana 1719. Jo hakemistosta näin päivämäärän ja varsinainen asiakirja lisäsi tähän vain ilmoitetun syntymäpaikan ja porvaritakaajat.

Paljon parempi tilanne on, jos mies löytyy jälkimmäisestä kortistosta eli porvariksihaun paperit ovat tallella. Niistä (ainakin omassa tapauksessani) löytyy hakijan nimikirjoitus.
Nimimuoto etunimi-sukunimi-patronyymi on aika outo, mutta tässä tapauksessa auttoi vahvistamaan yhdistämistä Helsingistä kadonneeseen mieheen.

Vaiheistaan sain varsin yksityiskohtaista tietoa hakemuksen liitteinä olleista kolmen kauppiaan todistuksista. Keskimmäisenä on helsinkiläisen Gustaf Bockin sukulaispojalle antama paperi. Tukholman arkistosta löytyisi varmaan muidenkin suomalaiskauppiaiden käsialanäytteitä.


Ei kommentteja: