lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kolmen näyttelyn kierros

Eilen paistoi aurinko, joten oli hyvä hetki ulkoiluttaa Museokorttia ja kuluttaa kaloreita kiertämällä Helsingin kolme tuoretta näyttelyä. Tiivistelmä: vali-vali-vali.

Atskin Aaltoa en ilman korttia olisi mennyt katsomaan. Vuosia sitten en saanut Aalto-museosta mitään irti ja nyt en viitsinyt suuremmin yrittää. Alku oli kyllä positiivinen:
Mutta lähtiessäni kaksi kävijää onnistuivat astumaan pari askelta liikaa ennenkuin pysähtyivät ihmettelemään mistä ovesta pitäisi mennä sisälle.

Seuraavana Sinebrychoff, jossa mietin kieltä enemmän kuin kuvia.
Onneksi tätä ei tarvinnut miettiä enää seuraavana yönä, sillä museolaiset vastasivat
Itse näyttelyssä oli siis muotokuvia. Teemoittain, mutta jaottelu ei aivan joka taulun kohdalla ollut ymmärrettävä. Yksi järkevä ajatus syntyi. Miksi usein mietitään sitä, miksi ihmiset mustavalkoisissa valokuvissa ovat vakavia, mutta ei vanhojen muotokuvien enimmäkseen neutraaleja ilmeitä?

Lopuksi Kansallismuseoon, jossa avautui eilen Suomi100-teeman valokuvanäyttely Julkinen ja kätketty Suomi. Ennen kuin aloitan motkottavien twiittieni liimailun, niin totean, että valitut kuvat ovat hyviä. Teemoitus ja näyttelytekstit valitettavasti vähemmän hyviä. Vedin herneen nenään jo ensimmäistä lukiessani.
Mielialaa ei parantanut, kun huoneen toisessa puoliskossa "Kurittoman Suomen" esittely alkoi maalaiskristillisellä (tms.) yhtenäiskulttuurilla. Eikö Kansallismuseolla ole luettu Miikka Tervosen palkittua artikkelia Historiankirjoitus ja myytti yhden kulttuurin Suomesta (pdf)? Myöhemmin itse näyttelyssäkin tulee esiin, ettei kulttuuri ollut yhtenäinen, mutta silti pitää toistaa kliseitä.

Isossa huoneessa oli niin paljon eri asioita, että tekstein luotu jako kahteen ei toiminut.
Vai oliko tarkoitus kyseenalaistaa jakoa? Kun ei moiseen ole Suomen museoissa tottunut...

Seuraavassa, pienemmässä, huoneessa teema pysyi paremmin koossa.
Sitten oli isompi huone, jossa käsiteltiin tasa-arvoa ja demokratiaa. (Näyttelyn alussa teemat (6 kpl) esitettiin eri sanoilla kuin itse näyttelyssä.) Esillä oli köyhyys ja vähemmistöt.
Saamelaiskaravaaneilla tarkoitettiin saamelaisten kuljettamista Euroopan kiertueille. (Muistissa norjalainen väitöskirja, mutta on tästä kirjoitettu suomeksikin.) Aihe olisi sopinut myös näyttelyn päättäneeseen osuuteen.
Kansallismuseon näyttely on auki tammikuun puoliväliin. Kannattaa tutustua, mutta ajan ja ajatusten kanssa.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Testailin ruotsalaisia historiapodcasteja

Norjan Riksarkivet
Ruotsissa arvostettu ja kehuttu historiapodcact on Historiepodden, jossa kaksi historianopettajaa jaarittelee kerran viikossa. Valitsin testaukseen jakson 151. Vår Hovliga Insider, jonka piti käsitellä 1802-projektissa käyttämiäni Hedvig Charlottan päiväkirjoja. Tunnin ja 20 minuutin jaksosta meni alkuhölötykseen 8 minuuttia. Kun päästiin asiaan, sitä oli vaikea seurata, sillä rytmitys oli korvilleni outo kuin myös toisen miehen murre/ääntämys. Hermot pettivät 22 minuutin kohdalla. Kuten niin usein, päädyn mieltymyksineni vähemmistöön.

Arkeologien Arkeloggen-sivuston podcast on ollut tauolla jo yli puolisen vuotta. Testasin jakson
15. Liv Och Död I Nya Lödöse, joka oli pitkä, mutta myös antoisa. Göteborgin edeltäjän arkeologisia kaivauksiin olen lähinnä tutustunut YouTube-videoilla ja nyt tuli monta relevanttia juttua uutena tietona. Lödöse perustettiin ennen Helsinkiä, mutta vastaavasti sinne pakkomuutettiin ihmisiä ja sieltä pakkomuutettiin ihmisiä. Niin, että jäljelle jäi arkeologinen aikakapseli.

Joka Lödösen osalta tuntui huomattavasti Helsinkiä rikkaammalta, mutta olisi kiva nähdä näistä kunnollinen vertailu. Arkeologisista löydöistä mainittiin kaupungin ainoa löytynyt käymälä kirkon yhteydessä. Yksi haastatelluista mietti, olisiko p*ska yhdistettävissä nimeltä tunnettuun kirkkoherraan. Mieleen tuli Rauman ja Köyliön kaivaukset, joista Maija Helamaa esityksessään totesi, että tarkoituksellisesti vainajia ei oltu yritetty tunnistaa.

Helamaan esitykset tulivat mieleen myös kun puhuttiin haudan kasvijäänteistä, joista oli yritetty saada tietoa arkkujen sisustuksesta. Kasvijäänteistä oli haettu myös tietoja mahdollisista viimeisistä aterioista. Yhden naisen luurangon yhteydessä oli yrittiä nukula, jota on voitu käyttää synnytyksen helpotukseen. Kirjallisuudessa tätä tosin ei mainita, sillä Jumalan määräämää synnytyksen kärsimystähän ei ollut sopivaa lievittää.

Återskapat on historianelävöittäjien podcast. Jaksot ovat pitkiä ja useimmiten mukana on paljon puhujia. Valitsin testaukseen jakson 37 15- och 1600-talets jordbruk, jossa oli asiantuntija Clas Tollin haastateltavana. Haastattelijat eivät pelänneet kysyä tyhmiä ja haastateltava fanitti voudintilejä. Tykkäsin, vaikka maataloudesta eksyttiin välillä kauemmas. Niin, ja väitettiin, ettei Suomessa maakirjakarttoja ole laitettu esille "samalla tavalla". Onneksi ei, sanon minä, joka en ole saanut mitään ruotsalaisia karttoja ulos digipalveluistaan.

TheArchivesPodcast on nimestään huolimatta ruotsinkielinen ja ilmeisesti yhden ihmisen projekti. Testaukseen valitsin otsikon perusteella Avsnitt 17 del 1 & 2: Det var inte bättre förr. Heti alkuunsa selvisi, että siinä vieraillaan Göteborgin lääketieteellisessä museossa, jossa olen käynyt itsekin. Museopedagogi puhuu ammattitaitoisesti ja haastattelu sekä äänitys ovat radio-ohjelman tasoisia. Ei mitään uutta tietoa, mutta mukavaa kuunneltavaa.

Sjöhistoriska museetin podcastista olen jo aiemmin kuunnellut (kuten olen kyseisen näyttelyvierailun kohdalla todennut) jakson om Swenska Ost-Indiska Compagniet ja sen perusteella muitakin jaksoja pitäisi kuunnella. (Karlskronan Marinmuseumin podcasttuotanto on hyvin hidastahtista. Jätin testaamatta.)

Vasa museetin podcastissa on kaksi vuoden vanhaa pätkää, joten on epäselvää onko sen tarkoitus jatkua/täydentyä. Iät ja ajat sitten kuuntelin pätkän bantade man på 1600-talet?, josta jäi mieleen, että se oli mielenkiintoinen, mutta ei yhtään faktaa.

Nimellisesti podcastien joukkoon kuuluu myös Harrisons historiepodd, jonka voi myös määritellä Ruotsin kouluradion tuottamaksi 10 minuutin jaksojen sarjaksi. Ammattilaisten tuotantoa eli mukavaa kuunneltavaa. Otsikon Harrisonit ovat tietenkin Dick Harrison ja vaimonsa, joiden "Ruotsin historia esineillä" kirjasta aiheet taitavat olla poimittuja.

  1. Tuggummit från stenåldern
  2. Bullen från järnåldern
  3. Vodkaflaskan från 1979
  4. Buddha från järnåldern
  5. Silverfågel från 1500-talet
  6. Nallen
  7. Anckarströms ammunition
  8. Kinesiska dampottan
  9. Räknemaskinen från 1700-talet
  10. Flygplanet Thulin från 1919
  11. Två skedar från 1500-talet
  12. Mosesmyntet från år 837
  13. En död mans rustning från 1361
  14. Ormgudinna på bildstenen från Smiss i När
  15. Den onda julbocken från Elfsborg
  16. Curlingstenen från Uddevalla

Jos tunnet muita tuotantoja, jätäthän kommentin.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Helsingin pitäjän pönkkähameet 1734

Vanha tuttu pönkkähamevero (ks. Yleellisyysverojen kartoitusta ja Viikon verifikaatti 7498) tuli vastaan Helsingin pitäjänkin osalta läänintileissä (8214:954v)

Tuolloin jo iäkäs esiäitini ei ole listalla eikä siinä näy tyttäriäänkään. Mitäs porukkaa tämä sitten on?

1. Vuosaaresta ratsumestari Stormbomin rouva. Henkikirjassa hänet on merkitty kapteeni Adam Tandefeltin jälkeen, miehensä on kapteeni ja samassa kylässä on toinenkin Stormbom. SukuForumilla kootuissa Stormbom.tiedoissa ei kapteenia näy. Toisessa keskustelussa mainittu pariskunta ratsumestari Henrik Johan Stormbohm ja Eva Margaretha Tandefelt yhdistyisi hameen haltijaan ainakin kahdella elementillä. Lewenhauptin upseerimatrikkelissa miehestä on tiedot
Stormbom , Henrik Johan, mönsterskrivare vid Abo och Björneborgs läns kav.-reg. 1714 6/9; korporal därst. s.å 11/11; kvartermästare därst. 1717 4/11; adjutant därst. 1718 27/6; löjtn. vid Helsinge reg.; avsked 1719 30/9; löjtn. och reg.-adjutant vid Abo läns kav.-reg. 1720 19/3; ryttm:s avsked 1721 17/10; d. 1747 21/10.
2. Sotungista luutnantti Jägerhornin etunimetön neitokainen. Ilmeisesti henkikirjassa Sotungin säteriä isännöivän luutnantin tytär.

3. Tolkinkylässä Hindrich Kostfeltin leskellä oli kaksi pönkkähametta. Tämä Elisabeth Kostfelt on Markku Kuisman pitäjähistorian hakemistossa sahanomistajana eli rahaa riitti ylellisyyteen ja leskenä hänellä oli mahdollisuus sitä käyttää. Verkkosivujen mukaan Elisabet oli omaa sukuaan Haveman.

4. Keimolasta neitokainen Johanna Mether. Henkiveroissa Keimolassa ei näy mitään säätyläisiä. Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli tuntee Johan Metherin, joka oli "Tilanomistaja Helsingin pitäjässä" ja samaksi identifioidulla on Genissä vuonna 1712 syntynyt tytär Johanna. Ellei tämä ole hameen haltija niin pönkkähametta käytti todennäköisesti joku muu Johanin lähisukulainen.

5. Westerkullasta ratsumestari Selbergin rouva. Henkikirjassa miehensä titteli on kapteeni ja Länsisalmen Westerkullan lisäksi hänellä on ainakin Kaarlelan säteri. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa on oikean sotilasarvon haltijana Jonas Sellberg, mutta hänellä ei ole mitään ilmeistä yhteyttä Helsingin pitäjään. Helsingin pitäjä -vuosikirjassa julkaistussa artikkelissa tiedetään, että tilan osti vuonna 1738 Erik Johan Armfelt.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Hyvin kuvitettu lastenkirja


Santeri Ivalo kertoo otsikolla Vanha kuvakirja Otavassa 3/1913 todellakin vanhasta kuvakirjasta, joka jutun yksityiskohtien perusteella ja Kansalliskirjaston asiantuntijan avulla sai nimen Bilderbok för barn och ungdom med 570 teckningar öfver märkvärdigheter i naturen, konsten och menniskolifvet. 570 kuvaa vuonna 1856! Historiallisten kuvien ystävänä toivoisin tietenkin, että kirja löytyisi jostain digitoituna, mutta hakujeni perusteella ei. Oheiset kuvat siis Otavaan jäljennettyjä suomennetuin kuvatekstein.


Åbo Underrättelserin tekstimainoksessa 16.12.1856 kirjan kuvia ja tekstejä kerrotaan ryhmittelevän otsikot kohtauksia Ruotsin historiasta, merkityksellisiä linnoja ja rakennuksia. ruotsalaisia miehiä, patsaita, kohtauksia kansanelämästä, juomasarvia, muistomerkkejä, eläimiä, erilaisia pellonkäyttötapoja, ihmisruumis, 4 ihmisrotua, kasvokoristuksia, kohtauksia "intiaanien", "villien" ja "neekereiden" elämästä, rangaistuksia ja onnettomuuksia, muinaisuuden aseita ja linnoituksia, kohtauksia ritariajalta ja yleisestä historiasta, erikoisia tapauksia, kuuluisia miehiä, hallitsijakruunuja, erikoisia rakennuksia, ilmapurjehduskonstista, höyrykoneista, rautateistä ja höyrylaivoista, laivoista kaikilta ajoilta sekä kreikkalaisista ja roomalaisista myyteistä. (Hengästyttää jo kirjoittaminenkin.)

Tuskin mikään kuvista on aiheeltaan täysin ennennäkemätön, sillä sivistyneempi tuttavani tunnisti Banérin lähteeksi oitis Ekmanin maalauksen.

Ivalon isä ei nähnyt syytä sensuroida hevosen selkään sidottua alastonta naista, mutta paholaisen kuvan päälle hän oli piirtänyt ristin. Tietenkin tämä sai lapsen katsomaan kuvaa niin monesti, että se nimenomaan jäi mieleen.
Muutakin Ivalolle oli kirjasta jäänyt muistiin ja hän kirjoittaa:
Joskus olen huomannut, että mielessäni on asunut joistakin tapahtumista itsepäisesti yksipuolinen tai liian määrätty käsitys — nyt vasta oivalsin mistä se on ollut kotoisin. Niin on minulla ollut "suureen merikäärmeeseen" aina ihmeellisen luja usko, koska sen kerran olen lapsena nähnyt kuvattuna ja nähnyt miten tuota hirviötä pienestä palkovenheestä ammuttiin.
Vaikea on minun myös ollut saada päästäni, ettei saksalainen munkki Bertold Schwartz olisikaan ensimmäisenä keksinyt ruutia, sillä olen aina nähnyt hänen äärettömän hämmästyksensä, kun hänen kemiallinen keitoksensa räjähti ja leimahti. Jääkarhun luulin koko joukon suuremmaksi ja kömpelömmäksi eläimeksi, kunnes sen vihdoin näin, - nyt vanhaa kuvakirjaa selaillessani tunsin vanhan mielikuvani ja tervehdihn sitä hymähdellen, niinkuin muinaista tuttavaa ainakin.
Lastenkirjojen sisältämällä tiedolla on merkitystä!

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Julkaisuarkistojen käytettävyydestä

Toukokuussa mutisin SHS:n digitointihankkeesta "Ne sijoitetaan Doriaan, jossa kokotekstihaku on mahdollista, mutta ei kovin hauskaa". Tarkoitin tällä sitä, että
a) Doriassa tehdyn kokotekstihaun tuloksista ei näe minkälaisesta osumasta tai monestako on kyse, vain otsikon ja
b) tämän tarkistamiseksi pitää avata kyseinen (useimmiten) pdf
Hathi Trust on melkein yhtä kenkku, mutta siellä nimekkeen avattuaan voi sentään tehdä selaimessa haun sisältöön (ainakaan näennäisesti) lataamatta koko teosta. Ja sitten on kokonaiskatsaus tekstipaloihin.

Mieluiten käyttäisin Kansalliskirjaston digitoitujen aineistojen tapaista käyttöliittymää, jossa hakutuloksista saa käsitystä kontekstista ja klikkaus vie kokonaiseen lehteen, jonka voi sitten halutessaan ladatata yhtenäisenä pdf:nä.


Mutta ehkä jossain on joku standardi tai filosofia, joka estää moisen ratkaisun julkaisuarkistossa kuten Doriassa. Esimerkiksi Riikka Lepän gradun otsikko Julkaisuarkiston monipuoliset roolit luotettavana säilytyspaikkana, tieteen avoimuuden edistäjänä ja tutkimusorganisaation näkyvyyden lisääjänä ei puhu tutkijan työn helpottamisesta mitään. Abstraktissa todetaan, että
Julkaisuarkistoille hahmottui kolme perustehtävää tutkimusaineistojen perusteella: 1) yliopiston digitaalisen kokoelman hallinnointi ja säilyttäminen, 2) yliopiston tuottaman tiedon saattaminen avoimeksi ja 3) näkyvyyden ja vaikuttavuuden lisääminen julkaisuille sekä yliopistolle. 
Helppokäyttöisyyden voisi ajatella tukevan ainakin kolmatta tehtävää?

Mutta ehkä on "tieteellisempää", ettei asiat ole liian helppoa. Nimeketason tuloksia tuottaa nimittäin myös Journal.fi - suomalaiset tiedelehdet verkossa. Siinä en edes hahmota tapaa rajata haku tiettyyn lehteen tai eri kenttiin (tekijä, nimeke, kokoteksti.)

Lopuksi varsinainen lähtökohta. Julkaisuarkistot tulivat mieleeni, kun huomasin Kansallisarkiston digitoineen Sotakorkeakoulun diplomitöitä. Avaamatta linkkejä ihmettelin ratkaisua, sillä ajatukseni siirtyivät oitis julkaisuarkistojen opinnäytteisiin ja kokotekstihakuun, joka ei Kansallisarkiston digitaaliarkistossa totisesti ole mahdollinen.

Rauhoituin, kun huomasin työt käsinkirjoitetuiksi ja (ehkäpä) erinomaiseksi READ-aineistoksi. Jos/kun joskus arkistoaineistoista saadaan tekstiä aikaiseksi, onkohan sille tilaa standardien määrittämässä tietorakenteessa?

Otsikkonsa puolesta historiallisesti kiinnostavia tutkielmia:

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Satunnainen sitaatti järjestämättömästä arkistosta

Pohjolan Sanomat 2.2.1916 Tornion kaupunkin arkistosta kesällä 1915:
Vanhempi osa arkistoa oli sijoitettu raatihuoneen ullakolle muutamiin lautakomeroihin. Siellä olivat asiakirjat sikin-sokin aivan kuin tuulen puuskan heittämänä ilman minkäänmoista järjestystä. Siellä summattomat paljoudet vanhoja sanomalehtiä, muutaman yhdistyksen laulukirjoja, seinäpapereita määrättömästi, ikkunalaseja, lamppuja ym. kaikellaista törkyä ja roskaa, kuten maalaistalon vintillä ainakin. Sanalla sanoen: tuskin kurjemmin hoidettua omaisuutta voisi muualla tavatakkaan. 
Oli täysi työ ensinnäkin eroittaa se mitä varsinaisesti kuului arkistoon, pois kaikenmoisista jätteistä. Ei ollut suinkaan sitten mikään helppo työ asiakirjojen järjestäminen edes sellaiseen kuntoon, että niitä voi tutkija ilman sanottavia vaikeuksia käyttää hyväkseen. Löysi lehtisen sieltä, toisen täältä, ja minkä verran niitä oli hävinnyt tuon huolimattoman hoidon aikana, on mahdoton sanoa. 
Varmaa vain on, että suoranaista varkautta ja arkiston raiskausta on harjoitettu. Tätä todistaa m. m. se seikka, että ei ainoatakaan postimerkkiä ollut tavattavissa vanhemmissa kirjeissä: ne oli leikattu kirjekuorista irti ja varastettu; ja mikä mielä valitettavampaa; asiakirjoista, jotka ovat ainoat laatuaan, m. m. kuninkaallisista käskykirjeistä, oli leikattu sinetit irti ja viety ties minkä kokoojan varastoon.

Helsinkipäivän kunniaksi linkitystä

Kun tein Petter Sund -materiaalin toivossa Munkkiniemi-hakuja digitoituihin lehtiin esiin pompahti Munkkiniemen pensionaatti. Muistan hätkähtäneeni kun näin paikan päällä rakennuksen ensimmäistä kertaa, mutta en silloin innostunut selvittelemään sen taustoja. (Kuva Matkailulehti 1/1920)

Lyhyestä Wikipedia-sivusta löytyy perustiedot. Saarisen suunnittelemana tämä rakennus on nyt ajankohtainen, sillä Laiturissa on Saarisen kaupunkisuunnitelmista näyttely, jota en ole vielä katsastanut.

Pensionaatin verkkohaut johdattivat Kirkko ja kaupunki -lehden juttusarjoihin, jotka ansaitsevat esiinnoston. Vaikkapa näin Helsinkipäivänä.


Muistissa:

  1. Tove Jansson oli muumien äiti ja kunnianhimoinen kuvataiteilija
  2. Suomi luovutti seitsemän juutalaista kuolemaan
  3. Heikki Ritavuori ja poliittinen murha Töölössä
  4. Usko oli Mika Waltarille polttava ongelma
  5. 173-vuotias salavavanhus sai muistolaatan
  6. 28 miinanraivaajaa kuoli työssä Suomenlahdella
  7. Kadettikoulu on muisto siitä, mitä Munkkiniemi olisi voinut olla
  8. Vartiokylän linnavuorta on vaikea bongata
  9. Kondiittori ei ole kunnon ammatti, sanoi isä Fazer
Lyhyempiä Helsinki ennen ja nyt -katsauksia:

  1. Vilhonkatu
  2. Kauppatori
  3. Fredrikinkatu
  4. Kaisaniemi
  5. Rautatientori
  6. Töölön tulli
  7. Ullanlinnankatu

Tuorein lehden Helsingin historiaan linkitetty juttu on Töölössä ja Tikkurilassa turvauduttiin pyhimyksiin ja magiaan – hiipivää reformaatiota talonpoika tuskin huomasi.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Carl Larssonin kuva Suomesta

Reijo Valta kirjoitti blogissaan jokin aika sitten lyhyesti Carl Larssonin sarjakuvista. Tästä tuli mieleen Åbo Underrättelserissä 1.12.1878 julkaistu - melko maailmanpoliittinen - pilapiirros. Sen tekijäksi on ilmoitettu C. Larsson ja rohkenen epäillä, että kyse on tunnetusta Carlista.

Otsikkonsa mukaan kyseessä on Jordens mäktige rundt om de nordiska systrarne på verldsexpositionen i Paris 1878 eli Maailman mahtavat Pohjolan sisarten ympärillä Pariisin maailmannäyttelyssä 1878.

Oli piirtäjä kuka tahansa, niin ainakin hän oli ruotsalainen. Ranskan kanssa esiintyvä Ruotsin henkilöitymä on nimittäin huomattavasti viehättävämpi kuin
brittiukon seurassa oleva Norja (huom! akvavit-pullo taskussa)
ja Saksan kutittelema Tanska.
Suomessa eli neiti Aurassa on enemmän tyyliä. Häntä yrittää ohjata eteenpäin Venäjä, mutta piirrokseen liittyvässä runossa Suomi on melko itsenäisen oloinen.